Syysomenakarviainen

Retriitistä kertyi tietysti myös monenlaista saalista mukaan. Konkreettisena saaliina kilisee auton takakontissa hirmuinen määrä pulloja ja tölkkejä ;) Jospas muistaisin joskus viedä kauppaan takaisin. Ostin myös pari aivan ihkupihkua projektipussukkaa Maijamirjamilta, vyyhdin (huom! Yhden ainoan!) mielettömän kevään vihreää lankaa Äiti-Puffalta, nappasin vapaasti omittavien lankojen laatikosta kerän Lett-lopia (koska se on laatulankaa) ja sain ison kassillisen villoja neulahuovutukseen (koululla suunnitellaan kulttuuripäivää ja tämä olisi minun osuuteni) Rinalilta ja Villasatulta. Ja mitähän vielä. No, ihanat Kahelit lahjoivat herkkukorilla, jossa oli muistettu minua ja kissaherroja ♥


Konkreettista tuotosta tämäkin, viime syksynä Tuulian minulle värjäämää Blue Faced Leicesteriä. Tuulia kutsui tätä syysomenaksi, minulle tuli välittömästi karviaiset mieleen. Näyttää ihan tavalliselta kehruulta (102 grammaa), mutta kertasin tämän ihan ensimmäisen kerran Navajo-kertauksella. Kiva ja helppo tapa, käytän varmasti uudestaankin. Tosin se kävi välillä myös venytysjumpasta kun yritti vedellä piiiiitkiä silmukoita.

Miksi en ole kehrännyt sitten tammikuun puolen välin? En tiedä. Ehkä rukin siirtäminen metrin verran nurkasta sohvan eteen oli vain liikaa. Ehkä oma mieli on myllertänyt liikaa eikä ole osannut rauhoittua rukin eteen. Harmi - kehrääminen nimenomaan rauhoittaa ja selkeyttää ajatuksia. Zen. Kehräysinnon palautuminen siis sielullisena saaliina.

Yhdessä

46 naista. Yksi yhteinen kieli. Yksi yhteinen ilma. Yksi yhteinen veri. Yksi yhteinen sydän.

























Käsityöt, neulominen, kehrääminen, ompeleminen, langat, villat, kuidut, värjäykset, rukit, neuvot, avut, halit, itkut, ilot, vanhainkoti, ruoska, helmet, TTS, värttinät, onnistumisen riemut, miitit, herkut, teet, siiderit, vaihdot, salaiset yllätykset, fiilikset, kissat, koirat, oravat, koit, tissit, viinit, miehet, lapset, naurut, ystävät. ♥

Lähtö

Pakkaaminen on...
...raivostuttavaa, koska tavarat eivät koskaan ole siellä missä kuvittelen. Ne eivät kertakaikkiaan suostu löytymään.
...vaikeaa, koska kissaherrat tietävät, että jotain on tekeillä. Indy makaa koko ajan tavaroiden päällä mahdollisimman leveänä ja painavana. Piki kiertää kahdeksikkoa miun jaloissa tai jos minä kävelen, se kävelee pohkeeseeni nojaten. En voi siis liikkua.
...karmeaa, koska mukaan tulee puoli omaisuutta.
...ihanaa, koska tietää, että nyt, vihdoinkin se on täällä!!!


En ymmärrä miten selviän työpäivästä. Miten saan ajatukset pysymään töissä. Haluaisin lähteä matkaan heti! Paitsi, että muruja tulee kamala ikävä. Viime yönäkin heräsin kamalan monta kertaa (ensin en edes meinannut saada unta), tunsin Pikin nukkumassa kainalossani tai oikean käden päällä ja ajattelin, että parina seuraavana herra ei olekaan tuossa.

Minne? No, tietysti Neuleretriitti kakkoseen! Päivölässä taas tavataan, osa tuttuja, osa uusia tuttuja. Työkaverit jo nauroivat mulle, että hullu! 46 käsitöihin hurahtanutta naista kälättää koko viikonlopun yhteen ääneen...

Pupu

Olikohan viime syksynä kun Rouva Valas neuloi ensimmäisen puputakin... ja aloitti järjettömästi leviävän tartunnan. Helsingin neulemiiteissä ihmiset hypistelivät neuleen ah niin ihanan pehmeää pintaa, sitten he puhuivat asiasta loputtomiin Räveltämössä ja tartuttivat siinä sivussa muun Suomen. Minutkin.

