Voimaa!

Mulla oli lapsena lempiverhot. Oli tietysti ne tummansiniset kissaverhot (kissanpentuja korissa ja värillisiä lankakoreja), joista tapeltiin veljen kanssa, mutta ehdottomat suosikit olivat ns. kesäverhot. Lämpimän keltaisia pikkukukkia koko verho täynnä. Ne olivat niin täynnä elämää ja voimaa!

Nytkin tykkään omista verhoistani (ja niitä on paljon, halpa sisustus/remonttikeino) kaikkein eniten Finlaysonin oransseista verhoista. Oranssi on voimaväri. Ehkä siksi sitä on tullut käytettyä vaatteissakin viimeisen vuoden aikana yhä enemmän ja enemmän.

En minä vihreästä ja punaisesta luovu, mutta oranssi on tullut rinnalle. Ja olen aina rakastanut harmaata. Kummallista kyllä, myös ruskea (erityisesti suklaanruskea) on alkanut miellyttää silmää.


Tämä ihanuus - täynnä voimaa! - on Tuulian taitavaa värjäystä ja huikeaa värisilmää. Tämä tulla tupsahti ihan yllättäen postilaatikkoon, retriittitiimi toimi takapiruna ;) Kiitos, Midori, Lotta ja Samma. Tämä haluaa kehräytyä kolmisäikeiseksi, navajo-kertauksella (jotta värit pysyisivät mahdollisimman puhtaina) ja sen jälkeen ehdottomasti sukiksi!

Huominen on jännä päivä! Koululla on - oppilaskuntien ehdotuksesta - ensimmäinen ikinä kulttuuripäivä! Tarjolla on elokuvaa, valokuvausta, kirjailijavierailu, outoja soittimia, Sing Staria, Bridgeä, lintubongausta, huovutusta ja paljon muuta. Toivottavasti kaikki sujuu sutjakasti ja on kivaa, jotta voimme tehdä tästä joka vuotisen perinteen!

Arkea

Onnea on...

...aurinko!
...ihanat kaverit.
...nallekarkillinen lankapaketti.
...uudet tilaukset.
...iloinen kaveri = kohta koiranpennun emäntä.
...purkki Ben&Jerry's -jätskiä.
...joutsenien kaamea klaklatus (kissojen mielestä huikean mielenkiintoista keittiön raitisilmabaarista (=avoin tuuletusikkuna) kuunneltuna.
...emäntä joka käyttää ulkona keskellä päivää työsessioiden välillä (kissojen mielestä tämäkin siis).
...yllättävä puhelu.
...ihkupihku sukkalanka pitkällä luennolla. Kashmir päivässä auttaa jaksamaan!


Kiitokset huivikommenteista! Kaksi päivää ollut käytössä ja todettu erinomaiseksi keväthuiviksi. Raparperia pitää yrittää saada lisää...

Raparperia

Väriterapiaa...


à la Wollmeise!


Ei, ei, ei! Ei ole pingotettu kunnolla! Nuppikset irti (minä voin irrottaa, mjau!) ja uudestaan!


Raparperia, mutta tässä kuvassa värit liian kirkkaina, muissa oikein. Pehmeää, suloista, tosi nautinto neuloa. Ainoa harmitus on, että pingotus ja erityisesti kasteleminen toi taas esille Wollmeisen "lemun" - minun nenäni ei kestä sitä.

Mallia olisi voinut säätää vähän enemmän ja jos joskus teen uudestaan niin säädän. Esim. tuo kärki. Jotta ei jäisi noin isoja kuviottomia kohtia, voisi aloittaa jo puolikkaan kuvion aiemmin silmukoiden lisääntyessä. Sama sivukärjissä.


Lanka: Wollmeise Twin, Rhubarber, 152 grammaa.
Malli: Multnomah
Puikot: Addit, joiden kaapelissa lukee 3,5 mm mutta yhdenkään puikkomitan tuosta koosta ne eivät kyllä mene mitenkään läpi, joten lähempänä 3,75 :ttä.


