Vau!

Olen aina arvostanut käsityötä ja sen tekijöitä syvästi. Koko suku (sekä isän että äidin puoli) ovat aina tehneet käsin niin töitä kuin harrasteitakin. Tai ennen vanhaanhan nykyajan harrasteet olivat monesti pakon sanelema juttu. Äidillä ja hänen sisaruksillaan oli kaikilla oma rukki, eikä äitini kuitenkaan ollut sen kauempaa menneisyydestä, kuin syntynyt vuonna -45. Nyt, arvostukseni on taas kohonnut uusiin sfääreihin.

Näissä ensimmäisissä kuvissa on osia äitini siskon rukista. Rukin pyörässä on käsin lyijykynällä, kovin lapsellisella käsialalla kirjoitettu Hilkka. Tästä olen arvellut rukin olevan peräisin 30-luvulta. Rukissa on kaikkiin muihin näkemiini perinnerukkeihin verrattuna pari outoa piirrettä. Siinä on metallinen liipotin ja metalliset lyhdyn pidikkeet. En tiedä ovatko ne alkuperäiset, mutta vanhoilta kyllä näyttävät, varsinkin liipotin. Tänä keväänä rukista paljastui aivan uusia piirteitä.

Yläkuvassa on siis lyhty (ilman karaa, se on jo irrotettu), ainokainen rulla ja kehrä. Kehrässä ei ole metallikierteitä laisinkaan ja rullan isompi pää on ulkopuolelta sen verran muotopuoli, että se on ehkä mahdollisesti viimeistelty vuolemalla. Lyhdyn koukut vaikuttavat pieniltä nauloilta. Ne eivät ole ruosteessa, vaikka kovin mustat ovatkin.

Kuten kuvasta näkyy, lyhty on jossain vaiheessa kokenut kovia. Se on liimattu kummaltakin puolelta kasaan. Silti ihan toimiva lyhty. Rulla on nykyrukkien rulliin verrattuna kovin pikkuruinen. Ainokainen rullani. Tämä sai miut ajattelemaan ja etsimään. Lopulta bongasin Ilun blogista upouuden rullan perintörukissa, ja homma lähti pyörimään.

Yritin mittailla rullaa, mutta ei se oikein onnistunut. Lähetin siis rullan ja lyhdyn asiantuntijalle ja hän teki uusia rullia. Ja kun lyhtykin näytti niin kovin kärsineeltä, lopulta päädyttiin, että hän irroitti karan ja teki uuden lyhdyn. HIENON lyhdyn! Rukin arvoa uusi lyhty ei vähennä, sillä tuo entinenhän oli jo nykyaikaisella liimalla kasattu.

Samalla siis paljastui lisätietoa vanhasta rukistani. Arvokkain osa rukissani on kara. On mahdollista, että se on vanhempi kuin rukkini, sillä se on käsin taottu, ja sen torviosa on yhdistetty muuhun karaan hopeajuotoksella. Kara on myös vähän muotopuoli - se on toisesta päästä 7 mm ja toisesta 7,2 mm. Useimmissa vanhoissa rukeissa Suomessa kara on 6 mm. Itse kuvittelisinkin, että kara on kenties otettu vanhasta hajonneesta rukista ja käytetty uudelleen uudessa rukissa.

Kuvissa ei näy, mutta lyhdylle tehtiin myös nahkapidikkeet, jotta metalli ei kuluttaisi karaa. Niitä piti itse vähän muotoilla puukolla, jotta mahtuivat paikoilleen, kun en tajunnut reikiä korvakoista mitatessani, että nekään eivät ole mitenkään symmetriset tai teollisen tasaiset. Todellista käsityötä koko rukki ;)

Uusi lyhty on tammea, joka on pintakäsitelty vanhan näköiseksi. Kaunis! Rukkinikin on jotenkin käsitelty, se on punaoranssi.

