Kyselen

-Miksi tietyissä tilanteissa aina ne samat ihmiset toimivat, saavat aikaan, osaavat ja uskaltavat avata suunsa?
-Miksi toiset taas ovat aina hiljaa ja antavat muiden tehdä? Viisaitako?
-Miksi töissä on aina kiire?
-Miksi pitää elää kellon mukaan?
-Miksi en voittanut viime lauantaina lotossa?
-Miksi miun pää on niin hatara? Ois kiva omata vähän enemmän muistikapasiteettia.
-Eikö tiimityö mennyt jo pois muodista? En aio olla vapaaehtoinen.

-Miksi Pikin pitää herättää joka aamu viideltä? Toisaalta, sitten kun päästään talviaikaan, se ehkä herättää ihan oikeaan aikaan. Ehkä.
-Miksi Pikin vieno sievä ja vähän käheä ääni on muuttunut Indymäiseksi mouruamiseksi?
-Kuka se väittikään, että kissat eivät kuorsaa eikä piereksi? Kylläpäs.

-Miksi työkaveri tänään vastaan kävellessään ja miun kengät ja/tai sukat huomatessaan nauroi? Ehkä syynä oli miun ihkupihkut Naturalistat, joista pilkotti just niin sopivasti sukissa olleet naamat ja silmät (semmoset pöpö-sukat) ;)
-Miksi näen niin kummallisia unia? Viime yönä seikkailin taas Turun Yo-kylässä.



-Miksi värit on niin ihania? Kuvassakin puhdasta kultaa ja niin aurinkoinen, toivon väri, vaikka onkin kyse kuolevista lehdistä.
-Miten olenkaan osannut ostaa niin sopivaa lankaa? Se Wollmeisen Rhubarberista tehty Multnomah-huivi. Se sopii täydellisesti värien puolesta yhteen puuvilla-kietaisupuseroni ja sammarihameeni kanssa. Huomasin tänään.

Kiitos

Kiitos kommenteista! Piki on vaan niin suloinen, se on oikea sylikissa, eikä mulla ole koskaan aiemmin ollut sellaista. Indykin on suloinen, omalla jäyhällä tavallaan.

Kiitos myös ystäville. Oon tällä viikolla saanut (s)postissa kaikenlaista pientä, tärkeää, kaunista ja kivaa. Minua on kuunneltu ja jaksettu, vaikka välillä taidan vaan ruikuttaa...

Postissa tuli myös synttärilahja. Joo, synttärit olivat tammikuussa, mutta ei sillä niin väliä ;) Tän kamun kanssa meille käy puolin ja toisin näin aika usein. Ja tämä lahja on niin mielettömän upea ja minun näköiseni, että vau!


Kaveri on siis itse tehnyt nämä, hopeasta. Kevyet kuin uni, ja jotenkin niin ihanan selkeät, yksinkertaiset, niin minua. Kaulakorua en osaa käyttää kuin juhlissa, koska mulla on aina nahkanauhassa ne perusroippeet roikkumassa kaulassa (rukki, aurinko, kissa ja Eiffel-torni). Mutta käsikoru ja korvikset ovat olleet heti käytössä. Tykkään aivan mahdottomasti!

Hellä

Kissa on peto. Tai niin ainakin väitetään. Jos on, niin Piki on sitten hellyyspeto.

Sillä on sametin pehmeä suklaaturkki. Kuvissa näyttää mustalta, mutta koska karvojen juuret ovat vaaleita, niin valon tullessa oikeasta suunnasta, näkee, että suklaanruskea se oikeasti on. Ja samettia. Indyllä on paljon karheampi turkki, kovempi jotenkin. Ja tuuheampi. Piki taas palelee helposti.


Hellyyspeto. Illalla nukkumaan mennessä (tai yöllä käytyään syömässä/laatikolla/kurkkimassa ikkunasta ulos/riehumassa Indyn kanssa) se tulee viereen, kävelee päällä, kurraa kauheasti (mieluiten suoraan korvaan), painaa etutassulla hellästi (ilman kynsiä) miun huulia ja tahtoo peiton alle kainaloon. Jos mitään ei tapahdu, painetaan tassulla lisää, nyt hiuksia, ja tällä kertaa voivat kynnetkin tulla esille. Mutta siis kainaloon on päästävä, jopa kesähelteillä.


Jos otan sohvalla päiväunia, ei kainalo kelpaa. Silloin herra haluaa viltin alle polvitaipeeseen. Nyt vaatimusta tehostetaan kurrauksen ja tassulla painamisen lisäksi, vienoilla "miu!" -äännähdyksillä. Näitä ääniä ei muulloin kuulla koskaan. Tarvittaessa herra myös yrittää itse kuonolla töniä peittoa "nosta!".