Vasemmalla viimeinen lumikasa, oikealla kauempana takkapuukasa. Ankeat ovat maisemat, mutta tänään sentään näin ensimmäisen perhosen! Ja rapaperi työntyy jo innolla ylös maasta, tykkään!

Ylpee

Kuopion reissu takana. Herrat kotona, väsyneitä ja hellyyden kipeinä. Näillä kuvilla Indy osallistuu myös Kissakuvahaasteeseen - Kevättä rinnassa.


Reissun plussat:
-Koulutettu niin, että päässä pyörii.
-Hotelli oli halpa ja siisti.
-Aamiainen hyvä.
-Kiva jutella kollegojen kanssa "Miten teillä on tää ja tää ja tää?"
-Lauantaina hyvää ruokaa Rossossa (valkosipulibroileria, nam!).
-Yksi valmistunut neule (tosin päätellä vielä pitäisi ja pingottaa).


Reissun miinukset:
-Perjantain etukäteen meille järjestetty ruoka oli hintaansa verrattuna ala-arvoinen. Kymppiä vastaan sai kuivunutta tomaattipastaa, vettä ja leipää.
-Se eniten odottamani luennoitsija peruutti, sairastumisen takia.
-Migreeni meinasi yllättää takavasemmalta - liian kuuma, hapeton ja haju-/partavesiä täynnä olevan luentosalin takia.
-Ihan liikaa autolla ajamista.
-Surkea sää.


Reissun ylpistelyt!
Aina sanotaan, että suomalaiset ovat huonoja kehumaan itseään. Nyt, tänä viikonloppuna minä sain ihania kehuja ja kommentteja neuleistani.

Pyörähdettiin ennen lähtöä nopeasti Carlsonilla. Yksi vanhempi rouva pysähtyi eteeni ja sanoi:"Minulla on samanlainen villapaita!" Mulla oli siis Kaislakerttu päälläni. Ja pitihän sitä sitten vähän keskustella :) Kiva!

Perjantaina mulla oli Triangular Summer Shawl ja lauantaina Simplicitas -huivi. Kummankin lankoja (Utuna ja Noro) ihailtiin ja kehuttiin. Moni tuli juttelemaan neulomisesta ja tunnustautui ns. sunnuntaineulojaksi. Miusta se oli tosi mukavaa. Yritin parhaani mukaan levittää neulomisen ilosanomaa, tietoutta Ullaneuleesta ja viime vuosien aikana Suomeen syntyneistä (netti)lankakaupoista. Ja illan päätteeksi tilasin äsken itsekin lankaa ;)

Haluan

Elo on joskus tuskaista. Siis neulomisen kannalta katsottuna.

1. Ei ole aikaa neuloa huivia valmiiksi. Paljoa ei enää ole lankaa jäljellä, joten ihan kohta, mutta ei tänään, kun ei ehtinyt. Ei huomenna kun ajan pitkää matkaa ja istun ryhmätöissä. Ei lauantaina, koska se on perjantain toisinto. Sunnuntaina? Pitää varmaan siivota ja vaikka mitä. Joskus siis.

2. Haluan tilata itselleni jotain ihanaa. Mutta mitä? Pupulankaa on jo. Kashmiria on jo. Silkkiä on jo. Rukki on jo. Värttinäkin on jo (2). Kaikkea on jo.

3. Haluan neuloa huomenna ja lauantaina siellä ryhmätöissä. Mitä? Siis jos se huivi ihan vahingossa sattuisi valmistumaan tai jos sen päättely ei siellä onnistu. Sukat tietenkin. Mikä malli? Mikä lanka? Mulla on aikaa kehittelyyn noin tunti. Aamulla ei ehdi. Tulee siis varmaan ihan perussukat, joille tosin on todellinen tarve - sukkakorissa on reiällisiä ns. yösukkia ihan liian monta paria.

4. Haluaisin suunnitella oman huivin. Idean poikanen on takaraivossa, mutta en ehdi testaamaan enkä tutkimaan sopivia tai sopiviksi muokattavia mallineuleita.

5. Haluan päästä neulomaan Taito-lehden helmisukat - mutta eihän helmipurkkia kerta kaikkiaan voi ottaa reissuun mukaan. Näen päässäni jo katastrofin.

