Hups

Hups. Elokuussa en saanut valmiiksi yhtään ainutta neuletta. Jotain on kyllä tulossa toivottavasti piakkoin.

Äh. Pitää vissiin tyhjentää keittiön pöytä rojusta. Hieroja käski tehdä "keittiönpöytä-venytyksiä" :)

Hups. Kehuin tänään kaikki opetusryhmäni. Mutta kun ne nyt vaan on niin ihania.

Argh. Herrat olivat leikkineet puutarhureita. No, se on taas tekosyy käydä kukkakaupassa hakemassa jotain kaunista.

Hups. Tämän ja ensi viikon kaikkina arki-iltoina on jotain ns. ylimääräistä menoa.


Hups. Olin unohtanut lukea yhdet aineet.

Argh. Olen bongannut ihan liikaa kieli(oppi)virheitä julkisista ja virallisista teksteistä viime aikoina. Olen myös laittanut palautetta näistä ja saanut itse spostia takaisin, että "he kirjoittavat omalla tyylillään, siten kuin he puhuvat englantia". I'm sorry, but I strongly disagree!

Hups. Ei olis saanut, mutta kun yksi kaunis nuori nainen tänään aivasti, purskahdettiin muun ryhmän kanssa spontaanisti nauruun. Se oli niin pieni, vieno, sievä "miu"!

Hrrrr. Ulkona tarttee takin tai villapuseron. Ainakin aamuisin.

Hups. Tilasin villaa. Ja vähän lisää villaa.

Hehkuu

Joo, hehkuttaa, monestakin eri syystä.

Opiskelut, joista kerroin edellisessä, tarkoittavat datanomin tutkintoa verkon kautta opiskellen. Lähipäiviä on tämän viikon aloituksen jälkeen vain yksi silloin tällöin. Alku oli toisaalta tosi innostavaa, minusta ei tullut kanaemoa, vaan äänitorvi (minkäs sitä luonteelleen voi). Toisaalta vähän tuntui turhauttavalta. Emme päässeet itse asiaan kiinni pahemmin ja aikataulut heittivät härän pyllyä. Olisikin ollut niin päin, että liikaa asiaa ja aika loppuu, mutta ei. Liian vähän asiaa ja olisin ehtinyt esim. tiistaina töihin iltapäiväksi ihan hyvin. Mutta ehkä se tästä vielä totisemmaksi ja ahkerammaksi puurtamiseksi muuttuu.


Hehkuttaa nämä värit. Vihreä on lempparini, mutta näin syksyisin tekee aina mieli punaista. Jotenkin se lämmittää kun ilmat viilenevät. Tosin tällä viikolla ei ole ollut kylmä (kuten kaikki muut väittävät), vaan ihanan viileää! Nautin. Ja haluan neuloa! Erityisesti haluan neuloa jotain nopeasti valmistuvaa. Kaikki puikoilla olevat on niin hitaasti edistyviä, että ei kannata odottaa valmista tämän vuoden puolella. Onneksi sukkasato alkaa. Vaikka oikeasti nyt just ei kyllä sukatuta, vaan lapastuttaa...

Viikolla on monesti harmittanut kun ei ole kameraa aina hollilla. Kaksi kertaa näin kurkia pellolla. Yhtenä aamuna oli upeasti usvaa ja höyryä nousemassa kohti aurinkoa ja taivasta. Tänään oli joutsenpari poikasineen Huttulan mutkassa.


Hehkutan myös pieniä asioita! Joskus 3 millimetriä voi olla ratkaisevaa. Sain torstaina oikeaan kenkään korokepohjallisen, vuorokauden päästä oikea lantio koski, kuin olisin käynyt oikein rankassa jumpassa, siis sillein terveesti ihanan kipeä. Tunnen käveleväni suorassa! Vasemman jalkaterän ja pohkeen tuikkiminen ja kihelmöinti ovat melkein kadonneet. Kolminkertainen eläköön-huuto erinomaiselle jalkoihin erikoistuneelle fysioterapeutille. Nyt kun saisi vielä nuo muut kivut pois...

Alku

Eilen jännitys katosi. Näin porukan Koskela-salissa ja naps, enää ei jännittänyt yhtään. Nuorin on parin vuoden takainen ylioppilas, vanhin ehkä 55. Todella laaja elämänkirjo ja -kokemus, harvinaisen sekalainen sakki. Just siis miun maun mukkaan! Toisaalta nautin ihan mahdottomasti. On aivan käsittämättömän ihanaa olla itse opiskelija, esittää tsiljoona kysymystä ja vain antaa asioiden virrata päässä tarvitsematta huolehtia 20 muun ihmisen tarpeista ja oppimisesta koko ajan. Toisaalta, en voi olla miettimättä, miten itse hoitaisin homman - ainakin tiiviimmin. Tai ehkä tarkoitus oli aloittaa kevyesti, jotta porukka ei pelästy ja häivy saman tien.


