14. syyskuuta 2009

Huomenta!

Mikä siinä on, että kun pitää, on oikein pakko herätä ajoissa (normaalia aikaisemmin), niin joko nukkuu pommiin ja tulee kauhea paniikki tai sitten herää ihan liian aikaisin ja on ihan poikki? Kello soimassa viideltä, heräsin vartin yli neljä ja nyt jo tiedän, että iltapäivällä nukun istuvilleni.

Koulutukseen menossa. Kerrankin minä en aja, vaan pääsen kyytiin. Näkisköhän autossa neuloa... Ja toivottavasti neulominen pitää iltapäivällä hereillä.

Herroilla on metkut mielessä. Joku on käynyt jättämässä hajujälkiä saunassa tai sitten ne vaan kuvittelevat. Siellä pitää kuitenkin nuuskia ja nuuskuttaa erittäin kuuluvasti viiden minuutin välein. Toisekseen. Vasta istutetut uudet rönsyliljat ovat saaneet olla jo monta päivää rauhassa... Onneksi ne menevät hoitoon eivätkä jää tänne keskenään hajottamaan paikkoja. Kolmanneksi. Puhtaat matot ovat olleet jo viime keskiviikosta lattialla ja kukaan ei ole vieläkään onnistunut oksentamaan matolle? Ei vaikka eilen käytiin ulkona syömässä tosi paljon heinää.


Kuinka se nyt meitä epäilee kaikesta? Mehän ollaan niin nättejä ja pieniä ja viattomia...


Reteet kymmenen kiloa kissaa - Sinin kuivausteline on aika kestävä ;)

Kiitos, hanskat olivat tällä kertaa työn ja tuskan takana, ennen kuin idea tuli päästä ulos. Eilen illalla huivi-idea tuli huomattavasti sukkelammin, mutta se onkin niin yksinkertainen kuin olla ja voi. Tilaajan toivomuksesta.

Villa Lankala antoi Honest Scrap -palkinnon! Lämmin kiitos ja plakaatti eteenpäin kaikille niille, jotka ovat kommentoineet tai nähneet nokikkain! Palkintoon kuuluu kymmenen tosiasiaa minusta...

1. Puhelias, puheliaampi, puheliain. Tuo viimeinen olen minä.
2. Teetä (ei rooibosta) menee vähintään litra päivässä.
3. Kissat ovat tärkeintä tässä elämässä - minun perheeni.
4. Inhoan käärmeitä ja kaikkea limaista.
5. En pidä liian mausteisesta ruuasta. Närästää, tulee vatsavaivoja.
6. Rakastan kieliä. Erityisesti niiden ääneen lukemista, ääntämisen maistelua.
7. Olen totaalinen sohvaperuna.
8. Luonnonkuidut rules!
9. Huushollini on jatkuva kaaos - töissä pöytäni on jatkuva kaaos. Mutta työt on hoidettava ajoissa ja vimpan päälle.
10. Sähellän, sohellan, kohellan ja sävellän. Aina tilanteen mukaan.