Lopputuloksena, en halua lähteä mihinkään koulutukseen, vaan haluan olla kotona neulomassa. Mutta kun on pakko.

Jotain

Oho - pisin bloggaustauko vuosiin. Mutta kun on vähän kiire töissä... Just nytkin pitäisi lukea aineita. Kohta.

Viime päivinä tapahtunutta:
-Hysteeristä naurua reseptille: kilo jauhoja + litra vettä = pizzataikina.... Miehet!
-Hysteeristä itkua väsymyksestä - meni ohi nukkumalla.
-Palaveria ja hanketta ja suunnittelua ja vaikka mitä. Liikaa.
-Ziljoona verikoetta - Indy ottaa sellaisen minusta joka kerta kun truuttaan antibiootit kurkusta alas. Paitsi tänä aamuna, kun se ei kerennyt herätä... Mitäs on aamu-uninen!
-Yksi hajonnut videotykki töissä.
-Melkein sula takapiha (mutta toipilaskissa ja sen kaveri eivät pääse ulos).
-Herra ties kuinka monta unohtunutta asiaa.
-Vähän neulontaakin - täällä saattaa lähitulevaisuudessa olla jotain valmistunutta. Jotain pientä ja sievää, jotain jonka kaikki muut ovat jo tehneet.


Tämän tein talvella -82-83, kun olin kuudennella luokalla. Valitsin tämän itse ja ope (tosi kultainen) oli sitä mieltä, että liian iso, et ehdi. Intin riittävästi vastaan ja sain luvan kokeilla. Ope lupasi, että saan kympin numeroksi, jos ehdin. Ehdin ;) Ja tein vielä toisen pienemmän ja erilaisen. En muista kuviota, mutta valkoisella kankaalla punainen kuvio. Se meni Mummolle joululahjaksi, ja tämän annoin Mammalle. Tämä on täydellinen hienolle ompelukone/eteisen pöydälle.

Iso perä kuvassa on Piki.

Miten?

Kiitos, Indy kävi tohtorissa, sai antibioottikuurin ja vaikuttaa tervehtyvän huimaa vauhtia. Tänään on jo vedetty rallia ja painittu ensimmäisen kerran viikkoon.

Kun ei ole aikaa neuloa tai kehrätä, pitää muita hommia tehdessä haaveilla ja suunnitella. Miten sitä vaan muistaisi sitten kun sitä aikaa on, että mitä halusikaan tehdä? Kerään malleja Räveltämön jonoon ja wishlistille, laitan selaimen muistiin sivuja, tallennan ilmaisohjeita koneelle, laitan lehtiä ja kirjoja kotona eri pinoihin... Mutten silti muista kuukauden päästä mitä olin ajatellut tehdä!

Parhaaksi konstiksi on osoittautunut tämä:


Niin? Siinähän ne työt jonottaa puikoille pääsyä! Toisinaan kyllä joku röyhkeä kaunotar kiilaa eteen ja pääsee ohitse jonon, mutta noin niin kuin periaatteessa.

-Utunan ruostekaunokainen haluaa huiviksi äkkiä - mutta mallia ei ole.
-Wollmeisen Kurpitsa haluaa sukiksi ja malli oli vielä aamulla joku Sock Innovationista, mutta sitten luin eilen tulleen Taito-lehden ja luulen, että jommat kummat helmisukat pääsevät puikoille, koska ostin viime viikonloppuna messuilta helmiä...
-TitiTyyn alpakatkin haluavat huiviksi, niistä piti tulla Knittyn Summit, mutta sitten jonossa seuraavana olevaa silkkiä tulikin taloon lisää, joten alpakka joutuneen väistymään jonosta.
-Pupulanka on jumiutunut jonoon, koska se ei kerro miksi se haluaa... Taitaa joutua peräti pois jonosta seuraavan siivouksen yhteydessä.