"Alla sammalmatto..."

Hihkun siis innosta, mutta kyllä hiukan pelottaa miten selviän töistä ja opiskelusta ja löydän jostain vapaa-aikaakin (varsinkin loppusyksystä). Tampereen messuille on ihan pakko päästä tyhjentämään pää, vaikka tietysti just silloin perjantaina on lähipäivä :( Jotain muutakin täytyy keksiä syksyn aikana pään tyhjentämiseksi.

Saanen (ei vielä selvitetty tarkalleen) aika paljon hyväksilukemisia entisistä opinnoista ja kursseista, mutta joudun lukemaan yhden kurssin fysiikkaa! Iiks! Lukiossa (86-89) mulla oli kaksi pakollista kurssia kemiaa, mutta ei ollenkaan fysiikkaa ja nyt kärsin, vaikka vika ei olekaan minun. Ehkä miä selviän siitä, kaverit täällä netissä auttavat ja myös työkaverilta voi kysyä. Hankalaa on se, että koska tämä on ns. yleisopintoja, tämän oletetaan olevan suoritettu ennen opintojen aloittamista (lukiossa) ja siksi tähän ei järjestetä opetusta. Saanen siis kirjan käteeni ja käskyn selvittää asiat.


"Päällä puinen katto..."

Neulominen sujui kivasti luento/tutustumisosuudessa. Ainakin kaksi naista kyseli, että mitä neulot, mutta kukaan ei tuntunut häiriintyvän mitenkään.

Kotimatkalla jouduin ukkosmyrskyyn - salama iski edessäni tiehen todella komeasti ja saman tien räsähti. Pomppasin suurin piirtein auton kattoon. Vettä ja rakeita taivaan täydeltä, mutta ei kauaa.

Jännittää

Tämä viikko meni paljon nopeammin kuin viime viikko. Silti liian hitaasti. Tänään oli ensimmäinen päivä kun en nukkunut päiväunia töitten jälkeen - ehkä minä taas totun töissä käymiseen. Enimmäkseen se on oikein kivaa, mitä nyt paperityöt ja muutama hankala ja inhottava asia kiusaavat. Joskus huvittaakin. Joskus ihan opehuoneen kesken, joskus oppilaiden toimesta. Lukiolaisen paperista löytyi tällä viikolla tämmöinen lauseen loppu: "...he/she can sit in the same". Täh? Uudemman kerran täh? Sitten välähti. "...hän voi samaistua". Sama + istua = samaistua tod. näk. Google translatorin mielestä ;)

Ensi yöksi on luvattu sadetta. Kuulostelen koko ajan milloin, oi milloin. Kaipaan sadetta. Kaipaan sen tuomaa mielenrauhaa. Jotenkin olen aina rauhallisempi, tyynempi sateella kuin auringossa. Paitsi ehkä marraskuun pimeydessä kun valon pilkahduksesta ei ole toivoakaan. Mutta silloinkin odotan lunta, en aurinkoa niinkään.


Tämä herra rakastaa aurinkoa ja lämpöä. Viime aikoina yöt on nukuttu tiiviisti emännän kainalossa ja peiton alla. Päivät ovat menneet riehakkaasti - eilen laitoin puhtaat matot lattialle (kesäisin meillä ei ole mattoja - perinne lapsuudesta), ja herroilla on riittänyt leikkimistä ja ruttaamista ja vauhtia. Ne matot vaan on niin jänniä.


Ensi viikolla pääsen pitkästä aikaa itse opiskelijan asemaan. Odotan jo innolla. Ostin uusia lyijykyniäkin. Pelkään pahoin olevani kovin kriittinen opiskelija. En tykkää tyhjäkäynnistä (palkattomalla virkavapaalla), en tykkää odottelusta tai hidastelusta (luonteeltani turhan sukkela), haluan kysyä kaikesta (pohjattoman utelias), pelkään ajautuvani porukan kanaemoksi (20 vuotta muita vanhempi - tosin kaikkia en nähnyt haastattelussa) ja taatusti neulon koko ajan (se ehkä pitää minua vähän hiljaisempana ja rauhallisempana). Eli olen ihan niin kuin omat oppilaani ;) Jännittää.

