28. huhtikuuta 2011

Kevät...

...tuoksuu...
...märältä maalta.
...kesältä, kun ensimmäisen kerran isot, raskaat vesipisarat lätsähtivät kuumaan lämpimään asfalttiin.
...hiirenkorvilta (tosin tämän haistaakseen täytyy työntää nenänsä niihin kiinni).
...kuivalta katupölyltä, köh.
...jäätelöltä, jätskikiskat ovat auenneet!
...metsältä - maailman paras tuoksu!

...maistuu...
...yhä edelleen katupölyltä, hampaissa narskuu.
...yhä vaan jäätelöltä, sitä on pakko saada.
...kärpäsille - kissat jahtaavat niitä ja hyttysiä urakalla, ja syövät maiskutellen saaliinsa.

...näyttää...
...väriläiskiä, vihdoinkin vihreää ja kukkia!
...järven - jäät lähtivät viimeisetkin eilen, nyt näen järven kauniin peilin tästä sohvalta.
...kevyemmälle, minulla on vuoden kevyin jakso.
...likaiset ikkunat - saan viikon päästä uudet verhot, mutta en taida jaksaa pestä ikkunoita kuin sisäpuolelta. Ja turhaahan se onkin, kun eräät karvaiset käyvät jatkuvasti läiskimässä lisää sotkuja.

...kuuluu...
...mustarastaan lauluna hämärissä.
...joutsenten kaameana kaklatuskuorona, joka kuuluu sisälle asti.
...nuorison levottomana pärinänä ympäri kylää.
...veden solinana pihaojassa ja järven laineina.

22. huhtikuuta 2011

Vapaata

Elämä on kyllä kummallinen juttu. Välillä se asia, josta saa kaikkein eniten iloa, ei huvita yhtään. Joo, miulla on taas neulominen jäissä. Johtunee huivista, jossa on kamalan pitkälti sileää, ja jonka lanka on joustamatonta villapellavaa, ja joka on vielä väriltään veikeää beigeä (siis värjäämätöntä). Pitäisi aloittaa jotain koukuttaavaa ja innostavaa, mutta kun edes se aloittaminen ei oikein huvita.

Toisaalta, lukeminen on harrastuksena kärsinyt käsitöistä viime vuosina. Ei ole ollut keskittymiskykyä eikä aikaa. Nyt näpeissäni on uusin Donna Leon, enkä voi päästää sitä käsistäni. Ehdoton lempikirjailijani. Olisi kyllä pari muutakin kirjaa odottamassa, mutta ehkä ne odottavat. Ensin pitää loppujen lumien sulaa takapihalta, sitten raivata piha ja terassi ja kantaa kalusteet varastosta. Rakastan lukemista terassilla herkkueväiden kera ;)

Suurin ajanviejä ja koukuttaja viimeisen viikon aikana on ollut Tallinan eläintarhan amurinleopardin pentu - sen elämää voi seurata pesäkameran kautta. Pentu on nyt tänään perjantaina kahdeksan päivää vanha. Emo, Darja on niiiiiin kissa. Aivan käsittämätöntä, miten iso villieläin pesee itseään, nukkuu, käyttäytyy kaikin puolin kuin noi kotikepardit. Kiehtovinta on kuitenkin häntä. Valtavan paksu ja pitkä, taipuisa, pehmolelu, ja tarvittaessa pennun ympärille kääriytyvä suoja ja jopa tyyny. Miä haluan tollaisen hännän!

Pentu on tietysti uskomattoman söpö, mutta myös aikamoinen päällepäsmäri. Jos ei tissi ole hollilla kun nälkä iskee, se pitää hirmuista mekkalaa. Ei mau'u eikä karju, vaan lähinnä örähtelee ja ynähtelee, mutta todella kovaa. Jokohan sen silmät pian avautuvat?

Edit. Kuvakaappaus lisätty lauantaina. Häntä käy siis mainiosti tyynystä.

16. huhtikuuta 2011

Ulkoillen

Kevät. Haisee ja tuoksuu. Tunkee jok'ikiseen aistiin ja huokoseen. Kastelee kengät ja saa kurkunpään karheaksi. Mutta avaa myös silmät ja korvat. Ja saa nuorison levottomaksi.

