Nautiskelua

Hilma lähti kotiin eilen illalla - ja pojat etsivät... Viimeinen yö nukuttiin kaikki samassa sängyssä ihan sovussa ja sikeästi. Hilma kävi perjantaina jopa tutkimassa poikien ruokakupit ja ihastui vehnänoraaseen. Hilma on siis käynyt hoidossa niin kauan kuin pojat ovat olleet olemassa, mutta lämpeneminen on ollut tosi hidasta.

1½ mallikertaa ohjeen yhden sijaan - sitä se teettää kun kerrostiheys heittää. Kulma oli suorastaan nautinnollinen tehdä. Täytyy kai olla pahanlaatuinen neuleaddikti kun saa hervottomat kicksit yhdestä ainoasta kulman kääntämisestä ;) Onneksi on vielä toinen kulma. Vasta tuo vasemmassa reunassa näkyvä selkäpuoli on kiinnitetty (kolmen puikon päättelyllä) jotta näin miten se asettuu ja sopii.

Nyt mietityttää napinreiät. Teenkö vai enkö tee? Norotakkiin en aikoinaan tehnyt ja reiät ovat muotoutuneet ihan itsekseen käytön myötä (ai niin, yksi nappi on haljennut). Toimisikohan se tässäkin? Inhoan napinläpien paikkojen miettimistä.

Hihatkin vissiin tarttis...

Tarkkailua

Ensimmäinen testiversio niskan takaisesta palmikkopaneelista neulottu - 3,5 cm liian lyhyt. Tämä oli siis ohjeen mukainen, nyt pitää mallailla ja laskea, montako kerrosta enemmän teen alkuun. Eikä niitä kaavioita tarvitse mitenkään kääntää ylösalaisin! Teen vaan vasemmasta oikean ja päinvastoin. Palmikkokuvio on kiva, ei liian monimutkainen, vaan jotenkin kivan looginen ja selkeä, mutta tuo kuitenkin takkiin pientä jippoa. Hiha-aukot ovat sovittaessa liian isot, mutten kuitenkaan pura vielä olkasuiruja, koska ne ovat juuri tuota - suirut. Kunhan saan paneelin kiinnitettyä, luultavasti suirut venyvät vähemmän pituutta. Jos hiha-aukot yhä edelleen silloin ovat liian isot, siihenkin on suunnitelma.

Tämmöinen laskeminen, pohtiminen ja testailu on ihan kivaa kun on aikaa ja rauhaa. Eikä sitä itse miettimistä ole liikaa, vaan suurimman osan ohjeesta saa posottaa ihan suoraa menoa. Nostan kyllä hattua ja korkealle ohjeiden suunnittelijoille - minusta ei siihen olisi.


Viime yönäkin heräsin. Tai oikeastaan en ollut edes kerennyt nukahtaa kunnolla, kun kissalauma aloitti sähinän ja murinan. Valot päälle, tarkkailua. Ensin, hätäpäissä vilkaistuna näytti siltä kuin Indy ja Hilma tappelisivat. Mutta ei. Nehän vaan leikki. Hilma menee jonkin kulman taakse (piano, sänky) piiloon. Vilkuilee hiukan salaa. Häntä vispaa. Indy on kauempana, alkaa pikku hiljaa hiipiä lähemmäksi, kurkkaa kulman taakse. Kumpikin tuijottaa ja odottaa. Jommalta kummalta pettää pinna ja hyökkäys alkaa. Jokaikinen kerta kuitenkin Indy on se joka vetää karkuun ja Hilma tulee perässä. Koskaan ei painita, vain juostaan ja ehkä nostetaan tassua uhkaavasti. Koko ajan Hilma murisee ja välillä jopa sähähtää. Ja taas sama uudestaan. Monta kertaa. Päivällä kans. Yöllä piti lopulta sulkea Hilma toiseen huoneeseen jotta sain nukkumisrauhan.

Piki? Istuu jossain turvallisella näköalapaikalla (esim. pianon päällä, eteisen puolella, minun päälläni) ja seuraa silmä kovana. Päivällä Piki jo pari kertaa naukui innokkaasti mukana ja ehkä kerran (tai kaksi) uskalsi itsekin matkia Indyä vaanimisessa.

Pitkään tarkkailin ennen kuin uskoin, että tosiaankin on kyse leikistä. Hilmahan ei ole koskaan aikaisemmin vieraillessaan leikkinyt poikien kanssa tai edes itsekseen. Onkohan siihen iskenyt maaliskuu hieman etuajassa  vai onko poikien lapsekkuus vihdoinkin tarttunut? Ja Hilma todellakin murisee paljon, sähähteleekin aina välillä. Mutta toisaalta herrat saavat kyllä käydä nenuttelemassa välillä ihan ilman mitään ääniefektejä. 

Hain kaupasta Pikille nautaa, Hilmakin tykkäsi. Indy ei suostunut syömään edes Hilman kupista. Ei, vaikka yleensä kaikki kelpaa, tai oikeastaan maistuu miljoona kertaa paremmalta Hilman kupista. Jopa Hilman hiekkalaatikko on niin paljon hienompi kuin kumpikaan omista.

Jospas

Heräsin yöllä yhdeltä mahtavaan kissan sähinään ja murinaan. Pikainen tarkistus: Piki, mun kainalossa, pää pystyssä uteliaana. Indy, lattialla, uteliaana. Hilma, lattialla - leikkimässä Ikean ampiaiskissanlelulla! Hilma leikkii! Se toisti homman vielä useamman kerran tuossa aamupäivällä. Samalla pitää kuitenkin varmuuden vuoksi murista jotta pojjaat, erityisesti Indy, pysyvät sopivalla etäisyydellä. Tosin näin tänään myös, kun Hilma-rouva tuli syömästä, kävi uhittelemassa Indylle ja poistui tyynesti sängylle nukkumaan. Meillä on Queen!
EDIT: Hilmahan on meidän vakiovieraamme (työkaverin ja sen vaimon kissa. Kuva mm. täällä.)

Soitin ja kyselin läppärini tilaa. Hoidonhan piti kestää 1½ viikkoa. Kuulemma viime perjantaina on tilattu varaosa, joka oli puhelimessa olleen rouvan mukaan kirjattu koneelle nimellä prosessori! Iiiiks, onko koko homma posahtanut? Vaiko sitten tuuletin? Ei taatusti tule tällä viikolla kotiin.


