Lunta

Suomen kesä on tunnetusti vähäluminen, samaa ei voi sanoa tästä talvesta. Perjantaina talon katolta kävivät ahkerat* miehet pudottamassa lumet. Ei sitä lunta kovin paksua kerrosta vaikuttanut olevan, mutta... Lauantaina kaivoin kuistin ja etupihan esiin. Pakko kaivaa, tai kevään tullen talo hukkuu. Savimaa + talo kuopassa = kiva, kiva.

Sunnuntaina aurinko paistoi ja kissat halusivat ulkoilemaan. Joku ystävällinen sielu oli jopa lapioinut meidän metsäpolkumme, eli kävimme kävelyllä. Indyn mielestä tosin ihan liian lyhyellä. Sen jälkeen ryhdyin ahkeraksi. Kaivoin tuon alla näkyvän solan (lumi ulottuu korkeimmalla kohdalla minua olkapäihin - olen 168 cm) ja siitä alas ojalle ja pikkusillalle polun. Sillan toista puolta kohti takkapuita en enää jaksanut. Huomenna?

Ovatkohan herrat jotenkin liian hemmoteltuja? Perinteisiin navettakissoihin verrattuna ihan varmasti, mutta noin niin kuin muihin kaupunkilaislemmikkeihin verrattuna? Perustelut:

-Meillä on Stockmannilta ostettuja leluja. Ja samoja on aikomus tilata netistä lisää.

-Meillä on kissoilla oma DVD - Attenborough ♥

-Herroilla on leluja enemmän kuin laki sallii - ne eivät enää mahdu mihinkään koriin.

-Jostain syystä kaupassa ei ole ollut Rainbow-seitiä paloina - nyt just ne vetävät naamariin seitifilettä...

-Meillä kissat saavat hyppiä pöydällä. (Ja hyppisivät vaikkei saisikaan, kun eivät noi osaa totella.)

-Herroilla on oma huvipuisto olohuoneen parhaalla paikalla.

-Jos sohvalla on kaksi löhöä kollia, eikä emäntä mahdu enää sekaan, se on nimenomaan emäntä, joka siirtyy lattialle.

-Piki nukkuu joka yö untuvapeiton alla, pää tyynyllä. (Tai no, tyyny = emännän käsivarsi.)

-Indy nukkuu joko Pikin vieressä, emännän jaloissa tai jos ei ole tarpeeksi pakkasta, työpöydällä viltin päällä. (Ei siinä työpöydällä muuta sitten koskaan tehdäkään.)

Mutta pitäähän työn raskaan raatajien saada jotain palkakseen. Työn? Emännästä on pidettävä hellää huolta.

*Niiden piti tulla klo 8-9. Jos tulivat (en tiedä, olin töissä), niin kauanpa homma kesti, sillä olivat vielä täydessä vauhdissa klo 14.30 kun tulin kotiin.

Edit. jostain syystä teksti tulikin kahteen kertaan. Poistin alemman, jossa ei ollut otsikkoa - ja niinpä katosi myös Altocumuluksen kommentti. Onneksi kopsasin sen talteen:"Kissoista en tiedä, mutta moni hoitaa koiriaan vastaavasti. Että älä huoli, ihan normaalia toimintaa. :) "

Pöhkö

Herrat ovat olleet minun ilonani nyt jo reilut kolme vuotta. Ne ovat paljastuneet luonteiltaan ihan täysin erilaisiksi ja siksi (ja kokoeron vuoksi myös) epäilenkin, että ne ovat eri pentueista. Paikassa josta hain ne, oli nimittäin kaksi pentuetta parin viikon ikäerolla. Silloin Indyn äiti olisi Pikin isoäiti. Isä olisi todennäköisesti sama naapuriston kolli.


Piki on pienestä pitäen aina silloin tällöin katsonut telkkaria, erityisesti luonto-ohjelmia, mutta Indy ei ollut ennen joululomaa koskaan kiinnittänyt ko. vehkeeseen minkäänlaista huomiota. Mutta joululomalla jotain tapahtui. En tajua mitä, mutta jotain "drastic".

