Maaliskuu aiheuttaa kummallisia pakkoreaktioita. Talitintit alkavat louskuttaa loputtomasti titi-tyytä tai nykyaikana yhä useammin tityytä. Oravat kirmailevat alla olevien kuvien maisemissa puusta toiseen tuhatta ja sataa. Etupihalta on löytynyt jo kahdet jäniksen/rusakon jäljet, vaikkei niitä ole näkynyt kertaakaan koko talvena. Neuloja on hypistellyt puuvillalankoja miettiväisesti. Muutama oppilas on todistettavasti uskaltautunut ulos välitunnilla (eikä mennyt tupakkapaikalle tai Siwaan). Meidän autokatoksesta on tullut järvi. Ja kissat TAHTOVAT ehdottomasti nyt ja heti pihalle.
Metsäpolku vain on petollisen upottava - emäntä ei sitä tätä pitemmälle jaksa kävellä. Kuvassa näkyvä mökkerö on vesipumpun talo. Indy tiiraili myös koivuja sillä silmällä, muttei nähtävästi tarennut kiivetä vielä. Tämä mister olisi ulkoillut vaikka kuinka kauan ja vaikka minkälaisessa hangessa. Kuten on ennenkin todettu, Indy on entisessä elämässä ihan taatusti ollut koira (tod. näk. laivakoira, päätellen veden loputtomasta vetovoimasta).
Pikikin uskalsi! Rassu paleli puserosta huolimatta sen verran, että osasi nätisti suunnistaa takaisin omalle ovelle ja vaatia sisälle pääsyä. Indyn saaminen tuon mökkerön katolta alas oli jo työvoitto.
Onks pakko?