Ei ole pinkki, vaan rehellisen punainen, sellainen semisolidi.

Kuvassa Cadenza-takki. Joo, on se aikuisen naisen (eikä edes ihan pienen naisen) kokoinen. Eikä ole toppi, vaan takki. Takakappale on valmis. Sinne tulee vielä jotain lisää erikseen ylälaitaan. Etukappaleiden ylimmät suirut puuttuvat (seuraava homma) ja reunoihin tulee niihinkin jotain lisää, jotta yltää minun suklaamassuni ympäri. Hihat puuttuvat kokonaan vielä - aion tehdä ne ylhäältä alas.

Se puuttuva jotain on palmikkopaneeli, joka kiertää nappilistan vieressä ja niskan takaa. Takana tehdään kääntämiset (kulmat) lyhennetyin kerroksin. On vaan yksi ongelma, jonka takia ei ole mitään takuuta siitä kuinka paljon tämä valmiina muistuttaa ohjettaan... Lyhensin mallia noin reilut 10 cm. Ja jossain vaiheessa välähti: eihän se palmikkopaneelin kuvio välttämättä todennäköisesti osu yksiin tämän uuden pituuden kanssa... Varsinkaan kun nuo takakulmat pitää osuttaa. Ohjeessa kun palmikkopaneeli neulotaan etukappaleiden alareunasta niskan keskelle, silmukoidaan ja kiinnitetään erikseen. Luulisin kuitenkin kaiken olevan mahdollista, jos... Siis jospas aloittaisinkin tämän paneelin sieltä selästä, takaa keskeltä? Siis loisin silmukat (virkkausaloitus?) eka puolikkaaseen, yrittäisin jopa ehkä jollain konstilla kiinnittää samalla kun neulon? Virkkausaloituksesta olisi helppo poimia silmukat ja tehdä toinen puolisko. Siten saisi identtiset ja oikean pituiset?

Ainoa mitä en ole yhtään uskaltanut pohtia, miten palmikkopaneelin ruutukaavio suhtautuu tällaiseen ylösalaisin heittämiseen? Elämässä pitää olla haasteita!

Loma

Eilinen.
Lähtö:
-myöhässä
-aurinkoista
-aurinkolasin sanka jäi käteen
-optikko onneksi jo auki, korjasi ilmaiseksi, kuuluu kuulemma takuuseen (hymyn kera!)
-tylsä ajaa

Perillä:
-Mamma keittokopperossaan kuorimassa perunoita:"teen sulle karjalanpaistia" - hellyttävää. En voinut kieltäytyä, kun se ei millään meinaa edes ymmärtää etten juo kahvia, saati sitten, etten pidä punaisesta lihasta (syön kyllä kylässä).
-Pankissa. Jono.
-Shoppailua. Aivan ihana kermanvärinen peltinen "cat sand" loota, mutta liian pieni meidän pellettisäkille.
-Taitoshopissa vain yhdet koon 37 Lahtisen huopatossut - vihreät - pakko ostaa... Myyjä nauroi katsovansa peilikuvaansa - molemmilla meillä punaiset hiukset ja vihreät vaatteet.
-Korunapissa KAIKKI -20%!!! Oli pakko ostaa....maijaa, alpakkaa, nappeja, 3 mm Knitpicksin irtopäät.
-Tulppaaneja Mammalle - ja innokas keskustelu myyjätytön kanssa kissoista ja kasveista...
-Kenkäverossa ihana tunnelma, mutta miltei autio myymälä. Ja ihanat korvikset, vanhoista verhonipsuista:


-Mammalla taas ruokaa, tiskausta, siivousta, seurustelua. Tutkittiin Cadenza-takkini alkua ja neulekirjoja.

Kotimatka:
-yhä tylsää ajaa
-kissanruokaa marketista. Ja yksi saniainen - sijoituspaikkana kattoamppeli ;)

Kotona:
-multaa lattialla
-ruukku hajotettu
-kaikki matot rutussa
-ruokakupit tyhjinä
-kaksi erittäin hellyydenkipeätä riiviötä :)

Sisustamista

Se Cadenza-takki.... Heti kunhan se vielä vähän etenee, ja saan piirrettyä kaavakuvan, jotta teidän on helpompi ymmärtää mitä itken ja voivottelen, teen oikein pitkän itku- ja voivottelupostauksen. Ja sitkeästi neulon eteenpäin ja luotan uskomattomaan säkään.

Muistatteko lapsena - tai te joilla on lapsia, niin ehkäpä omanne tekevät näin - kun oli piiiiiitkiä sunnuntaipäiviä, jolloin ei ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä. Silloin kysyttiin vanhemmilta noin miljardi kertaa että:"Iskä, minä miä tekisin?" tai maleksittiin ympäri ämpäri huushollia venytellen ja paruttiin:"Ei oo mitäääään tekemistä". Jossain vaiheessa iskä kielsi nämä sanonnat ja vielä lisäksi kiellyttyihin kuului "en tiijä". Silloin tällöin siltä meni hermo, se lykkäsi viiden markan setelin kouraan ja käski ottaa veljen ja koiran ja mennä kioskille. Hhmmm. Ei muuten mitään, mutta minä olin 11v ja veli 6v ja kioski ei ollut ihan vieressä. Ja usein ostin noilla reissuilla iskälle tupakkaa...

Riiviöt ovat tässä suhteessa ihan kuin ihmislapsetkin. Ei ole mitään tekemistä. Kaikki lelut ovat vanhoja ja tylsiä. Mikään ei huvita. Mamikin vaan neuloo sohvalla tai lukee jotain. Tai istuu koneella eikä vie meitä ulos, kuulemma on liikaa jotain pakkasta. Niinpä herrat keksivät itse tekemistä. Piki on harrastanut tätä ennenkin, ei tosin ihan tässä laajuudessa. Indy innostui eilen ekan kerran.



Lopputuloksena ylähyllyn kirjat on uudelleen sijoitettu ihan seinää vasten. Kunhan ne oli ensin tiputettu moooooonta kertaa. Hyllyn päältä on poistettu painavimpia tavaroita (esim. nypläystyyny) ja modeemi on yritetty sijoittaa hitusen tukevampaan paikkaan (tuli kaksi kertaa alas, takapaneeli irti, toimii silti). Mitähän ne tänään keksii?

