Maaliskuu aiheuttaa kummallisia pakkoreaktioita. Talitintit alkavat louskuttaa loputtomasti titi-tyytä tai nykyaikana yhä useammin tityytä. Oravat kirmailevat alla olevien kuvien maisemissa puusta toiseen tuhatta ja sataa. Etupihalta on löytynyt jo kahdet jäniksen/rusakon jäljet, vaikkei niitä ole näkynyt kertaakaan koko talvena. Neuloja on hypistellyt puuvillalankoja miettiväisesti. Muutama oppilas on todistettavasti uskaltautunut ulos välitunnilla (eikä mennyt tupakkapaikalle tai Siwaan). Meidän autokatoksesta on tullut järvi. Ja kissat TAHTOVAT ehdottomasti nyt ja heti pihalle.
Metsäpolku vain on petollisen upottava - emäntä ei sitä tätä pitemmälle jaksa kävellä. Kuvassa näkyvä mökkerö on vesipumpun talo. Indy tiiraili myös koivuja sillä silmällä, muttei nähtävästi tarennut kiivetä vielä. Tämä mister olisi ulkoillut vaikka kuinka kauan ja vaikka minkälaisessa hangessa. Kuten on ennenkin todettu, Indy on entisessä elämässä ihan taatusti ollut koira (tod. näk. laivakoira, päätellen veden loputtomasta vetovoimasta).






5 kommenttia:
Kyllä ovat persoonallisuuksia nuo kissapojat!
Niin, mikähän on muuttanut tinttien kielen ti´tyyksi? Onkohan se jokin stadin slangi... vai lintujen "niinku" -kieli?
Ihania kissoja. :) Meidän Sampo on myös tuntenut luonnon kutsun, hirveä miukuminen (mouruamisesta ei oikein voi puhua kun se on vain sellaista kurrnauu..:D) ja ikkunoita ravataan ja istutaan ovella, jos joku vahingossa päästäisi ulos. Toivossa on hyvä elää.. :)
Kylläpä teidän pojat on reippaita! Meidän Tassu lähti ulos, mutta jäi kököttämään puistonpenkille koska joka paikassa oli niin märkää. Metsäkissa muka...hienohelma.
Kevättä selvästi rinnoissa kissapojilla(kin).
Talitinteillä *on* paikallisia murteita, esim. Savossa ne laulavat titipähyvinniityy ;-)
On sulla kyllä fiksuja kissaherroja, ei voi muuta sanoa. ;) Hih*
Lähetä kommentti