Puputakki oli siis ihan pakko saada. Ja tottahan sitä varten tarvitaan sitä aitoa ja alkuperäistä puplankaa. Tämän kaupan linkkiä saa sitten klikata vain omalla vastuulla... Tosin tällä hetkellä puputakkilangat eli angoralangat ovat kovin vähissä, kiitos meidän ahkerien suomalaisten tilaajien. Mahtavat siellä Englannissa ihmetellä Suomeen lähetettävien pakettien määrän eksponentiaalista kasvua ;)


Miun pupulangan väri on wey green. Muiden takkien valmistuessa on moni kertonut, että lanka kutistuu pesussa aikamoisesti. Niinpä päätin kerrankin leikkiä fiksua. Langat toimitetaan kartioilla, joten vyyhditin ne ja pesin ne koneessa tyynyliinojen sisällä. Pieni stressitekijä oli miun vanha kone. Siinä on kyllä villapesu, mutta se ei tunne 40 astetta alhaisempaa pesulämpötilaa... Mutta kaikki meni upeasti, väriä ei lähtenyt eivätkä langat hajonneet atomeiksi.


Alempi kuva on otettu auringonpaisteessa pesun jälkeen. Ihan eri tuntuma langassa - kyllähän tuo näyttääkin erilaiselta. Yläkuvassa se näytti melkein paperinarulta, littanalta. Alakuvassa taas pupumaisen pörheältä ja tuntuu niin paljon pehmeämmältä! Nyt pitäisi vain päättää mallineule ja tehdä tilkku, jotta ensi viikonloppuna Retriitti kakkosessa voin osallistua pupulangalla Tuulian The Tailored Sweater -työpajan kakkososaan. Kyllä mulla vielä joskus on ikioma ihana puputakki!

Pakko

Maaliskuu aiheuttaa kummallisia pakkoreaktioita. Talitintit alkavat louskuttaa loputtomasti titi-tyytä tai nykyaikana yhä useammin tityytä. Oravat kirmailevat alla olevien kuvien maisemissa puusta toiseen tuhatta ja sataa. Etupihalta on löytynyt jo kahdet jäniksen/rusakon jäljet, vaikkei niitä ole näkynyt kertaakaan koko talvena. Neuloja on hypistellyt puuvillalankoja miettiväisesti. Muutama oppilas on todistettavasti uskaltautunut ulos välitunnilla (eikä mennyt tupakkapaikalle tai Siwaan). Meidän autokatoksesta on tullut järvi. Ja kissat TAHTOVAT ehdottomasti nyt ja heti pihalle.

Metsäpolku vain on petollisen upottava - emäntä ei sitä tätä pitemmälle jaksa kävellä. Kuvassa näkyvä mökkerö on vesipumpun talo. Indy tiiraili myös koivuja sillä silmällä, muttei nähtävästi tarennut kiivetä vielä. Tämä mister olisi ulkoillut vaikka kuinka kauan ja vaikka minkälaisessa hangessa. Kuten on ennenkin todettu, Indy on entisessä elämässä ihan taatusti ollut koira (tod. näk. laivakoira, päätellen veden loputtomasta vetovoimasta).

Pikikin uskalsi! Rassu paleli puserosta huolimatta sen verran, että osasi nätisti suunnistaa takaisin omalle ovelle ja vaatia sisälle pääsyä. Indyn saaminen tuon mökkerön katolta alas oli jo työvoitto.

Onks pakko?

Ahkera

Aamulla klo 10 lumitöissä. Kolasin autokatoksen edustan. Tuntia myöhemmin kauppaan lähtiessä katolta ja kuistin katolta oli pudonnut lunta ja jäätä - kaivoin kuistin esille. Lapioiminen tekee kipeää vasemmassa kädessä, luulen, että se kiertoliike. Ja se lumi painaa. Iltapäivällä sain vihdoin itseni pakotettua siivoamaan ja kun vein lehtiä, lasipurkkeja ja kissanruokapurkkeja keräysastioihi, taas oli tullut lunta katolta. Kaivoinpa siis kuistin uudestaan esille. Ja arvatkaa mitä näin kun just äsken kurkkasin ikkunasta ulos... Se kuistin on taas piiritetty. En jaksa enää tänään. Huomenna, toivottavasti ei ole kovin jäistä.


