Viikko

Hups heijakkaa! Aikamoista vauhtia on viikko mennyt. Nimpparit oli ja meni - ei juhlittu. Koeviikko oli ja meni, kaikki kokeetkin olen jo tarkistanut. Hierojalle en ehtinyt (huomenna ehdin), kampaajalle en ehtinyt (huomenna varaan ajan). Debytoin suomentajana, TSV-vaihdon pakettini ehti perille ja oli onneksi mieluinen, ja pakkanenkin lauhtui vihdoin.

Serkkuni, jota en ole tavannut varmaan 25 vuoteen, soitti. Pitkä ja surullinen keskustelu sai ajatukset pyörimään päässä. Serkku pohti, että hän ei osaisi kuvitella elämäänsä, jos hänen äitinsä olisi kuollut kuten minun, kun olin 10-vuotias. Vaikka asia oli ja on vakava, minulta pääsi spontaani naurahdus, minä puolestani en osaa kuvitella millaista elämä olisi jos äiti eläisikin.

Se oli elämäni suurin solmukohta. JOS äiti ei olisi kuollut, olisinko minä tässä ja nyt? Jotenkin tuntuu, että en. Äiti, se mitä hänestä muistan, oli hellä, kiltti, rauhallinen, käsityöihminen, mutta ei akateeminen. Jotenkin uskon, että ex-äitipuolellani on ollut valtava vaikutus minun ammatinvalintaani. Ei minusta olisi tullut opettajaa ilman häntä. Jos äiti eläisi, olisin varmaan konkreettisemmassa ammatissa, käsitöitä harrastaisin ihan taatusti. Ehkä en myöskään olisi lähtenyt kotikaupungistani.

Näitä tilasin Etsystä (joka muuten ei vie vain pikkurilliä, eikä koko kättä, vaan koko kropan). Pari puuttuu kuvasta, koska ovat jo käytössä. Herkullisia, ihanan kiusoittelevia!

Lapastelua

Viime aikoina on ollut vallan erinomainen tilaisuus suorittaa empiiristä lapasten käyttötestiä. Ja testimateriaalihan minulla riittää. Kuitenkin, tietyt lapaset ovat suosikkeja eli niitä tulee käytettyä vaikka muitakin olisi. Niinpä testiin osallistuivat useamman kuukauden ajan nämä suosikkilapaseni.

Testiolosuhteita on tänä talvena ollut kahdenlaisia.

1) julmettu pakkanen (viimeiseen viikkoon ei pakkanen ole laskenut alle 20).

2) lumityöurakat kolalla ja/tai lapiolla

Testattavat tuotteet:

1) punaiset raitalapaset

2) vihreät Felted-lapaset

3) Koukuttajalta saadulta alpakkalapaset

4) maustelapaset

Tulokset ovat hämmästyttäneet ainakin minua itseäni. Punaisissa lapasissa on käytetty siis vain kaupan lankoja, yksisäikeisiä ja uskomattoman pehmeitä. Mutta nämä lapaset eivät ole lämpimät! Eivät ole kyllä nukkaantuneetkaan ja ovat säilyneet ihanan pehmeinä, mutta ehdottomasti eivät pääse suosikeiksi.

Vihreät Felted Tweed -lapaset (aran-versio langasta) ovat säilyttäneet nukkapallerottoman ulkonäkönsä. Ehkä hitusen pinnan huopumista, mutta mielettömän lämpimät. Ja näillä on siis kolattu ja lapioitu lunta todella paljon. Välillä nämä ovat olleet likomärät lumesta ja hiestä, mutta ei kulumista eikä nukkaantumista. Rakastan tätä lankaa!

Alpakkalapaset ovat suloisen pehmeät ja kauniit. Ehdottomasti parhaimmillaan hyperpakkasilla noiden äsköisten vihreiden alla. Lyömätön yhdistelmä! Irrottavat nukkaa ja haituvia sormiin lumitöissä.

Maustelapasten langat olivat itsekehrättyjä. Lapasten pinnassa ei ole havaittavissa minkäänlaista kulumista tai nukkaantumista. Nämä kestävät jopa tuulta ja ovat ehdottomasti lämpimimmät yksinään. Toisen parin kanssa päällekkäin nämä ja nuo vihreät ovat yhtä loistava yhdistelmä kuin vihreät + alpakka.

Loppupäätelmä. Pakko kehrätä lisää lapaslankaa. Pitänee myös laatikoissa marinoituvista jo kehrätyistä langoista lapasia.

Kimaltelee

Joku naapureista on ollut todella ahkera. Tällainen polku meidän talolta tuonne melkein rantaan isommalle polulle (joka ei ole ihan näin nätti). Kissa ovat tästä onnellisia, mutta tänään oli parhaimmillaankin -16, joten herrat eivät päässeet ulkoilemaan. Paitsi Indy noin kolme sekuntia kun se livahti takaovesta kun minä toin takkapuita sisälle.