Joko?

Joko minä olen sitkeä tai sitten vaan kovapäinen. Se Cadenza ja MTK. Yritin vielä kertaalleen, mutta eivät vaan lanka ja ohje kohdanneet toivotulla tavalla. Mutta Cadenza jatkoi huumaavaa kiljumistaan, haluaa takiksi. Joten armotonta kirjojen ja lehtien selailua - samalla tuli päivitettyä (ainakin luultavasti ajantasalle) tuo blogin sivussa oleva Book shelf (ja Ravelryn kirjalista myös). Ja malli löytyi - viides kerta toden sanoo? Tosin taaskaan en ole satavarma sopivuudesta ennen kuin työ on valmis.... Lanka on tietenkin eri kuin ohjeessa, ohjeessa ei ole kaavakuvaa mitoista ja meinasin myös lyhentää puolireiteen ulottuvaa takkia (tai lanka ei riitä). Osaisikohan sitä enää tehdä jotain ihan tasan tarkkaan ohjeen mukaan? 

Kaverini 10-vuotias poika on innostunut hopeakorujen tekemisestä äitinsä mukana. Eilen poika oli tehnyt kokonaisen rannekorun ja kuulemma todella siististi. Siitäpä tuleva ura urkenee? Äiti taas tunnusti puhelimessa, että korutarvikkeissa ja työkaluissa voi ajoittain ilmetä samantyylistä Sulo Vilen -ilmiötä kuin langoissa meikäläisellä...


Piki todistaa, että syödään sitä välillä ihan laillista vihreääkin eikä vain mamin kukkia. Tosin tuohon vehnänoraaseen vaikuttaa sen sijoituspaikka. Jos kippo on lattialla ruokakuppien vieressä, ruoho ei kelpaa. Jos se on lattialla missä tahansa muualla, Pikille kelpaa. Jos se on ikkunalaudalla muiden kasvien seurassa, molemmille kelpaa ;)

Indy on muuten hyväksynyt Furminaattorin! Yleensä se ei antaudu harjattavaksi, mutta furmistella saa, kunhan se tehdään niin, että ensin haistellaan harjaa, sitten harjataan varovasti ja vain tarjotusta kyljestä ;) Ja narrasin Indyn syömään tänään ihan pikkuisen raakaa nautaa. Piki veti puolestaan jättiläisannoksen autuaan onnellisena ja nukkui sen päälle kolme tuntia sylissä.

Iih!

Iiih, ihanaa! Koko viikko on mennyt kuin siivillä, vaikka yleensä se viimeinen viikko ennen ja ensimmäinen jälkeen loman ovat sellaisia täi tervassa -tyylisiä. Siis loma! Eikä edes kovin paljon korjattavaa työkassissa mukana (vähän kuitenkin). Ja pisteenä i:n päällä - postilaatikossa oli veikeä kirjekuori, jossa oli oikein hieno työmies-postimerkki. Ja kuoressa sisällä:


Ilu avusti Ravelry-ystävääni! Kiitos! Aivan ihana! Just tällaiset ihan pienet yllätykset ovat monesti niitä kaikkein parhaita - niitä kun ei osaa yhtään odottaa :)

Omasta tietsikasta ei ole kuulunut mitään. Jos ei ensi viikon puoleen väliin kuulu - soitan.

Silloin keskiviikkona kampaajalla kuultua:
-Siis minkä väriset näist mun hiuksista oikein tulee? (yläasteikäinen nuori neiti, ennen oli mustat hiukset)
-No, vaaleammat, sellaiset ruskeat, mihinkäs sitä vertaisi, no, Fazerin sininen! (kampaaja)
-Ööööö, no, kun mä en oikein oo noita suklaaihmisiä.....

Minä salakuuntelija meinasin revetä ;) Voiko olla suomalainen nainen (miehen ehkä ymmärtäisi), joka ei tiedä Fazerin sinistä tai sen väriä? No, toisaalta, muut eivät ymmärtäneet eilen, kun jonkun voittaessa jotain hiihdossa, minä lähinnä kihisin kiukusta kun opehuoneen telkkari piti olla niin kovalla - kokeiden korjaamiseen oli mahdotonta keskittyä. Epäsuomalainen tässä suhteessa olen ;)

Vieläkin

MTK jatkuu ja pahana. Purin sen eilisen alun. Päätin vaihtaa pienempiin puikkoihin, kaivoin Knitpicksin pussukan esille ja.... Olinkin neulonut sen alun 5,5 puikoilla 5 sijaan... Milläköhän se mallitilkku oli tehty? No, aloitin 4,5 uudestaan ja nyt sitten en tiedä. Onko se sopiva vai liian pieni? Jos kuitenkin aloittais vielä kerran uudestaan hitusen isommalla koolla. Ongelmana nimittäin on, että palmikkoresorin jälkeen kavennellaan jokunen silmukka pois. Toisaalta villa venyy, mutta ei liian venytettykään kaunis ole... Ääh. Jos aloittais jotain ihan muuta?

Jokin aika sitten tein sen kuvaa-kotoasi-löytyvät-kissa-esineet-meemin. Siitä unohtui vaikka mitä, pikkuhiljaa olen huomannut. Tässä yksi ihanuus. Ja Indy. Sen tekee hirmuisesti mieli ulos, mutta kun on minun mielestäni liian kylmä.


Tuleekohan minusta vanhana semmoinen kiukkuinen valittajaämmä? Isäni oli semmoinen. Tai ei ämmä, mutta äijä. Huomaan iän lisääntyessä ärsyyntyväni ja suuttuvani entistä nopeammin ja voimakkaammin asiasta kuin asiasta. Huomaan myös antavani palautetta huonosti toimivista palveluista tai väärin ilmaistuista asioista tai virheistä (esim. tämän aamun Hesarissa: Bon apetit!!?!?) vähän turhankin helposti. EN halua muuttua kiukkupussiksi. Mutta ehkä siitä ei tuttujen kanssa ole pelkoa.