Herratkin ovat olleet taas ahkeria. Olkkarin keittiönpuoleisin verho vedetään säännnöllisesti kerra pari viikossa alas. No, mitäs on liian lähellä huvipuistoa (=kiipeily- ja raapimispuu). Kaikkia noita lumitöiden tekemisiä pitää myös seurata tarkasti ikkunasta. Tosin tänään se homma vaikeutui, kun katolta on tullut niin paljon lunta, että hanki ulottuu ikkunan puoliväliin...

Kuvassa Mr. Piki ahkeroi. Näillä on kumma työnjako. Indy on se rohkea, joka menee aina edellä joka paikkaan (tänäänkin pihalla tutkimaan lumikolaa naapurin käsissä). Indy saa huoneitten ovet auki ja tarkastaa vieraat ensin. Mutta Piki on keittiövastaava kaikessa. Piki maistaa kaikki epäilyttävät ruuat. Tosin Indy ei aina usko Pikin mielipiteitä ja jättää monet (no, kaikki) uudet herkut syömättä varmuuden vuoksi. Piki myös saa kaapit auki. Ja näköjään myös laatikot. On se ennenkin saanut tuon alalaatikon jos unohdan lusikkalaatikon auki, mutta nyt en ihan taatusti unohtanut. Ja tuolla on nameja piilossa... Namipussin kumpikin osaa repiä auki hampailla. Mutta jos namit vahingossa lentävät liian kauaksi nenän edestä, nämä idiootit eivät huomaa niitä enää. Paitsi vahingossa.

Laiska

Laiskan neulojan lapaset. Pakko neuloa, kun ehjiä on niin vähän ja pakkaset vaan tuntuvat sitkeästi jatkuvan - tänä aamuna -26 ja iltapäivällä -3. Kaunista lankaa, ei liian ohutta, sopivan lämpöisen tuntuista. Himpun verran liian pienet puikot, mutta kun haluan käyttää vaan niitä 15 cm sukkiksia, en pitempiä. No, tulipahan tiivistä, tosin mikään pintaneule ei näyttänyt hyvälle, joten ihan sileää vaan.

Peukalokavennukset on tehty koko ajan keskellä kiilaa - tulipahan testattua. Toimii. Koristeluista oli tarkoitus tehdä oikein hienot, mutta laiskuus iski... Joten ihan yksinkertaista, perinteistä ja vähän.


Malli: peruslapaset peukalokiilalla.
Lanka: Rowan Felted Tweed Aran, 66 g.
Puikot: 4 mm

Indyn mielestä mikään ei ole hyvin. Ulos ei pääse kun emäntä ei jaksa viedä. Lelupallot piilotetaan päiväksi, jottei se vahingossa syö niitä. Piki omii höyhenlelun. Kukkamaljakkoa ei saa kaataa, eikä siitä saa juoda (juo se silti). Ruoka ei ole hyvää - tai ainakin niin emäntä tulkitsee keittiön pöydällä sfinksinä ankarasti tuijottavan kissan olemuksen. No, onneksi sitä voi huijata tiputtamalla ruoan päälle pari raksua (pitäisikin hakea eläinlääkäriltä lisää) tai kuivattua kuoretta.

Haa! Se luovutti. Ei tarvittu raksuja eikä kuoretta, vaan hetken täysi (ja röyhkeä) huomaamattomuus sai herran menemään kupille. Mielenosoituksellisen varovaisesti ruokaa nuuskien tosin.

Väripiikki

Musta, tumman sininen ja harmaa ovat turvallisia valintoja. Eipähän erotu massasta - yleensä. Kokomustalla nahka-asulla kyllä varmaan erottuu ;) Mutta tämmöinen väriaatos pälkähti päähän yhdellä oppitunnilla kun katsoin porukkaa luokassa. Tiedän, että oppilaita pitää aina ja kaikessa kohdella tasapuolisesti, mutta jos luokassa on 20 tummiin pukeutunutta ja yksi punapuseroinen... Silmät kääntyvät vaistomaisesti tähän ainoaan väriläiskään. Onneksi useimmista muista lähtee pukeutumisen väristä huolimatta sen verran ääntä, etten voi unohtaa heitäkään ;)






Olen minä neulonutkin... Tässä piti esitellä jotain ihan pientä valmista, mutta kun joku unohti ottaa sen vanhempainiltaan viimeisteltäväksi. Ja koristuksetkin puuttuvat, niitä on ihan pakko kehitellä.