Indy ei peiton alle suostu. Kainaloon joskus harvoin, ja silloin se on selvästi ylettömän voitonriemuinen kun Piki tulee myöhemmin paikalle ja huomaa paikkansa vallatuksi. Piki, tuo kissamaailman suurin arkajalka, on kuitenkin mestari hellyydessä. Kainaloon on päästävä maksoi mitä maksoi, joten se rojauttaa itsensä Indyn päälle - ja saa paikkansa jok'ikinen kerta :)

Piki on aina sanomassa hei eteisen lattialla selällään kun lähden jonnekin. Se on myös aina vastassa kun tulen töistä kotiin. Indy saattaa tuijotella huvipuistosta tai työhuoneen pöydältä unipaikaltaan, mutta harvoin se alentuu tulemaan ovelle kerjäämään rapsutuksia (tosin vanhemmiten yhä useammin). Piki tulee aina, häntä pystyssä, kysymysmerkiksi taipuneena, intoa piukassa, olematon maha heiluen hölkkäyksen tahdissa, maukuen käheästi. Niin hellä. Aina.

Vieläkin

Kiitos huivien säilytysehdotuksista. Tällä hetkellä huivit ovat vallanneet yhden lipaston laatikon makkarissa sekä hattuhyllyn ja eteisen jakkaran. Eivät ne mahdu mihinkään ja se huivi jota juuri tänään haluaisin pitää on aina kadoksissa. Tuo Ikean systeemi näytti hyvältä, mutta ehkä miun on pakko mennä Tampereen Ikeaan kaikki huivit mukanani ja testata... Tommonen kankainen kenkäsäilytysroikkumus mulla on vaatehuoneessa ja siinä on kaikkea mahdollista sälää. Pitäisi mitata eteisen kaappi, että mahtuisiko sinne toinen... Kiitos!

Ja jotta saisitte kehruukärpäsen pureman, tässä lisää. Piti oikein Etsystä tarkistaa omista ostoksista, että mitä tämä pitikään sisällään, olen nimittäin sanonut vähän kaikenlaista yhdistelmää kun en ole muistanut. Merinobambua, linkistä näkee hyvin, millaista tämä oli ennen kehruuta, villat nimittäin kokevat uskomattoman muodonmuutoksen prosessissa, 101 grammaa. Etsystä ostettu viime keväänä. Kaksisäikeiseksi kehrätty. Suurimman osan aikaa tämän kehrääminen oli nautinnollista, mutta siinä missä oranssia väriä oli eniten (se oli tumminta), oli joitakin tiukasti huopuneita kohtia, jotka piti vaan repiä pois.

Oikeasti tässä on kaksi vyyhtiä, tästä nimittäin meinasi tulla ensimmäinen kehruu-ufoni. Ensimmäisen vyyhdin (vajaa puolet) kehräsin kesäkuussa. Sitten tulivat helteet ja mistään ei tullut. Sitten oli kehruuviikonloppu, jossa ajattelin kehrätä tämän loppuun, mutta villa unohtuikin kotiin vahingossa. Sitten iski edellisen postauksen raparperi väliin. Nyt sitten vihdoinkin.


Jälkimmäinen vyyhti tuntuu hiukan tiukemmalta ja tasaisemmalta, mutta toisaalta, se ei ole vielä saanut asettua rauhassa paria kuukautta. Kumpaakaan ei ole vielä pesty, se tapahtuu just kohta. Miksi kaikki miun kehruut haluaa huiveiksi?

Joku tunki itsensä kuvaan. Laiska kuvaaja käytti omia koipiaan kuvausalustana. Mutta keittiössä on aika hyvä valo näin päiväsaikaan.

Kaunista

Taas. Joo. Tiedän. Mutkun... Mieliala on ollut taas semmoinen, että ilman tätä en jaksa. Tämä rauhoittaa, pienentää härkäset takaisin kärpäsiksi.


100% Shetlannin lammasta. Värit Tuulian taitavaista käsistä. Kehruu allekirjoittaneen käsistä. Navajo-kertaus. Väriensä takia ristitty raparperiksi. 153 grammaa.



Tajusin kuvia ottaessa, että tämän värit muistuttavat tosi paljon syysomenakarviaisen värejä. Sen värit olivat ehkä hiukan kirkkaammat, tämän pehmoisemmat.

Tykkään hirmuisesti. Tämä haluaa isona huiviksi ihan itselle. Ei mulla ole vielä tän väristä huivia. Josta pääsemmekin aasinsillan kautta polttavaan kysymykseen: Miten/Missä te ihmiset säilytätte huivejanne? Mulla ne eivät mahdu mihinkään mitenkään järkevästi.

Ahkerat

Me ollaan ahkeroitu koko viikonloppu. Miun tuotokset näette kunhan kuivuvat (ja loput ensin valmistuvat). Herrojen tuotokset... No, kuvat puhukoot puolestaan.