Eilen kävin kampaajalla. Jo 10 vuoden ajan ihana luottokampaajani. Mutta vaikka laitettiin tismalleen sama väri kuin viimeiset neljä vuotta ainakin, se tarttui päähäni ihan ihmeellisesti. Päälaki on kyllä oranssinpunainen, mutta latvat ovat ruskeat? No, ensi viikolla menen uudestaan ilmaiseen korjaukseen. Enkä vaihda kampaajaa.

Edit: kirjoitusvirheitä. Ja jatkoa. Siis kampaajalleni en osaa suuttua - ihana ihminen ja loistava kampaaja. Jotenkin suorastaan tunnen syyllisyyttä siitä, että hän joutuu tekemään värin uudestaan.

Riiviöt saivat postipaketin - ihan oman! Tuli pari peltohiirtä - on vain kahdenlaisia tekoturkishiiriä, jotka kelpaavat: sellaisia viidakkokankaisia ja näitä. Ja nämä jopa kestävät yllättävän kauan. Tuli myös se kuuluisa Furminator. Indy ei yleensäkään tykkää harjaamisesta, mutta nyt piti juosta noiden hiirien perässä... Ja Piki puolestaan rakastaa yli kaiken harjaamista, mutta kun se harja pitää saada myös syödä. Joten kun harjaan Indyä, Piki tunkeutuu väliin ja mistään ei tule mitään. Mutta kyllä niistä silti karvaa, varsinkin sitä villavaa aluskarvaa tuntuu lähtevän ihan kiitettävästi.

MTK

Neuloin mallitilkun. Ihan kunnollisen kokoisen jopa ja niillä puikoilla joita aioin itse työssä käyttää. Ohjeen puikot ja minun ohuempi lankani täsmäsivät yllättävän hienosti. Aloitin työn. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttää... Knitpicksin isoin vaijeri oli Repaleessa kiinni, piti vaihtaa siihen toinen lyhyempi. Sivun mennen sanoen, Repaleen reunus menee purkuun - ei niin eksoottista riekaletta kestä kukaan, kehittelen jonkun "tavallisemman" - joskus. Mutta siis pitemmän vaijerin kanssa sain sovitettua takin alkua. Ja pah! Mallitilkku oli valehdellut lahjakkaasti. Ihan liian iso. Nyt sitten pitäisi vain päättää, että otanko ½ milliä pienemmät puikot ja pienimmän koon, vai 1 mm pienemmät puikot ja vain yhtä koko pienemmän ohjeen.... Kyllä neulominen joskus on tuskaisaa.

MTK = MalliTilkun Kirous

Demonstraatio

Taas se teki sen! Viikonloppu meni harmaassa horteessa saamatta mitään aikaiseksi. En edes korjannut niitä kokeita, vaan tänään kun se keltainen mollikka loisti parhaimmillaan, sain korjattua heti! Kissatkin intoutuivat tänään riehumaan taas urakalla. Ja Mamma! Puhelimessa hän on kuulostanut viime aikoina niin masentuneelta ja väsyneeltä. Mutta tänään, hän oli keppien ja rollaattorin avulla käynyt toisen mummon luona kylässä (sama talo, eri rappu) ja suunnitteli tosissaan, että jospas keskiviikkona hänet haettaisiin oikein sisältä asti päiväkeskukseen. JES!

Ja just kohta aion neuloa kunnon mallitilkun. Tai kaksi. Tai useamman. Lanka on hieman liian ohutta, mutta kun tahtoo!

Kissakuvahaasteessa on tällä kertaa aiheena sisustaminen - meidän kollien ehdotonta lempipuuhaa. Tähän voisi laittaa varmaan satakunta kuvaa... Lakananvaihtoa, kukkien kastelua (Indyn pitää aina työntää nenänsä siihen vesisuihkuun), verhojen ripustamista, imurointia (imuria pitää kytätä tiukasti), huonekalujen järjestyksen vaihtoa (Voi mikä riemu! Uusia kiipeilytelineitä ja uusi rallirata.), ompelemista (esim. verhoja, pitää päästä mahd. lähelle konetta), taulujen ripustuksen korjausta (mieluiten keskellä yötä), kirjahyllyn uudelleen järjestämistä (ylimääräiset kamat lattialle), mattojen vaihtoa (oksennus päälle, kyllä ne silloin sutjakasti vaihtuu). Remonttireiskojakolleja en uskalla edes kuvitella... Tai oikeastaan - kyllähän meillä revitään sujuvasti tapettia (Piki, aamuisin kun en haluaisi herätä.).

Tässä taitava ja tyylikäs mustavalkoasuinen sisustajamme esittelee meille upouuden viherkasvin, bambun. Huomatkaa myös kissan sävyihin taidokkaasti sävytetty uusi ulkoruukku. Jokin kuitenkin kurtistaa sisustajamme kulmia, mikähän mättää?


Of course my horse! Asetelma on liian kliininen, kylmä. Nykyajan sisustustrendeihin kuuluu ehdottomasti luonnonmukaisuus. Niinpä sisustajamme assistenttinsa kera asettelee bambun uuteen luonnollisempaan muotoon. Valitettavasti kuvaajamme ei omannut riittävästi ammattitaitoa saadakseen tarkan kuvan myös assistentin spesialiteettitaidon demonstraatiosta. Hra Piki kierii aina lopuksi multakasassa selällään ketarat kohti kattoa, suunnattomasti nautiskellen.


Imuri!!! Tämä siis eilen. Tämän päivän ko. bambu (tai se mitä siitä on jäljellä) multineen on viettänyt lavuaarissa - varmuuden vuoksi. Huom - ulkoruukku säilyi ehjänä tällä kertaa.

Harmaa

Ensi viikolle luvataan aurinkoa ja pakkasta. Pakkasesta en niinkään välittäisi (semmoinen max 10 astetta on kiva), varsinkin kun auton tolppa töissä on rikki. Mutta aurinko, minä ja katit kaivataan taaskin sitä oikein urakalla. Katit eivät riehu paljoa ja minä vaivun synkkyyteen ja sohvalla lojumiseen kun on niin harmaata. 

Ja kuvatkin näyttävät harmailta. Se sievä vaaleanpunaisen sävy, joka näkyy näissä kuvissa, on kadonnut jonnekin. 