Millä te muistatte suunnitelmanne? Vaiko sillä niin väliäkään ;)

Blaah

Joskus tuntuu, että elämä potkii vaan päähän. Positiivista on tietysti auringon paiste ja kevät. Loma lähenee. Mukelot koulussa ovat enimmäkseen ihania. Muurahaiset eivät ole vieläkään vallanneet huushollia. Kukkapenkissä (joka on enimmäkseen lumen vallassa) näkyy pari krookuksen alkua.

Mutta.
-Indy ei ole kunnossa. Varasin jo tänään ell:n tiistaiksi, suun ja hampaiden tarkistukseen. Mutta jos ei yöllä muutu (= paskanna jotain outoa/tukosta pois), pitää aamulla soittaa uudelleen.
-Tulevaisuus mietityttää. Ensi talvi on ihan ok, mutta sitten tunnit vähenevät rajusti.
-Oma työ mietityttää. Haluaisin tehdä enemmän ja paremmin, mutten jaksa. Epäreilua oppilaille.
-Käsityöt on ihan seis - ei ehdi.
-Kotona on kaaos - ei ehdi eikä jaksa.
-Haluaisin opiskella, mutten tiedä mitä.
-Veroehdotuskin pitäisi väsätä - kuitit vaan jossain, ties missä.

Ihkuu!

Kevät + auringonpaiste = PAKKO päästä ulos. Siis kissojen mielestä.


Piki suuri pelkuri muisti kyllä reitin (eka kerta sitten viime syksyn kun kierrettiin koko lenkki), mutta polku oli parista kohtaa niin märkä (lätäköitä koko polun leveydeltä), että piti katsoa sillein nätisti emäntää silmiin ja maukaista "syliiiiin!". Mutta kyllä välillä piti ihan juostakin, ja syödä kaikki etäisestikin ruohoa/heinää muistuttavat korret. Jotain karvakasaumia nekin varmaan kissojen sisuksista poistavat - tosin vähän myöhäistä tällä kertaa, herra kun oli nähtävästi päivällä nukkunut rauhassa huvipuiston ylätasanteella, herännyt siihen, että oksettaa ja antanut tulla tuutin täydeltä suoraan alas... Pieni siivo.


Tämä mister puolestaan on aina yhtä kuvauksellinen, vaikkei yhtään tykkää olla kuvattavana. Indy oli eilen aamulla aavistuksen vaisu (tosin se on aamu-unisempi kuin Pikinen), ja nuoli/narskutti hassusti suutaan. Arvelen, että jotain hampaan välissä tms. Tänään on kyllä ollut ihan normaali riehuva ja kovaääninen itsensä eikä ole enää narskutellut.

Indystä näki kaukaakin kuinka se nautti ulospääsystä. Jos se osaisi hihkua riemusta, se olisi sen varmasti tehnyt ;) Lätäköt eivät sitä haitanneet, eivätkä märät tassut. Juosten, niin kovaa kuin emäntä perässä pysyi (Piki sylissä), ainakin viiteen puuhun piti kiivetä. Ja omalle lempikivelle rantaan järveä haistelemaan. Laivakoira Laivakissa entisessä elämässään.

Kauppaa

Jyväskylän käsityömessut ja TitiTyy - siinä viikonlopun ohjelma ;) Mutta hei, tykkään ihan hirmuisesti messukauppailusta! Ihmiset ovat enimmäkseen hyväntuulisia, kyselevät neuvoja, pohtivat, miettivät, nauravat, kokevat löytämisen iloa. Ja ihana nähdä kohtalotovereita - täysin tuntemattomat ihmiset suuntaavat erittäin määrätietoisesti kohti lankahyllyjä. Silmät kiiluvat, kuuluu epäuskoinen naurahdus, ja kädet ojentuvat hiplaamaan. Aaaaah! Kyllä lankoihin hurahtaneita ihmisiä on paljon ;)

Tänään vielä klo 10-16.