Uusia rullia on kolme ja se yksi vanha, joten nyt saan kolmisäikeistäkin muutoin kuin ketjukertaamalla. Rullat ovat niin pieniä ja rukki muutenkin niin kovavauhtinen, että todennäköisesti tällä on kehrätty erityisesti pellavaa. Mummo ainakin kasvatti pellavia vielä 70-luvullakin. Jossain komerossa miulla pitäisi olla kassillinen mummon pellavalankoja.

Yritän joskus ottaa kuvan koko rukista ja lyhdystä paikoilaan. Rukin pyörä on vinossa, joten lyhtykin pitää sijoittaa oikeasaa kulmassa paikoilleen. Onneksi kaikki ovat nätisti vinossa samaan suuntaan ja rukki toimii hienosti!

Kiitos tekijälle upeasta lyhdystä ja erinomaisen toimivista rullista!

ps. Jos jotakuta muuta kiinnostaa saada rukkiinsa lisä/vara/korjausosia, yhteystiedot ovat saatavissa miulta.

Erilainen

Ei vappuhuiskaa, ei serpentiiniä, ei simaa, ei tippaleipiä, ei ilmapalloja. Erilainen vappuaatto siis. Oli ihania, suloisia, lämpimiä, karvaisia otuksia - alpakoita! Varsinkin vauvat ovat sydämen vievän suloisia. En vaan saanut niistä teräviä kuvia, kun aina pää heilahti kun painoin nappia. Pitää mennä uudestaan käymään piakkoin.

Englannista asti tuli australialainen keritsijä kiertämään suomalaisia alpakkatiloja. Nopea ja ammattitaitoinen. Yhdessä illassa kerittiin 37 alpakkaa. Pelkkä keritsijä ei riitä, vaan tarvitaan muitakin organisoimaan eläin sisään, ulos, keräämään villoja. Erilaiset villat kerättiin eri pusseihin talteen: jalat ja vatsa yhteen, kaula toiseen ja satula (eli se isoin osa) kolmanteen.

Seurasin tuota keräämistä ensin sivusta jonkin aikaa kun en ole tällaisessa ennen mukana ollut. Sitten uskaltauduin mukaan. Ekalla kerralla säikähdin ihan hassua asiaa: se villa, joka oli sekuntia aikaisemmin vielä ollut eläimessä kiinni, se oli tietenkin ihon lämpöistä! Villa on myös uskomattoman pehmeää, kuohkeaa, suloista. Tosin alpakoiden emännällä on kyllä edessään todella mahtava urakka: hän käy käsin läpi kaikki villat ja lajittelee ne. Eihän tuossa itse tilanteessa ehtinyt kuin kahmia ne villat roskineen kaikkineen mukaan suurin piirtein - ne pitää siis siivota.

Kuvat ovat huonoja, koska kaikki osaset liikkuivat koko ajan. Kuvassa toivottavasti kuitenkin näkyy mikä mahtava villapehko näillä on. Yksi oli suri, eli sitä harvinaisempaa karvatyyppiä. Se, Aatami, oli aikoinaan tilan ensimmäinen tilalla syntynyt alpakka, ja sen karvan suri-laatu oli yllätys, koska kukaan ei tiennyt sen isästä mitään. Sen emä tuli tilalle ja Suomeen Chilestä jo valmiiksi tiineenä.

Muut ovat huacaya-alpakoita. Kaikki kuitenkin yhtä ihania. Varsinkin nuorukaiskarsinassa (vuoden takaisia poikasia) oli yksi iiiiiihana tummanruskea, joka tuli heti tekemään tuttavavuutta ja häntä vispasi kovasti. Antoi pusunkin! Yksikään näistä alpakoista ei sylkenyt, vaikka kovasti olen joskus vuosia sitten alpakoita ekan kerran (ihan muualla Suomessa) nähdessäni kuullut varoituksia.