Malli: ihan perusvillahanska kiilapeukalolla. 
Lanka: Ilun kuituklubin auer, itse kehrätty (alpakkaa siis), 67 grammaa.
Puikot: 2,25 mm (Tämä taitaa nykyisin olla eniten käyttämäni puikkokoko).


Tämä alpakka ei ehkä ole sitä maailman pitkäkuituisinta, vaikka kehrätessä se kyllä siltä vaikutti. Mutta neuloessa pinnassa tuntuu pystyssä tököttäviä "karvoja". Tämä voi kyllä vallan hyvin johtua minun kehräystaidostani tai neulomisestani. En osaa sanoa, kun ei ole aiempaa kokemusta alpakan kehräämisestä.


Tasan tarkkaan minulle sopivat. Monetkohan hansikkaat minulla onkaan.... Mutta kun niitä on niin kiva neuloa!

Ravelry-ystäväiseni! Kiitos viestistäsi!

Sydän

Kiitos. Teille kaikille siitä että olette olemassa täällä (neule- ja kissa-) blogimaailmassa. Tämä pitäisi muistaa sanoa useasti kaikille ystäville, mutta jos nyt edes tämän kerran ;) Happy Valentine's!

Aamulla mietin pitkään ja hartaasti onko mulla vielä pää harteilla vai jotain erittäin mukiloidun tuntuista höttöä sen tilalla. Lopulta määrittelin pääksi ja uskalsin lähteä Jkylään KipAkoita tapaamaan. No, oli ihan ikävä kun ei ole aikoihin nähnyt. Ja kannatti lähteä vaikken kovin montaa tuntia jaksanutkaan. Oli äärimmäisen rentouttavaa ja stressin poiston kannalta tehokasta istahtaa Suomen Käsityönmuseolle "sydämistelemään". Eli museo ja KipAkat yhdessä järjestivät Sydän-tapahtuman. Piiiitkä pöytä täynnä kaikenlaisia tarvikkeita ja ei onneksi ihan mahdotonta ruuhkaa ihmisiä, mutta koko ajan iloisia ja luovia ihmisiä.

Sydämiä tms. saa toimittaa museolle vieläkin, jos kotona iskee luovuus. Sydämet huutokaupataan 27.3. Rompetorilla Monikulttuurisen perhekahvilan hyväksi. Itse sain aikaiseksi rautalangasta ja muusta tilpehööristä yhden sydämen (ihan eka kokeiluni alalla - kivaa!) ja virkatun heijastinsydämen, josta tuli kyllä aika muotopuoli... Kesken jäi keittiörätti, jonka tuossa äsken neuloin valmiiksi. Siihen pitäisi vielä kirjoa sydän tai sydämiä.

Tässä osa tuotoksista, vielä kovin vähän, eli alkuvaiheessa otettu kuva. Kuvasta puuttuvat rautasydämet, joita porukassa vilahtaneet miehet innostuivat erityisesti taiteilemaan.

Takaisin

Elämä on. Lainakoneella bloggailen, tai siis työkoneella. Tänään hakivat töistä minun oman läppäräiseni huoltoon. Huom! Takuu on vielä voimassa! Puhelimessa sanottiin 1½ viikkoa, kuljetusmies oli sitä mieltä, että "yleensä nää hoituu tosi nopeesti" ja minä pelkään pahinta.... En tykkää tän näppiksestä, enkä näytöstä (pieni), eikä tässä ole mitään kuvia ja ja ja .... 

Ja pää on jumissa. Taas se ällö inha päänsärky. Nyt jo kolmena viikonloppuna peräkkäin. Stressiä... Ja niskat jumissa. Lupaan ja vannon jumppaavani niitä nyt sitten joka ilta jos tästä selviän.

Abit. Salissa, Abigaalassa oli tietysti dvd "opehuoneesta". Minua esittänyt abi hipelöi salomoninsolmuhuivia, ei edes oikeasti neulonut - höh. Ja hän tietysti puhui kissoista, neulomisesta, kissoista, suklaasta ja kissoista. Ja väitti ostavansa AKRYYLIlankaa Palarannasta. Minähän en akryyliin koske! En tiedä oliko se tahallinen erhe vai ihan silkkaa tietämättömyyttä? Muuten aika tavanomainen abigaala, ei mitään kovin ihmeellistä, liikaa kirosanoja, liikaa sisäpiirin vitsejä.

Tällä koneella ei ole paljoa kuvia. Joitain, mitä olen käyttänyt Peda.netin sivuilla ja joitain (kissoja ja neuleita) joita laitoin tänne 10 kk sitten kun tuo nyt huollossa oleva kone oli vasta tulossa minulle (= edellinen prakasi). Mutta kun ei muutakaan jutun juurta ole, niin vihdoinkin vastaisin siihen haasteeseen, jossa pitää näyttää neljännen kansion neljäs kuva. Tämä on kylläkin viidennestä kansiosta, sillä neljäs sisältää ryhmäkuvia ihmisistä, joilta ei nyt ole mahdollisuutta kysellä lupia naaman näyttämiseen.


Skannattu kuva. Vuosi oli 2000, kesäkuu ja Nizzan reissu. Aivan ihana reissu! Tämä paikka on Villa Ephrussi de Rothschild. Kuuma päivä, kuuma bussi, ja sitten ihana kävely todella kauniissa puutarhassa. Sisällä kartanossa oli ihan mieletön posliinikippokokoelma. Tahtoisin takaisin....

Tä?

Hetki aikaa ennen töihin lähtöä. 

Kissat kiittävät kauniisti saamistaan kehuista! Ihanuudet nukkuvat yönsä taas niin tiiviisti kainalossa/koivessa/olkapäässä/käsivarressa kiinni, että hikeä pukkaa. Ja Indy kuorsaa - kovaa....