Pikistä ei ole kuvaa, mutta herran maailma järkkyi taas. Emäntä mokoma kehtasi normaalin viikkosiivouksen yhteydessä vaihtaa makkarissa sängyn ja yöpöydän paikkoja päittäin! Ensin piti pelätä ja pörhistellä sängynraahausääniä. Sitten piti istua piiitkäään makkarin ovella tutkailemassa, että uskaltaako sisälle ollenkaan? Uskalsi. Tosin la-su yönä piti vielä pähkäillä (=kurrata, käydä herättämässä emäntää, polkea ja leipoa, kiertää ja kaartaa, etsiä sitä oikeaa asentoa) loputtomiin, kun emäntä nukkuikin naama seinään päin! Pikin kun pitää päästä aina kainaloon ja sängyn entisessä paikassa siitä kainalosta oli hyvät näkymät eteiseen.

Tänä viikonloppuna kumpikin on myös tehnyt kulinaarisia seikkailuja. Indy maistoi Ihmisten Ruokaa! Snelmannin kalkkunaleikkelettä. Tähän mennessä ainoa syötävä Ihmisten Ruoka sen mielestä on ollut kesäkurpitsasiivu (juustohöylällä) oman ruoan päällä. Piki on vertaillut jäätelömerkkejä. Ben & Jerry's Chocolate Brown Fudge (tai jotain sinne päin) todettiin suht syötäväksi, mutta Aino vadelma ja mustaherukka on parempaa.

Uljas

Piki kiittää kauniisti saamistaan kommenteista. Kun kehrään ja se kampeaa itsensä syliin, sekin kehrää ensin. Etsii hyvää asentoa, pyörii ja kierii, ja vähän leipoo siinä samalla minua. Lopulta se asettuu paikoilleen ja katselee närkästyneenä, että lopeta tuo rukin polkeminen ja keskity minuun! Vieraille se on arka (paitsi eräälle ;) mutta minun kanssani se on pohjattoman hellyydenkipeä. Herätti tänä aamuna viideltä kurraten ja leipoen ja vaatien ehdottomasti huomiota. Hömelö ♥


Tää on kyllä ihan kauheaa. Vuosi sitten tähän aikaa teimme kovaa vauhtia Kipakoiden kalenteria. Ideat eivät irronneet multa millään, kaikki oli työn ja tuskan takana. Nyt, kun ei ole laisinkaan aikaa käsitöille, pää meinaa räjähtää ideoista. Hanska-aatteitakin on jo kolmet päässä (kaksiin on langat) ja tarvitsisinkin syksyä varten uusia hanskoja, mutta kun ei vaan ehdi neulomaan. Ainoat pienet ryöstetyt neulomishetket ovat kokoukset. Kerrankin niitä saisi olla vähän enemmän - tai ehkä ei sittenkään.

Tänään huomasin, että miun kokoushuivissa on aika monta virhettä... En pura. Ei niitä pingotuksen jälkeen kuitenkaan huomaa kukaan muu kuin minä. Jos huomaa, ko. henkilö on päässyt kummallisen lähelle kovin pitkäksi aikaa. Ainoa, joka niin lähelle voisi mahdollisesti päästä, olisi se Prinssi Uljas valkoisella hevosellaan... Enkä ole ollenkaan varma, kiinnittävätkö Prinssi Uljaat huomiota neuleiden virheisiin? Jos kiinnittävät, oletan heillä kuitenkin olevan sen verran hyvät käytöstavat, etteivät moisista uskalla ääneen sanoa ;) Tai jos sanoisi, niin jos hän todella olisi oikea Prinssini, en varmaankaan kykenisi suuttumaan ollessani kauan kaivatun prinssin lumoissa.

Ihan selvästi liian vilkas mielikuvitus ja liikaa aikaa ajatella.

Muru

Surkealaatuisia kännykuvia. Mutta kun oli ihan pakko ottaa, eikä voinut mitenkään nousta tai edes liikahtaa, jotta olisi ylettynyt kunnon kameraan. Muru.

Kuvan villa on hovitoimittajani Tuulian padasta, raparperia ja se ei ihan mahdu yhdelle rullalle. Nyt tartten vain aikaa kehräämiseen, hinku ja himo löytyivät jo.

Lämmintä

Syksy. Tekee mieli kietoutua villaan päästä varpaisiin. Tai, villasukathan mulla on ympäri vuoden. Haluaisin niin saada jotain valmiiksi, nopeasti, paljon, ihanaa. Mutta helteillä alkanut letargia, saamattomuus ja yleinen "jos miä teenkin sen huomenna... tai ens viikolla" -tauti tuntuvat vain jatkuvan. Siksi nopeaa ja helppoa. Ja silti meni melkein viikko.


Malli: se perinteinen vinoraita
Langat: Punainen: Manos del Uruguayn Wool Clàsica ja kirjava: Punta Yarnsin Merisoft. Yhteensä 88 grammaa.
Puikot: 4,5 mm bambusukkikset à la Addi

Ihanan pehmeät, lämpimät, täynnä syksyn värejä. Punainen lanka on väreiltään tasaisempi, mutta ei sekään ihan yksivärinen. Se kuitenkin rauhoittaa tuon toisen kirjavuutta. Voisin tehdä toiset... Mikä ihmeen aivojen kiero niksautus se on, että Lapaskuussa sukatuttaa ja Sukkasadon aikaan lapastuttaa?