Neulesuunnitelmia on enemmän kuin laki sallii. Tahtoisin tehdä Jaredin Girasolen. Tahtoisin uudet villahanskat. Tahtoisin aloittaa seuraavaa paria Sock Innovationista (eikös Räveltämössä ollut ryhmä tai ketju jossa neulotaan kaikki tuosta kirjasta...). Tahtoisin tehdä alpakkatakkiani (jota on huimasti aloitettu pari kerrosta).

Pitäisi tehdä sytomyssyjä (kun julkisesti lupasin ainakin pari). Pitäisi iiiiiiso mallitilkku (kunhan ensin keksisi mallineuleen) Tuulian TTS-jatkopajaan retriittiin. Pitäisi käydä langat ja muut kamat läpi, mitä lähtee mukaan retriittiin.

Ja ihan ehdottomasti, pitäisi löytää aikaa ja siivota tämä huusholli tosi perinpohjin. Ei täältä löydä enää mitään.

Ps. Kukat kuvissa (ihanan tärähtäneitä ;) ovat ihan lyhyellä varrella pienehkössä ja matalassa (no, jalallisessa) lasimaljassa. Arvatkaa ketkä käyvät onkimassa ne pois noin 63 kertaa päivässä...

Miun

Skannattuja vanhoja kuvia, jotka kuvastavat mielestäni ihmisiään kovin osuvasti.


Mamman elämänohjeena oli positiivisuus. Asiat piti hoitaa kunnolla, huolella ja ajoissa, mutta silti elämästä piti nauttia! Nauttimisen voi toteuttaa marjametsässä, kasvimaalla, pihan kukkien parissa, virkkaamalla (jos lanka loppui, aina voi purkaa jonkin vanhan pöytäliinan ja tehdä siitä uuden), laulamalla kuorossa, leipomalla munkkeja tai röpörieskaa, neulomalla (mm. kuvan pusero), lukemalla lapsille Eemelin metkuja (siis omille lapsenlapsille tai myöhemmin kaikille pikaisesti paikalle ehtivää, luotettavaa hoitotätiä kaipaaville enemmän tai vähemmän sukulaislapsille), suhtautumalla positiivisesti koko elämään.

Kyllä Mamma joskus suutahtikin. Mutta silloin syynä olivat usein huonosti hoidetut asiat tai jokin epäkohta maailmanmenossa. Pitkävihainen hän ei kuitenkaan ollut, eikä katkera, vaikka oma, ajoittain hyvinkin vaikea elämä olisi siihen voinut syitä antaa.

Tänään oli kiva kuulla muistoja hänestä. Ihana saada selville, että Mamma on opettanut käsityötaidot myös muille kuin minulle. Mukava tavata rakkaita ihmisiä - ja ihmetellä, miksi ei saa aikaiseksi käydä kylässä joskus. Viimeistään kesällä. Lupasin.


Mummo oli ihan erilainen. Jämpti ja tiukka asioiden hoitaja hänkin. Mutta tiukempi ja vakavampi myös ihmisten kanssa, ehkäpä sota ja kovat kokemukset yksin lasten ja maatalon kanssa vaikuttivat. Tosin taisi iän myötä vähän pehmetä - näin olen tädin kertomuksista päätellyt. Mummolle uskonto oli läheinen asia. Iloa elämään hänkin sai luonnosta (osakkeeseen muuton jälkeen jäi onneksi mökki omaan rantaan, sinne ei mitään nurmikkoja rakenneltu, vaan mustikat kukkivat polkujen varsilla), käsitöistä (hurahti 70-luvulla mm. keramiikkaan) ja omasta perheestä.

Kumpikin oli maalaistalon tyttö. Ensimmäinen päätyi kaupunkiin, virkkasi kimallelangoista pöytäliinoja, kalalangasta verhoja ja sängynpeittoja, neuloi lapsille lapasia ja sukkia, itselle puseroita ja liivejä. Kokeili kaikkea avoimin mielin.

Jälkimmäisestä tuli maatalon emäntä, joka siirtyi eläkkeelle kaupunkiin vain pitkin hampain, vaivojen pakottamana. Keramiikka taisi olla ainoa humputus, Mummo neuloi myös, mutta vain harmaita (ehkä joskus tummansinisiä) villasukkia.

Minä olen yhdistelmä. Villasukkia, mutta koreasta langasta ;)

Erilaista

Nyt ei tule sukkia, eikä lapasia, eikä lankaa, eikä mitään sellaista. Vaan kovia käsitöitä. Jotain uskomattoman kaunista, niin minun näköistäni, jonka Marli teki minulle! Minä neuloin tilkkusukat ja hän teki minulle lautasen.