Eilen messujen jälkeen suuntasin velipojan luokse ja hain ne tavarat jotka eivät mahtuneet piskuiseen autooni Mamman asuntoa tyhjennettäessä. Sain ihan perustuolin (aina tarpeellinen, pitää päällystää uudelleen), uuden mikroaaltouunin (vanha on vuodelta -92 ja etuosan muoviosat eivät enää ole valkoiset vaan keltaiset... Vanha oli muuten Mamman synttärilahja mulle.) ja vielä kuvan ihanuuden. Huskvarna ompelukone piilotettuna pöytään. Pöytään on ollut vielä jatko-osakin, mutta sitä ei enää löytynyt. Laatikoissa on vetoketjuja ja nappeja. Kunhan kesä koittaa, lainaan jostain hiomakoneen ja hion ja lakkaan uudestaan. Toisaalta vaalean harmaakin olisi kiva... Hiukan kapeahan tuo eteinen nyt on, mutta pöytää, tai siis laskutilaa, olen kaivannut siihen koko asumisen ajan eli yhdeksän vuotta. Nyt on.

Iida ja Mrs Marple: puolikas huivikirja on kirja nimeltä Myssyjä ja sukkia ;)

Juuli: meillä on lapsilukko roskiskaapissa, mutta laatikostoon sopivaa en ole vielä nähnyt.

Pirle: toivottavasti olen edes käyttäytynyt unissasi hyvin ;)

Tarpeeton

Joskus käy niin hyvin, että opettaja tuntee itsensä tarpeettomaksi. On suunniteltu, mietitty juoni, harjoiteltu ääntämistä, käytetty kameraa, kikatettu hervottomasti. Lopputulosta hiotaan yhteistyössä atk-ryhmän kanssa ensi viikolla.

Amazon.com oli huikean nopea. Tilasin 30.3. Luvattiin postia saapuvaksi 14.5. Tulivatkin jo eilen. Nyt mulla on sitten 16½ sukkakirjaa ;)

Maanantai

Tämä ei varmaankaan ole uutinen, mutta tänään on jälleen satanut vettä. Sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti. Kalenteri näytti väärin, kyllä tänään on ollut sekä maanantai että 13. päivä.


Ope mokasi lahjakkaasti ranskan tunnilla. Kerrattiin objektipronomineja.
Ope, oikein painokkaasti: Ja näitä epäsuoria muotoja lui ja leur käytetään sitten vaan naisista! EIKU ihmisistä, ihmisistä!!!
Ryhmä nauroi ihan älyttömästi ja meidän ainoa miespuolinen oli sitten vähän hätää kärsimässä niiden "miehet ei ole ihmisiä" -vitsien seassa ;)

Toisaalta, mentiin lukion kakkosten kanssa kielistudioon kuuntelemaan vanha englannin yo-kuuntelu. Paperit jaettu, valmistauduttiin aloittamaan, takarivistä nousi käsi:"Voisit siä ope suomentaa nää kysymykset?"
Ope meinasi repiä loputkin hiukset päästään.

Kotona herrat kissat ovat oppineet avaamaan keittiön laatikoston laatikot, vaikka ne olisi todella hyvin kiinni. Ennenkin on osattu, jos olen unohtanut jonkun laatikon hiukan raolleen. Käyttön on siis otettu vanha hyvä konsti, lattiaharjan varsi läpi kaikista vetimistä. Ravelrystä löytyi tälle systeemille mainio nimi: rima-abloy ;)

Pehmeä

Neulottu on, mutta siitä ei ole kuvia. Ihanaa Shibuin Babyalpakkaa kauniin rusehtavana oranssina. Semisolid. Ja sen kaverina Tuulian TTS-metodi. Suunnitelmaa ei varsinaisesti ole, mutta katsotaan mitä tulee. Tämän projektin ehdottomasti tärkein tavoite on sisäistää tuo metodi kunnolla. Niin, että seuraavassa voin käyttää jotain kivaa mallineuletta (pitsiä tai palmikoita) ja siitä tulee silti täydellinen ;)


Kiitos kommenteista edellisen postauksen mietteisiin. En tunne olevani ihan niin outo lintu. Mulla on muutama tosi hyvä ystävä joihin en ole tutustunut netin kautta - suurin osa on kyllä netin ja käsitöiden kautta löydettyjä. Ja erittäin tärkeitä.