Eilen löysin postilootasta paketin Book Depolta ja oranssi-harmaan lipukkeen. Audiobook - ihana!). Mutta tuo lipuke? Mikä ihme? TNT Suomi - kuljetusfirma. Paketti tulossa? Soitin ja sovin tuomisaikaa - tosi hankalaa, kun minä en ole päivisin kotona ja töissäkään en ole kuin välituntisin tavoitettavissa. No, onneksi tänään on kaksi hyppytuntia. Toinen hankaluus on työpaikan osoite. Siis kouluthan tunnetusti ovat keskellä kylää = helppoja löytää, mutta kun meidän katuosoitteemme vaihtui vajaa vuosi sitten ja se virallinen osoite ei tällä hetkellä johda koulun pihalle vaan rakennustyömaalle.... Keittiön kautta siis - käskin soittaa mulle, jotta opastan... Ja sitten tajusin kysyä, että mistä se paketti on? Amazonilta Ranskasta! Siis yleensä Amazonin paketeilta menee vajaa kuukausi Suomeen, nyt se on tullut suurin piirtein valonnopeutta. Tein tilauksen sunnuntai-iltana! Muistaakseni vain yksi kirja itselle, loput ovat koululle... Missä vaiheessa Amazon on tuommoista kuljetuspalvelua käyttämään?

Abien päivä tänään. Mitähän hauskaa ovat keksineet?

Jatkoa töissä. Tuon edellisen kirjoittamisen jälkeen läppäri pimeni yhtäkkiä.... Eikä suostunut käynnistymään enää, yritti kyllä parin sekunnin ajan. Tod. näk. diagnoosi: tuuletin rikki. Alle vuoden vanha kone, takuu voimassa, mutta öööö? Mistä minä sen oikein ostin? Kunhan pääsen kotiin, vien työläppärin mukanani, pengon tiliotteet ja ehkä löydän mistä ostin... Ja sitten kaikki mahdollinen ruljanssi. Ei innosta. Ja tietenkin varmuuskopiot ovat joulukuulta, onneksi mitään katastrofaalista ei ole nyt näppien ulottumattomissa.

Piste

Piste. Elämässä on niin monenlaisia pisteitä. Alku ja loppu. Välissä merkittäviä ja merkillisiä. Ja ne keskipisteet. Kyllähän te tiedätte.... Ja hei, tästä ei kannata vetää herneitä nenään - mulla ei ole perhettä (paitsi Mamma siellä parin sadan kilsan päässä, mutta ei tässä ja nyt). Nämä ovat minun elämäni keskipisteet. Kissakuvahaaste. Samalla onnittelut kissakuvan 100:lle haasteelle.

Tämä murunen, kerrankin herran turkin väri näkyy edes osittain oikein! Siis suklaanruskea, ei musta ;) Tosi nätti, ja kyllä Piki kiinnitti minun huomioni silloin pentuna heti välittömästi, vaikka ne lapset rumaksi sanoivatkin... Vaikka hassultahan se joskus näyttää, kun ei näy kuin iiiiisot keltaiset silmät, suu ei erotu ollenkaan - ymmärrän miksi Suomessa mustia kissoja on pidetty pahan onnen merkkeinä (ja Englannissa hyvän onnen!).

Sellainen lutunen, muuten niin arka pelkuri, mutta jos nukkumaan tullessa yöllä Indy on vallannut Pikin paikan (mun oikean kainalon), Piki rötkäyttää itsensä erittäin painavasti Indyn päälle ja ottaa oman tilansa.... Samoin, joka ilta klo 19.00 pitää päästä syliin, viltin ja koipien päälle - eli minun on siis oltava sohvalla neulomassa. Ihan pakko.



No, toinen mussukkahan se siinä. Omalla paikallaan keskellä keittiön pöytää - reteesti. Yleensä kyllä läppärin päällä, mutta kerrankin vieressä. Herran yksi lempinimi on Viiksi-Vallu - on sen verran komeat ja leveät naamakarvat.

Itseään pesevä kissa on kyllä yksi maailman kiehtovimmista näkymistä. Voisin seurata sitä - erityisesti naaman ja korvien taustan pesua - vaikka kuinka kauan. Ja varpaiden välien "jyystämistä". Ja takakoipien pesua, sillein, että jokin ääni häiritsee keskittymistä ja koipi jää pystyyn, ilman minkäänlaista näkyvää ponnistelua. Ollapa yhtä mahtava lihaskunto :)

Saaks tunnustaa... Aloitin taas uuden neuleen ;)

Repale

Aamulla oli lehteä hakiessani (ennen seitsemää) litsis-lotsis-keli. Tuntia myöhemmin töihin mennessä pakasti selvästi ja tuuli todella kovaa. Vaille yhdeksän paistoi aurinko ihanan leikkisästi kovaa porhaltavien pilvien välistä. Tuntia myöhemmin pyrytti vaakasuorassa lunta. Ja nyt paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Kyllä Suomen sää osaa olla monipuolista.

Aamulla oli myös puoli kaupunkia pimeänä sähkökatkoksen takia (ei mulla). Töissä meni sähköt 20 yli kahdeksan ja kerkesin just ajatella, että iiiiiks! Yo-kuuntelu - ja simsalabim, sähköt tulivat takaisin. 

Repale. Siinä työnimi tälle kaunokaiselle. Tai kaunokaiselle.... Hhmmmm... Alku oli lupaava. Maailman kauneinta lankaa (oikeasti tummempaa, ohutta mohairia - lumi vie osan väristä). Neulottuna osoittautui paljon kirjavammaksi kuin vyyhdillä tai kerällä. Silti kaunista. Väri vaihtelee leimuavan oranssista mustaan. Eritoten tuo oranssi vetoaa minuun. No, piti siis löytää malli, joka antaisi värin rauhassa olla vähän riemunkirjavakin. Löytyi. Jatkoin kuitenkin koko ajan tuota samaa mallineuletta, en halunnut tähän liki geometriseen kuvioon reikäistä pitsiä seuraksi. Enkä palmikoita. Kun sitten olin aikani pyöritellyt tätä "viivakuviota" päässäni, sovelsin reunan. Ja se reuna on ihan kaamea! Naurettava, huvittava, mutta ei siro eikä nätti. En kuitenkaan ala purkamaan, vaan pikku hiljaa väsään reunan valmiiksi - ja sitähän riittää.... Näette koko Repale-kokonaisuuden sitten joskus. 

Sanakirjat ovat ihmeellisen kiehtovia opuksia. Tiedättekö mikä on ovisilmä ranskaksi? Un judas!