Luonto

Syksy. Vihdoinkin. Eilen oli vielä tukahduttavan kuuma ja kostea. Tänään, vaikka mittari näytti 23 astetta ja taivas oli pilvetön, sää tuntui kirpeältä ja kuulaalta. Syksy. Rakastan.




Nämä alemmat kuvat ovat viikon takaa, lauantailta. Silloin kun oli kesän kuumimmat ja tukalimmat hetket. Kun Venäjän metsäpalosavut yltivät tänne Keski-Suomeen asti.



Vielä on ruska kaukana, mutta silti rakastan luonnon tarjoamia värielämyksiä. Kissojen kanssa kuvaaminen ei ole kovin helppoa. Indy kiskoo eteenpäin kuin höyryveturi, paitsi jos pusikosta kuuluu mielenkiintoista rapinaa. Piki taas jäisi mielellään pohtimaan maailman menoa yhteen ja samaan paikkaan puoleksi tunniksi.

Neuleinto palasi syksyn mukana tänä aamuna :)

Ristiriitaista

Nautin työstäni, mutta inhoan kiirettä ja pitkiä päiviä.

Rakastan kieliä, mutta en vaan tule toimeen prepositioiden kanssa.

Mister kattien kiiltävät turkit ovat ihania, mutta miun mustat pellavacaprit ei tykkää kissankarvoista.

Tykkään opiskella, mutten voi sietää huonosti järjestettyä koulutusta.

Laitan teetä varmaan kymmenen kertaa päivässä, mutta unohdan juoda niistä 9 mukillista.

Haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta aika ei riitä.

Neulominenkin taas huvittaisi, mutta sillekään ei vaan ole aikaa (ei, tunneilla ei voi töissä neuloa, mulla on silloin muuta tekemistä). Kehrännyt sentään olen joka ilta pienen hetken.

Haluaisin lukea vinon pinon romskuja, mutta nukahdan iltaisin alta aikayksikön.

Päässä pyörii yhä edelleen ne parit hanskamallit ja yksi pitsihuivi, mutta ei ole aikaa testata, toimisivatko ideat.

Herra Piki on liki hyljännyt minut. Se tulee iltaisin sanomaan hyvää yötä, kiehnää ja kurraa ja vaatii hellyyttä. Mutta kun nukahdan, se häipyy. Tänä aamuna näin mihin. Indyn viekkuun työhuoneen pöydälle viltin päälle. Höh.

Toisaalta, Indy on muuttunut. Se kerjää myös hellyyttä, antautuu rapsutuksille ja jopa pyytää harjaamista! Mutta siitä lähteekin taas aika paljon karvaa. Se jopa nykyisin kehrää rapsutettaessa. Ehkä Piki (alias hurrurautomaatti) on opettanut sitä.

Luvattua videota Indystä ja uudehkosta lempilelusta ei voida toteuttaa ennen kuin lelu on käynyt korjauskirurgisessa operaatiossa.

Aaah!

Ihanaa. Tänään oli näin illasta sen verran viileämpää, että leivoin! Mustikka-vadelma-muropohja-rahka päällys -piirakkaa. Nam. Viileämpi ilma saa minut myös heräämään muutenkin henkiin, tuntuu, että energiaa piisaa vaikka koko kaupungille. Ei enää ikinä tuommoisia helteitä!


Tänään töissäkin pari asiaa vaan jotenkin humpsahti harvinaisen nätisti paikoilleen. Joskus näinkin päin. Ja sain huomiseksi peruutusajan fysioterapeutille, kun en taaskaan tahdo iltaisin saada tota koipea rennoksi (vanha vaiva, jo teini-iästä kärsitty).


Huomenna on kokousta ja kokousta. Iiiiks! Mitä miä neulon? Kaksi huivia olisi yhä kesken, mutta mohairiin on ilma yhä liian lämmin ja silkki vaatisi hieman keskittymistä, eli ei paras mahdollinen kokousneule. Pakko siis aloittaa tänään vielä jotain. Tai missähän se yksi sukan alku on...


Kuvat lauantaiaamuna otettuja. Oli ihan pakko. Huomenna, jos muistan, yritän leikityttää Indyä kamera toisessa kädessä. On se vaan niin hassu.

