Lahjus

Koko joulukuun (ja marraskuun ja pari edellistäkin) olen suunnitellut mitä hommaan ittelleni joululahjaksi. Näin suureellinen projekti, koska minä en kovin montaa lahjaa yleensä saa ja niitä on kuitenkin kiva saada edes joskus. No, kyllä onneksi on Ravelryvaihtopaketti (postissa yhä, joku unohti tänään hakea sen!!!), parin kamun kanssa vaihdetaan paketit ja siinä se onkin.

Suunnitelmilla on tapana toisinaan mennä ihan yhtäkkiä yllättäen uusiksi. Tänä aamuna Hesaria lukiessa bongasin Askon mainoksesta tämän. Täydellinen! Saatava heti. Onko meidän kaupungissa Askoa???

Lähtötilannehan oli tämä. Säilytystilaa on mahdottoman vähän. Ns. vaatehuone on komero isommalla ovella... Joten olkkarin nurkassa on pari vuotta asustanut tällainen itse valmiista osista kasattu penkki, jonka sisään saa kivasti piilotettua villaa muodossa jos toisessakin ;) Mutta liimaukset ovat pettäneet, hommaa pitää kasassa vain ruuvi jokaisessa kulmauksessa. Lisää ruuveja en saa, liian kovaa puuta, vasaroida en uskalla, pelkään sormieni puolesta.

Herrat esittelevät (tilanne on siinä mielessä lavastettu, että normisti tämän on ääriään myöten täynnä jotain muuta kuin kissankarvaa):


Kaupungissa on tasan kaksi huonekaluliikettä. Ensimmäinen myi ei oota, toisen olemassaoloa en edes muistanut, mutta onneksi tämä ensimmäinen ystävällisesti valisti. Ja siellä vastassa oli yksi abiskuukkelis, valmiina palvelemaan operaukkaa. Ja löytyi! Ja juuri tarvittavat kaksi valkoista!


Piki esittelee yllä koriosan. Tukevilla ja hyvin liikkuvilla pyörillä, ei ihan tiivis, mutta kuitenkin nätisti näkösuojaa.


Indy esittelee penkkiosan. Näitä oli myös tuplaisompina, mutta kaksi pientä on helpompi sijoitella miun huusholliin. Voisin melkein huolia kolmannen... Kiltti ja suloinen myyjä soitti vielä perään (jotain hyötyä siitä, että kaikki tuntevat) ja kertoi unohtaneensa kampajalahjuksen - kolme vapaalippua torstaina avattuun, täysin uudistettuun uimahalliin!


Ja tässä kokonaisuus paikoillaan. Näitä on siis kaksi, kumpikin täpösen täynnä villaa. Toisessa värillisiä + erikoisempia kuituja ja tässä valkoista odottamassa, että ehtisin harrastaa värjäämistä. Ja näitä kehtaa tarjota vieraille istuimiksi!

Oho, tuli vahingossa kirjoitettua tämän blogin toinen sisustuspostaus ;)

Paha

Kiitos! Tausta on nyt hetken, mutta lisää tekisi mieli muokkailla. Totta, ei ole minun väriseni... Tykkäisin, että tausta kuultaa tuon tekstin takana olevan yksivärisen läpi, mutta CSS saa kuvatkin haalenemaan... Eli pitäisi varmaan kuvankäsittelyssä liimata tuo tekstipohja suoraan kuvaan - miten? Pitää kysellä ja kaivaa. Tekniikkani näissä koodausjutuissa on testaa, kokeile, kiroile, testaa, kokeile, onnistu vahingossa, testaa, kokeile, kiroile ja vakoile muiden blogien koodia.

Taustakuvan sai pysymään paikoillaan tuossa koodinpätkässä näkyvällä viimeisellä komennolla:
body {
margin: 0 auto 0px;
background: url(http://farm3.static.flickr.com/2561/3848429845_d028952064_o.jpg); background-position: center; background-repeat: no-repeat; background-attachment: fixed;



Päivä ei ala hyvin. Hesari ei tullut. Toinen kerta kahden viikon sisään. Jakelu selitti ummet ja lammet siitä kuinka Hesari ei lähetä varalehtiä, joten minulle tilataan Jkylästä ja se tulee illalla tai huomenna... Pitäisikö siirtyä digilehteen? Sitten varmaan prakaisi nettiyhteys joka ikinen aamu. Mutta se olisi ainakin halvempi.

