Kevät. Haisee ja tuoksuu. Tunkee jok'ikiseen aistiin ja huokoseen. Kastelee kengät ja saa kurkunpään karheaksi. Mutta avaa myös silmät ja korvat. Ja saa nuorison levottomaksi.
Tämä herra herätti minut tänä aamuna pari minuuttia yli viiden. Aivan järkyttävä rää'yntä, pomppasin ylös sängystä, syöksyin kohti ääntä varmana siitä, että jompikumpi kateista on satuttanut itsensä ja pahasti. Eikä mitä, herrat seisoivat huvipuistossa kaikki karvat pystyssä ja Piki mourusi julmetusti (anteeksi naapurit jos heräsitte). Terassilla oli vieras kissa. Piki häntäkarvojen saaminen pulloharja-asennosta takaisin normaalin luiruksi vaati aikaa ja rauhoittelua. Ja ei, Piki ei ole musta, vaikka kamera taaskin niin luulee. Kamerat eivät tykkää Pikistä. Sisätiloissa ne yleensä tarkentavat herran viiksikarvoissa oleviin pölyhiukkasiin.
Mr. Valokuvauksellinen. Piki kääntää aina päänsä pois kun kuvaan, tai kävelee kohti kameraa. Indykään ei kuvaamisesta tykkää, mutta kamera sentään rakastaa Indyä. Ulkona Indyä voi huoletta kuvata mielin määrin. Herra ei huomaa mitään, kun ulkona on niiiiiiiin ihanaa! Ja ei Indy, järven jäälle eivät enää saa mennä edes kissaherrat. Ei, vaikka siellä olisi miten kivaa.
Niin, tässä se huvipuisto. Kärsinyt käytössä, osia jo vaihdettukin. Ja todiste, Piki on oikeasti suklaanruskea samettiturkki. Jostain syystä Pikin turkki on oikeasti paljon pehmeämpi kuin Indyn. Indyn taas on tuuheampi. Huomisaamuna ne aloittanevat huutokonserttonsa viimeistään kymmeneltä, jotta varmistavat ulospääsyn puoleen päivään mennessä. Toistaiseksi sentään tyytyvät yhteen ulkoilukertaan per päivä.