Herra rakastui telkkariin. Erityisesti tietenkin David Attenborough'oon ja muihin luonto-ohjelmiin, mutta pahimmassa tekemisen puutteessa myös lasten piirretyt ja jopa ohjelmien lopputekstit käyvät. Piirretyissä suosikkeja ovat ne joissa räiskitään eniten. (Karvalapsiinsa totaalisen hurahtanut emäntä tietysti tilasi mussukalle ihan oman Attenborough-DVD:n myöhästyneeksi joululahjaksi.)


Oravia pitää käydä jahtaamassa myös telkkarin takana. Jääkarhuja pitää ehdottomasti läiskiä ja läimiä - milloinkahan telkkarin pinta menee rikki tai koko rotisko tippuu alas? Välillä olo on jo niin tuskainen herralla, että pitää mäykyä kiukustuneena. Jos ohjelma ei ole ihan priimaa, sitä voi katsella sohvalta miun vierestä tai jopa sohvan käsinojalta. Ja telkkarin ohi tassutellessa pitää erittäin usein pysähtyä hetkeksi, istahtaaa pyrstölle ja toljottaa, onko ruudussa jotain mielenkiintoista. Jos ei, matka jatkuu taas Indyn tyyliin vauhdilla.


Herra Mahtitassu. Indy-pindy. Möhkö. Viiksivallu. Hurmuri-kurmuri. Isomaha. Kurraaja.

Punaista

SE on täällä! TSVII:n paketti. Ravelryssä seikkailemattomille paljastettakoon, että TSV = Tiukkapipoinen ja sääntöpitoinen vaihto, joka järjestetään nyt toisen kerran. Olin muuten ensimmäinen, joka sai paketin!

Julma ja ymmärtämtön Itellooni oli kohdellut pakettia kaltoin, siinä oli iso reikä. Tuon mukana tulleen kortin perusteella kuitenkin päättelin, että vain heijastin oli mahtunut tipahtamaan kyydistä pois.


Paketilla oli teema: kaunis punainen - arvasinko oikein? Mukana oli huivi, Wollmeisen Ruby Thursdaystä neulottu Helleborus Herbivore (muistin väärin!, kiitos Hanna). Tätä en olekaan vielä itse neulonut, tykkään huivin muodosta, joka ei oikein paljastu tuosta kuvasta, mutta se on siis enemmän kuin 180 astetta, asettuu kivasti hartioille. Rakastan myös tuota väriä, se vaan on niin kaunis!


Lisäksi paketissa oli namia, oikein herkkua suklaata, jota en vielä ihan oikeasti ole maistanut yhtään, vaikka paketti tuli jo eilen! Yritän säästää sen johonkin oikein surkeaan hetkeen.

Teetä, Keisarin Morsianta. Hyvää perusteetä, jota minulla ei olekaan ollut aikoihin.

Maailman söpöin projektipussukka, söpöä kissakangasta. Sisäpuolta en kuvannut, mutta siellä on taas kissantassukangasta ♥ Pussukka on kivan kokoinen, isompi kuin muut pussini, joten luulisin työn alla olevan puseronkin mahtuvan sinne vielä aika kauan.

Villaa! Fiber Optic Yarns'lta - en yhtään muista olenko tilannut täältä itse joskus jotain... Koska halusit tietää sen laadusta, avasin pussin ja avasin lettiäkin vähän. Se on varmaan ollut aika kauan lettinä, eli on kohtuullisen tiivistä, mutta kun sitä avaa vähän, se aukeaa nätisti, ei tunnu yhtään huopuneelta. Ja rotuhan on siis BFL - klassikko, aina yhtä hyvä! Värin nimi on Ho ho ho! - viittaisikohan ehkä joulupunaiseen? Kaunis se on, ihana semisolidi, tahtoo ilmiselvästi sukkalangaksi.

Ja paras viimeisenä, se telepatia-osuus ;) Rakastamaani Rowanin Felted Tweediä. Et ikinä usko, mutta ostin tätä tismalleen samaa väriä, ja jopa värierää juuri ennen Loppiaista Helsingistä! Päässä pyörii pitkähkö takki.... Menitassa ei ollut kuin 450g, jonka kyllä tiedän riittävän varsin pitkälle, mutta silloin ostaessani ajattelin, että voisinpa ostaa vielä kerän enemmänkin. No, nyt sain ;) Kuvassa kerien väri näyttää liian pinkihtävältä - oikeasti ne ovat ihana lämpimän punaisia. Hassua, miten muiden tavaroiden värit ovat ihan oikein, mutta kerien eivät?!?