Jotain on neulottu ja neulotaan vielä vähän tänäänkin. Seuraavatkin ovat jo kovasti suunnitelmissa. Tartten uuden Tangled Yoke Cardiganin - entinen, vuoden vanha, on ihan kamalan näköinen, mutta sitä onkin pidetty yöt ja päivät. Brooklyn Tweedin kirja tuli eilen ja siinä on kaikkea kivaa. Tosin se ei mielestäni ole kirja, vaan vihkonen... Tarttee lisää villasukkia, pitäis tehdä sitä sun tätä.

Ja keksin loistavan perusteen ostaa lankaa mielin määrin (tai villaa kehräykseen). NYT-liite viime viikolla laski eläkkeitä ja minä olen sitä väliinputoajasukupolvea. Kaikki mahdollinen indeksi/prosentti/joku on alennettu meille "nuorille", en saa aikoinani suorittamastani tutkinnosta/opintoajasta eläkettä (kuten 2005 jälkeen) eikä minulle makseta alle 23-vuotiaana tehdyistä töistä eläkettä. Joten niin kauan kun Keuruulla on lapsia (ei kauaa enää) ja minulla töitä, pitää ostaa lankaa ja villaa varastoon... Äääh, mitenhän saisi itsensä paremmalle tuulelle?

Diagnoosi

Lisää löhöilyä, laiskottelua ja mässäilyä. Ja siinä ohessa imurointa, polkupyöräilyä ja vähän käsitöitä. Ideoita on ihan liikaa, mutta kun on tuo yksi salainen-pakko ensin ja siihen ei ole ideoita...

On ollut aikaa ajatella. Viikko sitten, olisiko ollut Juhannuksen jälkeinen maanantai, Hesarissa oli koko sivun juttu sinkuista. Jälleen kerran. Mutta tällä kertaa siinä oli jopa ihan asiaa. Eli kaikki sinkut eivät ole bailaavia ja meneviä, vaan meitä on paljon ja me olemme ihan tavallisia. Olikohan siinä, että joka kymmenes ns. aikuinen on sinkku tai siis asuu yksin (voin kyllä muistaa ihan päin honkia). Jutun juju oli kuitenkin, että sinkuilta puuttuu se läheinen henkilö, jonka kanssa käydä läpi päivän tapahtumia, tunteita. Ei ole ketään, joka kysyisi miten meni. Hyvät ystävät ovat arvokkaita, mutta en minäkään voi soittaa ystävälle joka päivä vain kuulumisten takia - heillä useimmilla on perhe. Niinpä asioita tulee vatvottua liikaa omassa päässä. Ja sitten mulla välähti! Hei, onhan mulla blogi ja Ravelry (ja Facebook, myönnän)! Nyt teillä on virallinen diagnoosi miksi Villasukka päivittää niin turkasen usein. Minä tilitän teille päivääni, te olette minun varaventtiilini ;) Kiitos!


Hesarin jutun alaosa ei sitten enää ollutkaan niin hyvä, siihen oli haastateltu sinkkuja, ja valitettavasti he olivatkin sitten sitä perinteisempää sorttia kaikki. Minä tai Mamma oltaisiin oltu erilaisia. Mutta eihän kukaan ajattele, että Mamma on sinkku - sehän on yksin asuva vanhus... Mikä muuten olisi miespuolinen vastine vanhalle piialle?


Liikaa aikaa ajatella. Pitäisi taas ihan oikeasti kirjoittaa pöytälaatikkoon, mutta kun sen edellisen koneen hajotessa edelliset kirjoitukset katosivat... Kirjoittaminen tyssäsi. Vähäksi aikaa.

Päivän positiivisin ja mukavin kokemus: Tapasin Utunan Kertun ihan livenä. Tähän asti on kommunikoitu vain spostin kautta, joten oli hassua nähdä miltä toinen näyttää ja kuulostaa. Mutta tosi kiva!