Maisema meidän rannasta, noin 40 metriä takaovelta. En kävellyt ladulla, tossa suksisauvaosiolla vaan. Ja tässä kohdassa käännyin takaisin rantaan tarkoituksena päästä kuvaamaan talven töröttäjiä, joita on kyllä aika vähän kun lunta on niin paljon.

Kävi sitten näin. Kuvasinkin selälläni latvoja. Lunta umpihangessa oli yli polven, hankikannosta ei tietoakaan. Taivaltaminen takaisin polulle toi hien ja uupumuksen. Tämä on kyllä varmaan metsän kuningas.

Löysin yhden töröttäjän. Tykkään näistä tosi paljon. Ja noista sinisen sävyistä taustalla.

Nämä kuvat olivatkin viikonlopun isoin saavutus. En siivonnut, en kääntänyt, en tehnyt kotitehtäviä, enkä mitään. No, olin sentään lapsenvahtina ja pujottelin neuleeseen kahteen kertaan hirmuisesti helmiä. JA keräsin ne helmet kolmeen kertaan lattialta (2 x Indy, 1 x Piki).

Joko?

Digihesarin tilaus loppui. Uusiako vai ei? Kesäksi viimeistään, siihen asti voin lukea töissä.

Ahdistuako vai ei? Mietin liikaa epävarmaa tulevaisuutta. Mutta kaipa se on nykyään vaan ihan normaalia.

Minkä väriset helmet? Ihan langan värisiä ei ole, enkä taatusti rupea odottamaan jos tilaan (eivätkä nekään kuitenkaan olisi oikean sävyisiä). Läpinäkyvät?

Missä miun 3,75 sukkikset on? Omistan sellaiset ihan satavarmasti.

Miksi lukeminen on nykyään niin vaikeaa? Mikään kirja ei tunnu hyvältä, oma keskittymiskyky ei riitä kuin äänikirjoihin (niissä kun voi samalla neuloa/kehrätä).

Antaako taas vaihteeksi palautetta? Vai jos vaan kysyisin kohteliaan ystävällisesti ensin... Olen hankala ihminen, tiedän.

Odotanko vai enkö? Laitanko paketin menemään ja sitten sen viimeisen osan myöhemmin?

Ostanko uuden maton? Jos niitä edes enää saa.... Mulla on siis 120 cm halkaisijaltaan pyöreä punainen matto. Se on aina ollut eteisessä, mutta nyt vaihdoin olkkariin ja se kaipaisi kaveria.

Näenkö ensi yönä unia? Päätellen viime aikaisista huiman kiireistä ja vauhdikkaista öistä, kyllä. Mielelläni jatkaisin sitä parin yön takaista unta, jossa menin naimisiin ihan charmikkaan miehen kanssa. Haluaisin tietää miehestä lisää ja olisi kiva myös saada selville, kenen kanssa ja missä vaiheessa olin tehnyt ne kaksi teini-ikäistä lastani ;)

Kevät

On se. Ihan varmasti. Maailman parhaat kevään tunnistajat, kissat kertoivat näin jo sunnuntaina. Hirmuinen rääkyminen, mäy'yntä ja väyv-väyv. Pakko viedä herrat ensimmäiselle ulkoreissulle sitten lokakuun. Ja voi pojat meillä oli kivaa!

Joku erittäin kissaystävällinen sielu taloyhtiössä oli tehnyt harvinaisen mukavan tempun ja lapioinut meidän metsäpolkuamme piiiiitkän matkaa. Niinpä Pikikin käveli ihan itse, innoissaan (lumihangessa se lähinnä katselee surkeasti emäntää suoraan silmiin ja anelee syliin). Harmi vain, että oli niin "hanget korkeat nietokset", että syvästä polkusolasta ei oikein nähnyt maisemia. Eikä tirppoja, joita ei tosin kovin paljoa ollutkaan. Jopa meidän vanha kävelyseuralaisemme Varis tuntui kadonneen.

Jotain syötävää sentään löytyi. Ainakin maiskutuksesta päätellen. Jokainen lumen alta pikkuisenkin pilkistävä heinänkorsi piti käydä mutustelemassa. Kaipa jäinen heinä on hyväksi suolistolle?

Varjoja.

Nyt vaan kävi niin, että joka kerta kun vedän takkia niskaan epätyypilliseen aikaan (=en ole lähdössä töihin) kaksi karvatenoria syöksyy eteiseen vetämään duettoa mahdollisimman korkealta ja kovaa. No, ehkä viikonloppuna.