Kiitos ihanasta paketista! Värivalinta oli kertakaikkisen oiva.

Toinen

Tästähän alkaa tulla perinne. Vuosi sitten tähän aikaan tein huivin tällä samalla mallilla. Ja nyt taas. Mutta tykkään tästä. Ensinnäkin, se ihka ensimmäinen ihan itse suunnittelemani huiviohje. Ja toisekseen, se sopii kirjaville ja/tai itse kehrätyille langoille. Ja se on nopea ja helppo - erinomainen kokousneule (vaikka itse kehunkin ;) .


Malli: Simplicitas, omaa tekoa (ohje tod. näk. tulossa jossain vaiheessa)
Lanka: 80% merino, 20% silkki, itse kehrätty, Tuulian värjäämää. Kulunki 95 grammaa. Huivin yläreuna on aika tasan 2 metriä, eli suhteellisen ohutta lankaa.
Puikot: 3,5 mm


Ulkovalossa on ihana kuvata, harmi vaan, mutta kaikki kivat telineet, joihin huivin voisi ripustaa kuvattavaksi ovat hirmuisten lumikinosten ympäröimiä. Pitänee kuitenkin yrittää.

Huivi on jumalaisen pehmeä, ihanan tuntuinen kaulassa. Vaikka se on ohut, se on myös ihanan lämmin. Ja värit... Niiiiiiin minua, ettei oikein enempää voisi olla. Rakastan!

Argh!

Kiitos kommenteista - on mukava tietää, että maailmassa on samanlaisia kuin minä. Nuorena sitä jotenkin yritti mukautua muiden (kavereiden kai lähinnä) odotuksiin ja vaatimuksiin, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen oma itseni viis välittäen toisten mielipiteistä.

Päivän aihe. Pingottaminen. Se on ehdottomasti taianomaista hommaa.

Tarvitaan valmis neule (tai langanpäät saavat roikkua vielä, päättelen yleensä ne pingottamisen jälkeen), nuppineuloja tai mieluummin t-pinsejä (iiiiihania!), suihkupullo, mittanauha, sopiva tila, pitkää pinnaa ja mielenrauhaa, sekä ehdottomasti pari uteliasta avustajaa (mielellään karvaisia).

Aloitetaan. Mitenhän päin tämä mahtuisi tähän petarille? Aika iso huivi tuli taas, toisaalta niinhän oli tarkoituskin. Joo, laitetaan yläreuna tähän sängyn ulkoreunalle, helpompi tunkea nuppiksia kun voi istua lattialla (selkä ei katkea, ehkä).

Missä ne nuppikset? Ai niin, Piki-piilossa lipaston laatikossa. Avaan laatikon ja Indy-pindy syöksyy paikalle rakettina: palloooooooo!!!! Ei, sori, et saa palloa tällä kertaa, ne on viereisessä, lukollisessa laatikossa. Jos ensin mallailisi tän huivin tähän suurin piirtein ja sitten vasta alkaisi piikittelemään. PIKIIII!!! Nuppiksia ei saa ottaa suuhun, eikä rapsia kynsillä irti sängystä.

Seuraa rutkasti ähinää, puhinaa, kiroilua, nuppiksien uudelleen sijoittelua ja siirtelyä, lisää ähinää ja puhinaa. Sirottele joka väliin ärtyneesti kiljaistu PIKIIIII!!! ja pari kertaa myös INDYYY!!! Välillä myös heilumista mittanauhan kera, jotta huivi tulisi pingotetuksi suurin piirtein symmetrisesti.

Lopulta, huivi paikoillaan. Suihkupullo esille. Indy ryntää innoissaan huivin päälle tarjolle, leikitäänkö? Piki tuijottaa epäluuloisena, mutta myös huivin päälle sijoittuneena. Voisitteko mitenkään siirtyä, jotta saisin kasteltua ton huivin? Hetkellisen taistelun jälkeen herrat siirtyvät - märkinä.

Viimeinen vaihe. Petari päälle, lakana takaisin paikoilleen, jotta nukkuminen tulevana yönä olisi mukavampaa. Paitsi että ne huivin kulmat menivät sängyn kulmien yli... pakko jättää lakana roikkumaan peitteeksi kulmissa, jotta nuppiksilla olisi edes teoreettinen mahdollisuus säilyä paikoillaan seuraavan vuorokauden ajan. Aamulla vain kaksi nuppista löytyi lattialta, aika hyvä prosentti!