Kameran tötsä on mukana vain mittasuhteiden vuoksi. Alin kuva heijastaa pahasti, mutta kertoo miltä lautanen näyttää käytössä. Tykkään tosi paljon!

Kimperin hameesta mulla ei ole pyynnöstä huolimatta kuvaa, mutta siitäkin tykkään hirmusti! Suklaanruskeaa samettia vihrein pilkuin. Ja jotenkin niin äärettömän mukava päällä. Mietin tässä illalla siivotessa (sain tarpeekseni kissankarvoissa kahlaamisesta), että voisinko laittaa sen lauantaina hautajaisiin? Mustaa en suostu käyttämään.

Tänään oli mielenkiintoinen puhelu. Soitin itse "kivimiehelle", että saisinko hautakiven kaiverruksen hinta-arvion perunkirjoitusta varten (yritetään hoitaa se samalla kertaa lauantaina). Joo, ilman muuta - mutta sitten mies meni jotenkin vaikean oloiseksi ja kysyi hetken päästä, että onko seurakunta soittanut? Ei ole, kuinka niin. Hiljaisuutta ja ilmiselvästi hän sitten päätti puhua mitä tiesi. Eli, iskän ja äidin hautakivessä (johonkin Mammakin lisätään) on kulmassa halkeama, kuulemma ihan selvästi jonkin koneen tekemä. Itse en sitä jouluaattona huomannut, joten ei tietoa milloin se on tullut. Seurakunta on kuitenkin kuulemma suostunut maksamaan kulmien pyöristämisen, jolla vaurion voi ns. korjata. Milloinkahan soittavat mulle tai veljelle...

Jos

Jos saisin aikaiseksi ja jaksaisin...
...siivoaisin. Talo on täynnä pölyä ja kissankarvoja.
...purkaisin reissutavarat. No, osa on jo purettu.
...kuvaisin ostoksiani messuilta. En ihan kaikkea, mutta Kimperin ihkuhameen (joka oli jo tänään töissä päällä), Erilaisten enkeleiden lasisammakon (en ymmärrä, miksi sorrun aina ostamaan koruja, joita en kuitenkaan käytä...). Mukaan tarttui myös vain vähän lankaa, neliskanttiset puikot ja vain yksi kirja (tai siis vain yksi kirja messuilta, mutta seitsemän pokkaria Akateemisesta ;)
...raivaisin pöytäni töissä (yksi kirja kateissa).
...kaivaisin Mammasta kuvan hautajaisiin.


Mutta kun en jaksa, olen ottanut just äsken tunnin päiväunet, hellinyt ja rapsutellut kissaherroja, lukenut uusinta Käsityön (Käsitöö) numeroa ja harkinnut lukevani kaikki Ravelryn viestit ja neuleblogit, jotka jäivät viikonloppuna lukematta. Mutta viimeisintä haittaa sylissä autuaana kurraava Piki ;)

Kiitokset kaikille ihanille kaheleille, jotka tulitte lauantaina seuraksi syömään ja nauramaan ;)

Muru

Maalaistyttö isossa kaupungissa :) Eilen, minä, jo varhaiskeski-ikäinen täti, ajokortti vuodesta -88, selvisin hengissä ja ihan ehjänä ja ilman yhtään tööttäystä tai keskisormen vilautusta Helsingin keskustasta omalla autolla. Kuin voi hassu ihminen olla niin ylpeä ja iloinen ;) Enkä eksynyt, enkä aiheuttanut kolhuja kenellekään.

Eli messureissulla olen. Eilen saatiin iso ja kaunis osasto pystyyn. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet tutut tänään Wanhaan Satamaan osastolle A20 - TitiTyy! Illalla käytiin syömässä ja sitten kerkesi vielä hitusen shoppailemaan. Hain Akateemisesta englannin ja ranskan kielisiä romskuja - ihan liian monta. Milloinkahan nekin ehtii lukemaan... Mutta kun se kauppa saa miut aina ihan sekaisin. Ja karvaisille piti hakea tuliaisia.

Illalla hotellissa oli vakaa aikomus neuloa, mutta eihän sitä mitään ehtinyt kun piti lukea kaikki Räveltämön viestit. Eikä sitten enää jaksanut.