Tämä herra herätti minut tänä aamuna pari minuuttia yli viiden. Aivan järkyttävä rää'yntä, pomppasin ylös sängystä, syöksyin kohti ääntä varmana siitä, että jompikumpi kateista on satuttanut itsensä ja pahasti. Eikä mitä, herrat seisoivat huvipuistossa kaikki karvat pystyssä ja Piki mourusi julmetusti (anteeksi naapurit jos heräsitte). Terassilla oli vieras kissa. Piki häntäkarvojen saaminen pulloharja-asennosta takaisin normaalin luiruksi vaati aikaa ja rauhoittelua.

Ja ei, Piki ei ole musta, vaikka kamera taaskin niin luulee. Kamerat eivät tykkää Pikistä. Sisätiloissa ne yleensä tarkentavat herran viiksikarvoissa oleviin pölyhiukkasiin.

Mr. Valokuvauksellinen. Piki kääntää aina päänsä pois kun kuvaan, tai kävelee kohti kameraa. Indykään ei kuvaamisesta tykkää, mutta kamera sentään rakastaa Indyä. Ulkona Indyä voi huoletta kuvata mielin määrin. Herra ei huomaa mitään, kun ulkona on niiiiiiiin ihanaa! Ja ei Indy, järven jäälle eivät enää saa mennä edes kissaherrat. Ei, vaikka siellä olisi miten kivaa.

Niin, tässä se huvipuisto. Kärsinyt käytössä, osia jo vaihdettukin. Ja todiste, Piki on oikeasti suklaanruskea samettiturkki. Jostain syystä Pikin turkki on oikeasti paljon pehmeämpi kuin Indyn. Indyn taas on tuuheampi.

Huomisaamuna ne aloittanevat huutokonserttonsa viimeistään kymmeneltä, jotta varmistavat ulospääsyn puoleen päivään mennessä. Toistaiseksi sentään tyytyvät yhteen ulkoilukertaan per päivä.

9. huhtikuuta 2011

Jatkuu

Mitenkäs tämän nyt ilmaisisi? Jatkuu... eli taas vaihteeksi huivi. Lupaan kyllä lopettaa huivien neulomisen viimeistään sitten kun multa löytyy huivi kaikissa sateenkaaren väreissä (ei tule tapahtumaan, liilaa huivia en aio tehdä enkä käyttää, enkä pinkkiä). Säilytysongelma on tosin entistä akuutimpi.

Ensin oli siis villaa 100 % BFL. Sitten oli lankaa. Ja nyt on huivi. Ja taas samalla mallilla. Mutkun aloitin tämän retriitissä, enkä millään jaksanut etukäteen etsiä mitään mallia (saati sitten tulostaa ja muistaa ottaa mukaan) enkä siellä jaksanut etsiä kännykällä mallia, joten oli ihan pakko neuloa se jonka osaa ulkoa.

Puikot muistaakseni 4 mm, lankaa meni suurin piirtein kaikki mitä oli (ihan pikkuinen nöttönen jäi kissojen leluksi) eli varmaankin hitusen alle 100 g. Vaaka ei toimi yhä edelleenkään, ostan kohta uuden. Huivi voisi olla vähän isompi, mutta värit ovat kyllä ihanat!


Yritän kyllä ihan tosissani katkaista tämän huiviputken! Loin eilen fyssan koetta valvoessani silmukoita, mutta kun en mitenkään saa laskettua kahta kertaa samaa tulosta, en ole päässyt vieläkään käsiksi ensimmäiseen kerrokseen (villatakki siis). Ja sukistakin ensimmäinen on päättelyä vailla, ehkäpä ensi viikolla koevalvonnoissa. Mutta sitten täytyy kyllä tunnustaa... kerin juuri seuraavan huivilangan ;)

5. huhtikuuta 2011

Hutkitaan

Tällä kertaa räkä ei ole ehtymätön luonnonvara, mutta kröhä sen sijaan on. Voisiko sitä jotenkin hyötykäyttää?