Toivottavasti pingottaminen on taas tehnyt taikojaan, mytystä on kuoriutunut kaunotar! Ainakin lanka on jumalaisen pehmeää ja väri niiiiiin minua.

Pohdin

Pakkanen paukkuu nurkissa, aurinko paistoi tänään - ja mulla on täydellisen vapaa viikonloppu. Ei rästitöitä ja päätin etten edes ajattele opiskeluja. Niinpä piti sitten ajatella jotain muuta.

Miksi minä niin usein erotun sakista? Eilen olin opiskelemassa päivän, oli tosi kiva nähdä ihan livenä opiskelukavereita, olla semmoisten ihmisten keskellä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuolla minun tietotekniikkainnostukseni ei erottanut, vaan yhdisti. Mikä sitten erotti? Huomasin vaan jossain vaiheessa ihan vahingossa, että suurin piirtein kaikki muut (parikymppisistä viisikymppisiin, miehiä ja naisia) olivat pukeutuneet ah niin suomalaisesti mustaan tai harmaaseen - minä en. No, oli yhdellä nuorimmista pinkkiä ja yhdellä valkoinen fleece, mutta mulla oli suklaanruskea ja vihreäpilkkuinen sammarihame à la Kimperi, harmaa pusero ja sen päällä Summit-huivini eli oikein kunnon punainen. Enkä kestänyt talvikenkiä sisällä jalassa koko päivää, joten hiippailin oransseissa villasukissa. Erotuin sakista.

Mutta, kun menin sieltä takaisin töihin suunnittelemaan maanantain tunnit, enpä enää erottunutkaan. Ovatko opettajat jotenkin värikkäämpää porukkaa? Ehkä peruskoululaiset tartuttavat meihin jotain ;) Ainakin minuun tietynlaisen levottumuuden.

Jos luento on tylsä, neulon, koska muuten pyörisin ympäri kuin hyrrä ja häiriköisin muita urakalla. Jos luento on kiinnostava, neulon, koska muuten kyselisin lisää koko ajan ja häiriköisin muita. Jos multa kielletään neulominen luennolla - repeän. Tylsät pakkotilaisuudet, joissa oikeasti ei voi neuloa (koulun yhteinen kevätkirkko tms), no niissä ajattelen monesti neulomista tai kehräämistä. Käyn läpi mielessäni lankavarastoa, lasken jonkun pitsikuvion silmukkamääriä.

Silti erotun myös töissä. Olen se, joka ei osaa olla hiljaa. Kokouksissa, kun kysytään kommentteja, suurin osa on hiljaa, katselee kattoa. Minä tuskastun ja sanon sitten mielipiteeni. Ja vaikuttaa siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän annan palautetta. Välillä oikein häpeän itseäni, enkö voisi vaan olla hiljaa ja antaa asioiden soljua ohitse? En voi.

Erotun töissä myös puheenaiheillani. Varmaan 90 % ajasta puhun vain kissoista tai käsitöistä. Ja loppuajan olen se iPhonen omistava datishörhö.

Tunnen välillä myös erottuvani suomalaisista, vaikka sydänjuuriani myöten suomalainen olenkin. En ole hiljainen (veli on, suku väittää, että miä perin kaikki puhegeenit). En ole blondi enkä sinisilmäinen (ulkomailla luullaan usein irlantilaiseksi). En ymmärrä telkkarin kotimaisia huumoriohjelmia (paitsi niitä vanhoja ja hyviä, kuten Tankki Täyteen - tosin sehän oli englantilaisen käsikirjoittama...). En juo olutta enkä kahvia. En tykkää makkarasta enkä kinkusta. Inhoan syvästi urheilua.