Oih

Raskasta, kiiltävää, yllättävän vaaleaa, jumalaisen tuntuista. Ilun kuituklubin Auer - tai oikeastaan vasta puolet paketista, se harmaa-valko-vaaleanpunainen. 94 grammaa. Tahtoo puikoille heti. Samoin tahtoisi myös yllättäen kahdet puserolangat - toiseen on malli, toinen heiluu kahden välillä ja odottelee mustaa hevosta puun takaa. 

Ideoita on siis tällä hetkellä aivan älyttömästi, koko ajan tekee mieli laittaa sivuun se juuri kädessä oleva neule ja aloittaa jotain muuta.... Ilmiselvä startitis siis. Ehkä se on tämä talven selän taittuminen. Tänään kuulin ensimmäisen kerran ihan selvästi pihalla "titityy!". Pakkasta oli ja uutta luntakin, mutta silti tuntui jotenkin... keväältä. Ensi viikolla on yo-kuuntelut, penkkarit ja vanhat. Enää kaksi viikkoa hiihtolomaan. Täytyy olla kevättalvi. Hitsi, tekee mieli jopa ommella!

ps. Kirlah! Kyllä nuo katit ovat molemmat kolleja, rusinat tosin poistettu jo vuosi sitten. Mutta kun ne on niin erilaisia luonteiltaan. Indy on se rohkea ja retee kingi ja Pikipikkuinen suunnaton pelkuri, arkajalka, sylivauva, kurraaja. Ne ovat veljekset - tai sitten eivät. Jos eivät ole, molemmilla on sama isä, mutta Indyn äiti on myös Pikin mummo. Jos ovat veljekset, niin sitten tämä luonteiden erilaisuus (ja kokoerokin?) johtunee varhaislapsuudesta. Siellä mistä nämä hain, Indy oli lasten suosikki "niin kaunis". Piki oli lasten mielestä ruma, joten sitä ei pidetty esim. sylissä niin paljoa. Varmasti on vaikuttanut.

Blaah

Kurnauskis,
Elämä nykyisin on tylsää. Emäntä vaan käy töissä tai nukkuu tai neuloo tai kehrää. Me ei kuulemma saada neuloa tai kehrätä - miksiköhän? No, me sitten välillä riehutaan, mutta ei niin paljoa kuin ennen. Tartteis sen keltasen mollikan tonne taivaalle... Se sais meidät riehumaan oikein urakalla. Kyllä me tosin eilen kaadettiin päivällä se vihoviimeinen viirivehka ja matotkin muistettiin rutata. Kaikkein kivointa olis eilen ollut just tuo kehrääminen, kun siellä oli sitä mitä kuulemma sanotaan alpakaksi. Se tuoksuu tooooosi mielenkiintoiselle ja maistuukin hyvälle - tosin sen syömisestä saa kamalasti satikutia emännältä... Ja me on ny sitten muuten testattu kiivi-hedelmiäkin jalkapalloiksi. Kyl ne pyörii ihan nätisti, mut kynnet uppoo niihin turhan sutjakasti ;)

Tässä mää otan rennosti. Tää sohvan selkänoja on aina ollut mun lempparipaikkani. Tosin välillä sohva oli eri seinää vasten ja sillon tää ei ollut niin kiva (ei nähnyt ulos päätä nostamalla). Tykkään muutenkin lojua leveesti, sillai näyttää muille, et oon tän huushollin kingi.


Joo, taas toi on niin retee.... Se ei ymmärrä ollenkaan, että emännän syli on maailman turvallisin paikka. Ja pienet sievät kissat (niin kuin minä) nukkuvat aina nätisti kerällä ;) Eivätkä pienet ja sievät kuorsaa...

ps. Opehuoneen sohvaryhmä on minun mielestäni ihan ok - nyt osa kinastelee, että vanhat verhot eivät sovi enää, osa haluaa verhot pois kokonaan ja minä kyllä vielä huolisin ne pitääkin.
pps. Alpakka pitäisi enää kerrata, tahdon ehdottomasti hansikkaat, sellaiset pehmoiset, hellät ja herkät tästä langasta.
ppps. Eilisessä Priimassa (näkyy YleAreenassa viikon verran) bongailin neuletuttuja, tuntui hassulta nähdä telkkarissa ihana livenä tavattuja harrastuskamuja. Voi kun olis taas (lähellä) messut tai jotkut ja vois tavata ihmisiä!

Ahaa!

Nyttehämmä tän hokasinki! 


Ne alpakkasukkaset, joiden ihanuutta ihastelin tässä postauksessa. Siinähän minä samalla mainitsin sivulauseessa, että niistä irtoaa tai tulee esiin karvoja. Nyt ymmärrän. Kuvassa Ilun kuituklubin ihana-ihana-ihana auer kehruuta varten valmistelussa. Siis siitähän irtoaa piiiiitkiä karvoja, ihan kuin jonkin elukan karvoja (no, niitähän ne siis onkin, alpakkaa nääs!) vaikka kuinka paljon. Syli täynnä. Ja piti työnnellä yli-innokkaita avustajia kauemmaksi, etteivät syö karvoja ja sitten myöhemmin oksenna. Mutta on tuo kuitu silti ihanaa, käsittämättömän ihanaa. Tahtoo heti lisää alpakkaa.

Eilisen pohdinnan mohair ja huivi. Jatkan huivina, en pura ja jatkan tuolla samalla simppelillä mallineuleella kunnes keksin jonkin pienen, sievän reunajutskan. Se taitaa päästä huomenna viihdykkeeksi Tekstitaidon kokeen valvomiseen.