Pitkästä aikaa herrat osallistuvat kissakuvahaasteeseen. Aiheena tutkiminen. Miulla vaan on iso ongelma: mikä kuva? Herrat osallistuvat kaikkeen mahdolliseen tutkimalla kaikkea mahdollista. Oli kyse sitten lakanoiden vaihdosta, kukkien kastelusta, postipaketin pakkaamisesta/avaamisesta, syömisestä (vaikka ihmisten ruoka ei kelpaakaan), suihkussa käynti (harmi ettei ole kuvaa kun jompi kumpi seikkailee suihkuseinämän päällä), kehräämiseen (rukilla!), saunan lämmittämiseen, siivoamiseen, jne. Herrat osallistuvat myös kaikkeen mitä pihalla tapahtuu, vaikkeivat itse olekaan pihalla - ainahan voi roikkua ikkunassa ja kytätä tarkkailla innolla.

ulos

Päädyin kuitenkin tähän vanhaan kuvaan, koska tässä ovat kumpikin ja vauhdissa, ja jotenkin niin itselleen tyypillisiä. Piki, tuo lautassilmäinen tuossa taustalla, ihmettelee kaikkea - ja pelkää. Paitsi uutta ruokaa se maistaa ensimmäisenä. Piki on monesti taustatarkkailija, joka menee suorittamaan jälkitarkastuksen kun Indy on rymistellyt paikalla ensin. Indy puolestaan menee tutkimaan kaikkea pää viidentenä jalkana sen pahemmin miettimättä. Ainoa mitä se oikeasti pelkää on uusi ruoka.

Kuvassa Indy yrittää tutkia pihaoven avaussysteemiä. Sinne olisi ehdottomasti päästävä kun oravat ja tirpat ovat siellä, ja tuore ruoho! Piki lähinnä tutkailee mitä kahjo velipoika touhuaa.

Tommosia ne aina ovat. Elleivät sitten vedä ravia ympäri taloa tai paini keittiön pöydällä. On ne vähän rauhoittuneet pentuajoista, nykyisin verhot pysyvät ikkunoissa jopa kuukaudenkin putkeen. Indy on muuttunut sitten viime syksyisen leikkauksen - se kaipaa hellyyttä! Iltaisin nukkumaan mennessä meillä onkin usein aikamoinen show kun kumpikin haluaisi nukkumaan kainaloon. Yleensä Piki pääsee ihan kiinni miun iholle, ja Indy tyytyy nukkumaan tassun ojennus etäisyydellä. Mutta jos akuutti hellyysvajaus iskee, Indy osaa nykyisin raapia peittoa jotta se saa rapsutuksia. Piki painaa samassa tilanteessa tassulla miun huulia.

1. huhtikuuta 2011

Karkkia

Retriitistä en ole saanut aikaiseksi kertoa sen pitempää raporttia, mutta tässä yksi tuotos. Oikeasti en ole aikoihin kehrännyt näin vähän, ei vaan jotenkin ole jaksanut nostaa rukkia sohvan eteen ja siinähän sitä ei voi normisti säilyttää, kun herra Piki tykkää nyöristä liikaa.

Tämä on 100% Wensleydalea, Tuulia Salmelan värjäämää. Muistaakseni ostettu viime kesän kehruutapaamisessa, ja heti piti nimetä tämä karkiksi. Kuvista varmaan tajuaa heti miksi... Navajokerrattu - se vaan nyt on miun lempparini, kun sillä saa säilytettyä värit suht vaivattomasti suht puhtaina.


Ylemmässä kuvassa oleva suklaanruskeahko karvakasa on Indy. Sekään ei siis oikeasti ole mustavalkoinen, vaikka siltä yleensä näyttää. Kuitenkin sen "musta" on mustempaa kuin Pikin.

Alunperin suunnittelin tästä sukkia, mutta tuli sen verran löysähkö kierre, että jos kuitenkin hanskat?


Tämän viikon olen neulonut, mutta nyt olisi ihan kehräysfiilis. Se on vaan tätä nykyä sellaista hommaa, että tulee välittömästi ikävä kehruukamuja ♥