Ulkona on satanut kaksi vuorokautta putkeen. Välillä pehmeästi tihuuttaen, välillä kaatamalla. Lumet hupenevat silmissä. Eilen ja tänään mustarastas on laulaa luritellut urakalla kadun toisen puolen pusikossa. Tänä aamuna heräsin joutsenten kaklatukseen. Pihalla on ihan normaalia, mutta kun katsoo järvelle (olkkarin ikkunasta, kuvat pitkällä putkella ikkunan edestä terassilta) näkee pehmeän, taianomaisen sumun, joka peittää kaiken maidon valkeaan. Mieli alkaa heti punoa satuja. Keijuista jotka tanssivat kevättä järven jäällä. Peikoista, jotka katselevat kateellisina metsän suojista. Eikös mulla jossain ollut jotain peikkolankaa...


Saan kyllä asua ihanalla paikalla. Uusi naapuri sanoi tammikuun lopussa pari viikkoa muuttonsa jälkeen, että ihan kuin asuisi lomakylässä. Luonto alkaa omalta takapihalta ja ladutkin melkein. Odotan kesää. Ja kissat odottavat, että lumi sulaa polulta sen verran, että päästään rantaan asti. Indy the Tarzan, alias laivakoira varsinkin ;)

Mietin

Kuva on kahden viikon takaa, nyt lunta on paljon vähemmän ja maa paljon märempi. Mutta se ei tämän herran menoa haittaa pätkääkään. Jos on lunta, niin sitten kahlataan ja loikitaan hangessa. Jos on märkää, niin sitten vaan tassutellaan vähän vauhdikkaammin ja pestään kotona tassuja pitempään. Pääasia on, että ulos pääsee. Juuri nyt ulkona paistaa aurinko ja lämpömittari näyttää liki kymmentä astetta. Ja Indy huutaa. Joka kerran kun minä liikahdan tästä sohvalta johonkin suuntaan, volyymi nousee liki sietämättömäksi. Naapuritkin kuulee ihan varmasti. Piki vain seuraa kuin hai laivaa. Kohta.

Retriittitavaroita on vieläkin kuvaamatta. Mutta mielessä tuo reissu on kyllä pyörinyt koko viikon. Eilenkin särki pää ja ontelot niin kivasti, että oikein mitään ei kyennyt tekemään (nyt onneksi jo paljon parempi, tää on kroonista), joten torkuin sohvalla puoliunessa ja ajattelin.

Mulla on (työ)kavereita, jotka ovat aivan älyttömän kateellisia tästä meidän neuleyhteisöstä retriitteineen ja vaihtoineen. Myönnän olevani sellaista helposti innostuvaa sorttia, joka tykkää hehkuttaa ihania ystäviä, vaihtoja, tapaamisia, lankoja, malleja, kaikkea useasti ja kovaäänisesti. Useampi kaveri on huoannut, että mistä he keksisivät harrastuksen, jossa olisi samanlaista yhteisöllisyyttä? Mutta eikös nykyaikana, näin ainakin luulisin, useimmat harrastukset toimi jollain tasolla netissä? Heidän pitäisi vain mennä nettiin ja etsiä, uskaltaa liittyä ja kommentoida. Mutta siinähän se. Monet näistä kavereista eivät ole sinut netin kanssa. Tai ovat sen verran, että osaavat spostia käyttää ja pakollisia työkuvioita hoitaa. Jotkut jopa ovat Facebookissa. Mutta että vapaa-aikaa viettäisi netissä... Eihän se käy. Eihän normaalit ihmiset semmoista tee... Kyllä oikeat ihmiset ovat sentään oikeita ihmisiä. Ja tässä vaiheessa minä räjähdän. Kyllä te kaikki siellä ruudun takana olette ihan oikeita ihmisiä, minulle niin tärkeitä! Ikäpolvikysymys tämä ei voi olla, koska meissäkin on monen ikäisiä ihmisiä. Vai ovatko neulojat ja muut käsityöläiset vaan jotenkin rohkeampia koneen kanssa tai innokkaampia etsimään saman henkistä seuraa?

Indy söi justiinsa kevään ensimmäisen kärpäsen.