Kuinka paljon keskustelua (ja salakuuntelijalle riemua) voi irrota yhdestä sohvasta, parista nojatuolista ja yhdestä sohvapöydästä? Paljon. Siis opehuoneeseen tuli tänään nuo kalusteet. Entiset tuolit (ei sohvaa) olivatkin jostain 70-luvun alusta - kuulemma klassikkoja, joita ei saa hävittää (ei hävitetäkään, tarvitaan myöhemmin muualla) vaan ne olisi pitänyt päällystää uudestaan. Toisten mielestä sohva on jee!!! Ihanaa! Yksi valitti väristä, yksi jäi pohtimaan koko kalusterykelmän funktiota ja kolmas oli suorastaan suuttunut, kun tuollaiseen törsätään, kaikki raha pitäisi laittaa oppilaiden hyväksi. Ja mulla oli hauskaa ;) 

Vai

Uskallanko? Mohairunelma, se pari päivää sitten esitelty alku, taivaallisen värinen, tosi ihana laadukas lanka (Colinette), on ensimmäisen mallineuleen päättymiskohdassa. Ohjeessa on seuraavaksi ns. välimallineule, eli vain noin kymmenen kerroksen pieni siirtyminen, ei kuitenkaan silkkaa sileää. Sitten varsinainen reunusneule, jota kyllä toistetaan sen verran pitkään, ettei sitä ihan pelkäksi reunukseksi voi kutsua. Mutta kun, tuo ihanainen lanka onkin neulottuna huomattavasti värikkäämpää kuin vyyhdillä - tätä voisi kai kutsua lyhenteellä VLV - vyyhdin lumovaikutus - siis vyyhdillä huomattavasti nätimpää kuin neulottuna. Ei se missään nimessä ole häiritsevän räikeää, mutta siis sellaista, että pitsikuvio ei välttämättä ole parhaimmillaan sen kanssa.

Alku on ollut varsin simppeliä, pitäisikö jatkaa sitä pitemmälle? Kenties jopa koko huivin verran? Saisinko siihen kehiteltyä jonkin yksinkertaisen, max 10 kerroksen reunuksen? Vai toteuttaisinko ohjeen neuvoman virkatun viimeisen kerroksen reunukseksi? Vai puranko koko otuksen ja teenkin silkalla sileällä tai ainaoikealla huivin? Vai lanka olisi kyllä aika upeasti edukseen kaksin- tai kolminkertaisena - hansikkaina....

Äh

Tänään piti tehdä iloinen, aurinkoinen postaus noin viidestätoista aloitetusta neuleesta, hyvin edistyvistä vanhoista ja ihanasta kehräämisestä. Oli niin hyvä päivä. Kunnes kokous pisti kaiken taas hyrskyn myrskyn ja nyt minä stressaan asioista, jotka eivät murehtimalla miksikään muutu. Jos ei ranskan lukijoita tulevaisuudessa ole (eikä resursseja tai oppilaita yleensäkään muuttotappio- ja työttömyyskunnassa), niin ei ole töitäkään. No, se on sitten sen ajan murhe. Nyt ajattelen jotain muuta.

Vaikka näitä ihania karvalapsia, joista innostuin tänään pulisemaan aivan mahdottomasti yhdelle viattomalle työkaverille - mitäs kysyi tietsikan taustakuvasta.... Samalla tahattomasti joutuivat kuuntelijoiksi kaikki samassa huoneessa (kopperossa) olijat. Ja oven ohikulkijat. 

Hirmuinen hinku päästä ulos.... Kuva otettu pihan oven ulkopuolelta. Käviskös tämä sellaisesta erilaisesta painikuvasta, paini ovenkahvan kanssa? Kissakuvahaasteessa on aiheena paini. Tokihan meillä painitaan myös perinteisesti kamun kanssa, pitkin lattioita pyörien, matot rutaten, äristen ja muristen. Tai sitten sängyllä, niin että sieltä tipahtaa ja kumpikin on ihan pöllämystyneen näköinen. Tai sitten painia leluhiiren kanssa, sellaista missä välillä pompataan metri ilmaan (makuuasennosta lähtien) ja juostaan 100 km/h ympäri huushollia, sitten taas pyöritään ja painitaan korvattoman, viiksettömän, hännättömän leluhiiren kanssa... Siis tätä viimeistä vain yksi kissa kerrallaan, toinen tuijottaa kiinteästi noin metrin päästä, kunnes vuoro vaihtuu.

Pikipikkuinenpirulainen osaa viikonpäivät. Tai ainakin erottaa arjen ja pyhän. Lauantaina ja sunnuntaina minun sallittiin armollisesti nukkua puoli kahdeksaan. Mitä nyt kuuden jälkeen käytiin vähän kurraamassa korvaan ja kokeilemassa hiuksia (Piki) tai varpaita (Indy) tassulla. Tänään, maanantaina, Piki herätti tasan viideltä. Ja tekee taatusti niin huomennakin... Mihinkäs suuntaan ja milloin niitä kelloja väännellään?

Ai niin. Rusinatkin käyvät jalkapallosta.

Kuvei

Joo. Kyllä minä ne langat vielä joskus Ravelryyn luetteloin - sellainen ihana järjestys vetoaa sisäiseen siistiyteeni huimasti. Ulkoista siisteyttä (siis kodin tai töissä oman pöydän) se ei taida valitettavasti parantaa...

Äsken kävi kaveri lapsineen kylässä. Kiva saada vieraita, varsinkin sellaisia vieraita, ettei tarvitse säikähtää kun
-kissa hyppää pöydälle.
-kissankarvoja löytyy tarjottavasta.
-kissa haistelee vauvaa (hyvin varovasti ja arasti).

Kiva oli myös selailla käsityölehtiä, puhua langoista ja jopa tutkailla minun huimaa varastoani. Siinä sivussa isompi lapsi leikki taas laivan ruoria rukilla...

Tänään jopa raivasin kameran muistikortin ja ajattelin tuota Ravelryyn listaamista, mutta ajattelemiseksi jäi. Sen sijaan vastaan nyt haasteeseen. Villikissa haastoi jo ajat sitten kuvaamaan huushollin kissaesineitä. Jotenkin ei ole jaksanut, mutta tänään se inspis löytyi.



Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle. 
Ylin rivi: joululahja vuodelta x, omia ostoksia (kun ovat olleet niin söpöjä), joululahja nyt joululta (upea!)
2. rivi: Helina Tilkin mukeja (löytyy myös yhtä monta lautasta ja lehmäkannu), enkeli - lahja monen vuoden takaa, Juulia-kakkonen Ikeasta (entinen kissa oli Juulia)
3. rivi: heräteostos noin viiden vuoden takaa, pikkuveljen joskus 80-luvulla minulle ihan itse tekemä joulu- tai synttärilahja, kissoja vaan (toisen häntä on oikeasti poikki, vaikkei siltä näytä)
alarivi: opiskeluaikoina tämä oli opiskelijakämpän ainoa "taulu", muki Irlannista (ehdottomasti eniten käytetty mukini)