Mutta minä olen minä. Olen auttamaton sähläri (montakohan kertaa olen tiputtanut videoneukkarin mikin tai ravannut kesken tunnin opehuoneeseen hakemaan unohtunutta kirjaa), puhun ihan liikaa, kädet heiluu mukana puhuessa, puhun liikaa varsinkin tuntemattomille (ja mietin jälkikäteen, että miks taas tein niin), en osaa olla vihainen (menee aina nauramiseksi), itku on herkässä (toisaalta tämä on myös rikkaus), innostun helposti kaikesta, mutta joihinkin asioihin minua on vaikea taivutella (yrittäjyyskasvatus tursuaa jo korvista). En kestä vetkutusta ja vatulointia, vaan alan organisoida porukkaa ja hommia. Ja puhun liikaa kissoista. Mutkun ne on perhe ♥

Kiva

Lumi on kivaa niin kauan kuin sitä ei ole liikaa eikä se ole märkää ja painavaa. Huomenna voi olla käsivarret kipeänä tämän päivän lumitöistä.

Opiskelu on kivaa niin kauan kuin ei ole tylsiä aiheita eikä deadlineja eikä viime tinkaa.

Neulominen on kivaa, kun on loputtomasti aikaa ja kiva pähkinä purtavana = miten saada huivin keskiosan ja reunuksen silmukkamäärät täsmäämään. Mieluiten vielä sillein nätisti, että huiviohjeessani olisi kaksi tai kolmekin eri kokoa tarjolla (mini, midi ja jätti). Kello on kyllä jo sen verran paljon, että aika loppuu just kohta.

Loma on kiva, mutta se loppuu aina liian pian. En ymmärrä miten selviän huomisesta kun olen tottunut ottamaan päivisin sohvanokoset pari kolme kertaa, tai aina kun siltä tuntuu silmäluomissa.

Kissojen uusi suosikkilelu Neko Kragonfly on huippukiva. Piki juoksee sen perässä kuin päätön kana, ihan hulluna ees taas, kunnes se saa Nekon kiinni, nappaa kitaan ja puree leuat tiukasti lukkoon. Koko ajan pitää urista, murista, mäykyä, maukua. Indy puolestaan ei juokse, vaan hyppii kuin kettu hangen päällä pikku elukoita metsästäessään. Molemmat etutassut läsähtävät Nekon päälle ja sitten varovasti kurkataan, että kuoliko se. Ja kumpikin tietää missä kaapissa Nekoa säilytetään - Piki yritti jo viime yönä oma-aloitteisesti saada sitä pois eteisen yläkomerosta. Herra roikkui kynsiensä varassa ison kaapin oven yläreunassa.

Höyhen

Mikä se on se ihmeellinen fiilis tai kotitonttu tai bakteeri tai joku, joka saa mielenkiinnon lopahtamaan? Oli kyse sitten käsitöistä tai uudesta koulutuksesta tai kirjasta tai puutarhasta, niin uutta aloitan innosta puhkuen, täynnä energiaa. Sitten jossain vaiheessa kuuluu usein melkein korvin kuultava "plöts!" kun intoni lopahtaa. Ei tosin aina, mutta usein.


Tässä oli kaikki ihanuuden osaset. Unelmalankaa, taivaallisen väristä ja nätti (kohtuullisen aivoton mutta ei täysin) malli. Aloitus tapahtui joskus toukokuussa muistaakseni. Sitten tuli väliin Summit-huivi - äkkirakastuminen (joka sekin kyllä lopahti välillä). Sitten tuli kesä ja kamalat helteet, mohair huopui käsiin. Sitten alkoi koulu ja kamala kiire. Sitten tuli taas tuo samainen Summit (sen lopahdus häipyi) ja nyt vihdoinkin, tämä valmistui.


Alunperin ajatuksena oli tehdä huivi-pontso. Suorakulmion muotoinen huivi, jonka toisen lyhyen pään voisi kiinnittää napeilla pitkän pään reunaan, eli muodostaa pontson. Olen tehnyt tällaisen kauan sitten, tosin paljon paksummasta langasta ja silloin idea toimi. Nyt ei. Tämä on niin höyhenen kevyt, että pitäisi olla paperinapit. Lisäksi kaulus jää lörpöttämään rumasti. Niinpä tämä on nyt sitten vain huivi, tosin kaunis ja lämmin sellainen.


Malli: Neulottu poncho
Lanka: Silk Cloud (60% kid mohair, 40% silkki), yhteensä huikeat 37 grammaa
Puikot: 5 mm
Väristä huolimatta ei jää itselle, vaan on tilaustyö. Onneksi sovittiin jo alussa, että ei aikataulua, ja siltikin vähän hävettää ;)