Vanha kuva Piki-murusesta. Eilen aamulla vein herrat hoitoon. Tapansa mukaan Indy oli heti kuin kotonaan, kulki jaloissa kahdeksikkoa ja härnäsi Hilma-rouvaa. Piki uskaltautui kopasta ulos, ryömi sohvan alle, tuijotteli sieltä silmät tarjottimen kokoisena. Sitten se teki jotain, mitä herra maailman suurin arkajalka ei ole koskaan ennen tehnyt. Minä ja hoitopaikan perhe (isä, äiti ja 4v ja 1v) juteltiin eteisessä, tein lähtöä. Piki tuli matalakävelyä Isännän jalkojen välistä (niin läheltä!) miun luokse, katsoi silmiin ja sanoi huikean kissanpentumaisella aralla, mutta kovalla äänellä "MIU! Älä jätä minua!". Sydän nyrjähti.

Lämmin

Jotenkin niin hyvä päivä. Aurinko yritti paistaa ja silti onnistuin olemaan näkemättä pölypalleroita ja karsean likaisia ikkunoita. Kissat riehuivat ja painivat hauskasti, mutta eivät onnistuneet repimään yhtäkään verhoa alas.

Ovikello soi ja sain yllätysvieraan, ihanan käsityöihmisen! Tosi kiva teetuokio keskustellen kaikista ihanista käsitöistä. Kiitos! Toisen upean käsityötaiteilijan tapasin paikallisella huoltoasemalla - hän porhalsi Keuruun ohitse ja toi minulle jotain... Jotain, mikä on ihanaa, särkyvää, tosi kaunista - pitää vaan yrittää joskus ottaa kunnon kuva, päivänvalossa. Kiitos! Kolmas vieras tuli illalla ja toi mukanaan tyttären (7lk) sukan alun. Tytär oli löytänyt työstä reiän, ja perfektionistina sai hepulikohtauksen... Korjasin sen verran, että työtä voi jatkaa, ja yritin antaa äidille helpot neuvot välitettäväksi, miten edetä. Samalla reikää korjatessa oli aikaa jutella kunnolla, kiitos siitäkin!


Nyt pakkaamaan!

Kokous

Edit: Piti vaihtaa päivänvalossa otettuja kuvia, kun noissa iltakuvissa on värit ihan miten sattuu...

Viime viikolla olin siis kaksi päivää Kuopiossa koulutuksessa. Ensimmäinen päivä meni isossa seminaarissa - erinomaisen hyvää neulomisaikaa. Nämä sukat on aloitettu silloin. Toisesta päivästä puolet oli myös luentosalissa, hyvä neuloa, mutta toinen puoli oli pienryhmässä. Ensin kaivoin sukan ihan tyytyväisenä esille ja neuloin, mutta sitten olisi ollut ihan välttämätön pakko sovittaa sukkaa.... Sitä en sentään kehdannut 12 hengen ryhmässä (josta ketään en tuntenut) ihan julkisesti ruveta tekemään. Joten laitoin neuleen pois ja koetin selvitä hengissä viimeisen vartin.

ADHD. Pyörin, vaihdoin kankulta toiselle, vaihdoin jalkaa toisin perin, piirtelin, pyörittelin kynää ja nilkkoja, letitin hiuksia, etsin kaksihaaraisia ja yleensäkin ottaen olin häiriöksi. Ruokatuolla sain sukan sovitetuksi ja neulottua loppuun joten jälkimmäisellä pienryhmätunnilla sain sitten aloitettua toisen. Tuolla jälkimmäisellä pätkällä tarkkailin myös muita osanottajia, ja kyllä niistäkin 3/4 osaa pyöritteli kynää, räpläsi paperinkulmaa tai jotain. Ei voi mitään mutta neulominen edistää opiskelua huimasti! Kokoussukat siis:


Malli: perussukka ranskalaisella kantapäällä, "kuvio" nostetuilla silmukoilla
Lanka: Asarumin värjäämä mObscene, 64 grammaa
Puikot: 2,25


Hyväksytty käyttöön.

Nyt tartteis keriä lankaa, tulostaa ohje tai kaksi.

Hilma-rouva lähti kotiin ja nyt on kaksi erittäin hellyyden kipeää herraa. Ja väsynyttä. Hilma oli selvästi maaliskuuta rinnassa, päivällä se ajoi takaa Pikiä ja eilen pelasi Indyn pallolla.