Rento

Kiitos, sukat ovat mieleiset minullekin, mutta Mammalle menevät. Ovat tasan tarkkaan Mamman väriset! Hekulle siis kiitokset vallan mainiosta langasta. Mari, ei merino eli ei maailman pehmeintä, mutta tuntui hyvältä peruslangalta. Ohje, se vanha ja perinteinen, löytyy mm. Ravelrystä ja tuosta oikeasta laidasta nimellä Lace Socks. Jotain uutta olen taas aloittanut ja todennut jälleen kerran yhden langan näyttävän paljon paremmalta kerällä kuin neulottuna...

Tätä herkkua ei ole vielä edes keritty. Corriedalea, 2-säikeistä. Ihan itse. Ja olen niin ylpeä, tasaisinta ikinä tähän mennessä. Lahjaksi ajattelin, mutta katsotaan... 60 grammaa. Todellinen väri on jotain näiden kahden kuvan väliltä.... Kuvan puikko on 3,25 mm.


Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen juttu perheestä, joka tulee mahdollisimman pitkälle toimeen omavaraistaloudellaan. Isäntä tekee polttopuut käsisahalla, kaikki mahdollinen säilötään, suolaa ei käytetä. Ja lukeepa tekstissä näinkin:"Isäntä kehrää villat rakentamallaan täyspuisella rukilla, kutoo villapuserot ja -sukat sekä valmistaa nahkahousut." Hieman jäi mietityttämään, missä välissä Isäntä ehtii tämän kaiken tehdä. Okei, ei varmaankaan ole tv:tä tai tietokonetta, ei käy oman talon ulkopuolella töissä, mutta silti. Jos minun pitäisi tehdä kaikki vaatteeni itse alkaen kehräämisen tasolta, voisi tulla talvella kylmä.

Eilen Piki oli sylivauva. Samoin tänään aamupäivällä. Sitten Indy aloitti konserton ja herrat pääsivät pihalle kun hermoni eivät enää kestäneet. Tänään pelättiin yhden omakotitalon pihalta kuulunutta kolaamisen ääntä. Sisälle, ruokaa ja nukkumaan. Indy! Se tuli vapaaehtoisesti kurraamaan syliin, puski leukaan ja vaati niin innokkaasti huomionosoituksia, etten edes pystynyt neulomaan. Ja nukahti syliin useammaksi tunniksi. Sitten jossain vaiheessa taas vuoronvaihto ja Poirotin katsoin Piki sylissäni. Nehän suorastaan hoitavat vuorotyönä minun sylittämiseni ;) Rakkaita.

Kameli

Eilisen Hesarissa yksi pieni uutinen ilahdutti. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen oli laitettu oikeisiin töihin eli luomaan kamelin lantaa johtamaansa laitokseen Korkeasaareen. Tarhassa oli kameleille myös oma harja, johon kiehnata itseään näin tuskaisena karvanlähtöaikana. Ja Haatainen mietti heti:"Isoisoäitini taisi kehrätä rukilla lampaanvillaa. Saisikohan tästä jotain?"

Mullahan muuten ON kamelinkarvaa kehräystarkoitukseen. SPni eli AnneV lähetti sitä viime syksynä. Taivaallisen pehmeää ja niin suloista, etten uskalla kehrätä... hiplata vain. Itse keräsin kissavainaani Juulian karvoja monta vuotta talteen, Juulia oli norjalainen metsäkissa, erittäin karvainen. Mutta jossain lukuisista muutoista pussi katosi.

Olen siis ajatellut kehräämistä. Terassilla. Kissahäirikköryökäleet ikkunan takana poissa pienojen välistä. Olivat ryökäleet tänään minun töissä ollessani muistaneet vanhan leikin. Eteisessä takit ovat komerossa poissa silmistä. Komeron ovi auki (Pikin spesiaaliteetti), takki alas (juuri se jossa on kauluksessa oikeaa turkista) ja takin riepottelua ympäri huushollia kunnes turkis irtoaa (neppareilla kiinni).

Huolimatta eilisistä uhkauksista, en ole aloittanut uutta, vaan olen setvinyt keskeneräiset jotta tietäisin missä mennään. Huomenna jatkan Noroa, soitan ja hoitelen Mamman asioita (tarvittaessa riehun puhelinlankoja pitkin, jotta asiat hoituvat), vaihdatan renkaat, imuroin ja raivaan huushollin - taas. Haravoidakin voisi, mutta vasen kyynärpää vihoittelee eli en uskalla ärsyttää. Onneksi se ei vaivaannu neulomisesta.