Loota

Halvat on huvit. Laatikot on ihan huippua, ja tämä jo yli vuoden vanha laatikko on emännästäkin oikein hieno, koska sen tukeva materiaali ei yllytä Indyä tilataiteeseen revin-hampain-roiskien -tekniikalla. Laatikoilla ja paperikasseilla muuten AINA leikitään tässä järjestyksessä. Piki on laatikossa/kassissa ja Indy hyökkäilee.






Normaalisti tämä laatikko sisältää karstamyllyn ja on piilotettu työhuoneen uumeniin, mutta kun olen yrittänyt karstailla muutaman vuoden takaisia merinoja. Ne villat ovat ajalta, jolloin olin kohtuullisen aloitteleva kehrääjä enkä ymmärtänyt kauheasti villojen päälle. Nyt en niin huopuneita huolisi, vaan pistäisi kommenttia värjääjälle. Hyvä laatuinen villa kehräytyy liki itsestään, huopunut on kauheaa repimistä.

Kiitos viime aikojen kommenteista. Joo, töissä olen tällä viikolla jo käynyt. Yrittänyt väsätä lukkareita, mutta se ei oikein onnistunut ennen kuin tänään - ja sitten kävikin taas oho hups! Kello oli viisi kun tajusin lähteä pois. Mutta olen myös kaivanut oikeat kirjat ja mapit esille, tehnyt yhden itsenäisen suorituksen paketin, tarkistanut kesäkuussa mulle tehtyjä kokeita (uusinnat ja vähän muutakin), hoidellut koulun kirjastoa. Koululla on ollut ihanan rauhallista, mutta tukalan kuuma.

Värejä

Ihmeiden aika ei ole ohi. Se neuloo ja saa jopa jotain valmiiksi. Ainaoikeaa... No, helteillä ei aivo taipunut mihinkään monimutkaisempaan eikä villaa voinut ajatellakaan kun kaikki huopui käsissä. Tämän idea on jostain viime talven/kevään Suuresta Käsityöstä, mutta ohjetta ei tullut sen enempää käytettyä. Ja mitään tupsuja kuten ohjeessa, en tosiaankaan halua.

Lanka: Allino (en varmaankaan olisi tehnyt tätä, ellen olisi messuilla ihaillut suunnattomasti Allinon (pellava-puuvilla) mielettömän upeaa värivalikoimaa! Värejä on paljon ja ne kaikki sointuvat yhteen täydellisesti. 161 grammaa

Puikot: 4 mm

Tämä oli tänään jo töissä käytössä ja tykkäsin. Tosin sään takia opehuone oli sauna, mutta kuitenkin. Käytän siis huiveja liki päivittäin, aina on jotain harteilla. Huivit ovat jotenkin niin käteviä - jos on kuuma, saa nopeasti pois, jos taas on kylmä, voi kietoa myös käsien ympärille. Tämän käyttöaktiivisuuden huomioon ottaen, tuli tänään hassu tilanne eteen. Pomoni (mies), ei koskaan ole kommentoinut mitenkään neuleitani. Mutta tänään - kun ylläni oli siis AINAOIKEA, idioottihelppo neule - hän huomasi sen ja kysyi olenko tehnyt itse, ja kuulemma vau! Nauratti, mutten sanonut mitään, olin vaan iloinen.

Discohätätila

Villaa, rukkeja, kälätystä, lankaa, Wollmeisea, vaihtoja, naurua, kikatusta, kuoharia, suklaata, ruokaa, päiväunia, kehräystä, grillausta, kuorsausta, unia, ilmapatjasänkyjä, viherluteita, sauna, uimista, karstamylly, batteja, glitteriä, paketteja, kynsilakkoja ja vielä vähän kehruuta ja villaa.

Kaiken maailman värisiä. Ihania, pehmeitä, suloisia, kimaltelevia, silkkisiä ja villaisia, hitusen bambuakin.

10 rukkia (1 Suzie Alpaca, 2 Suzie Prota, 3 Little Gemiä, 1 Majacraft Rose, 1 Lendrum, 1 Schacht Matchless, 1 Louet S10).

Iso ihana terassi. Suosiollinen säänhaltija.

Maskotti. (Ei, me emme nyhtäneet sitä kaljuksi kehruun hingussamme.)

Ruokaa. Hillittömästi. Jotain kuvaa tämä pussi - pelkkiä limettejä kolme kiloa...

Kuoharia herra ties montako pulloa, mutta sunnuntaibrunssi oli hieno!

Villaa - tässä ei todellakaan ole kaikki! Silti: Villa loppuuuuu!

Ystäviä. Parhainta mahdollista aivojen tyhjäystä ja hermolepoa.

ps. Asioista perillä oleville: PAKARAT!