Alpakka ohjattiin sisään (nätisti tulivat, ihan vapaaehtoisesti), nostettiin pöydälle ja kerittiin todella nopeasti. Samalla oli helppo tarkkailla ihon kuntoa ja hampaatkin tarkistettiin. Eläimet käyttäyivät hienosti. Noin isosta porukasta pari osoitti mieltään huutamalla, mutta rauhoittui varmoissa ja tottuneissa käsissä. Pari piti ihanaa "nuunuu"-ääntä, semmoista hellää. Valtaosa oli ihan hiljaa ja nätisti. Häntä heilui jos silitti.

Kuvan yläreunassa näkyy villava, kuohkea, mahtava satula. Se on siis se osa villaa selästä ja kyljistä, jossa olisi satula, jos sellaista käytettäisiin. Alpakat keritään yksilöstä riippuen joka vuosi tai joka toinen vuosi. Joillekin tehtiin ns. puudelikampaus, eli kaulaa ei keritty, koska villa siinä ei ollut kasvanut vielä kovin paljoa. Villankasvu on siis yksilöllinen, periytyvä ominaisuus ihan niin kuin villan laatu ja värikin.

Me ihmiset olimme yltä päältä karvoissa ;) Oli tosi kiva päästä mukaan tällaiseen, haluan mielelläni toistekin!

Kiitos

Kiitos kommenteista! Piki on vaan niin suloinen, se on oikea sylikissa, eikä mulla ole koskaan aiemmin ollut sellaista. Indykin on suloinen, omalla jäyhällä tavallaan.

Kiitos myös ystäville. Oon tällä viikolla saanut (s)postissa kaikenlaista pientä, tärkeää, kaunista ja kivaa. Minua on kuunneltu ja jaksettu, vaikka välillä taidan vaan ruikuttaa...

Postissa tuli myös synttärilahja. Joo, synttärit olivat tammikuussa, mutta ei sillä niin väliä ;) Tän kamun kanssa meille käy puolin ja toisin näin aika usein. Ja tämä lahja on niin mielettömän upea ja minun näköiseni, että vau!


Kaveri on siis itse tehnyt nämä, hopeasta. Kevyet kuin uni, ja jotenkin niin ihanan selkeät, yksinkertaiset, niin minua. Kaulakorua en osaa käyttää kuin juhlissa, koska mulla on aina nahkanauhassa ne perusroippeet roikkumassa kaulassa (rukki, aurinko, kissa ja Eiffel-torni). Mutta käsikoru ja korvikset ovat olleet heti käytössä. Tykkään aivan mahdottomasti!

Huopuu

Kulttuuri-iltapäivä onnellisesti takana. Huovuttajat olivat rauhallista ja aikaan saavaa porukkaa. Vain muutama oli hommassa ensimmäistä kertaa, osa oli selvästi ammattilaisia ;) Yllä olevat tuotokset siis oppilaiden, ei minun todellakaan! Kiitos kaikille, jotka mm. retriitissä lahjoittivat kuituja tätä varten! Ja anteeksi kun on vain surkeita kännykkäkuvia - joku unohti kameran kotiin...

Päivän päätteeksi oli tietenkin perinteinen vappujuhla. Joka vuotisten vakioesiintyjien, koulun eri bändien (tällä kertaa vain yksi, tätä varten kasattu) ja Naisvoimistelijoiden kouluryhmien lisäksi paikalla oli kaksi vierailijaa. Taika-Petteri oli päivällä opettanut jonglöörausta ja heitti nyt läppää vatsasta yhdessä toisen vieraan, eli RudiRokin kanssa. Jälkimmäinen oli myös opettanut halukkaita ja veti aivan huikean shown! Kuinka yhdellä suulla ja parilla äänihuulia voi yhtä aikaa tuottaa niin monta ääntä? Suosittelen lämpimästi.

Kiitos kommenteista - kyllä, lupaan kertoa kuvin ja sanon villan muuntautumisen langaksi ja neuleeksi.

Jotain

Oho - pisin bloggaustauko vuosiin. Mutta kun on vähän kiire töissä... Just nytkin pitäisi lukea aineita. Kohta.

Viime päivinä tapahtunutta:
-Hysteeristä naurua reseptille: kilo jauhoja + litra vettä = pizzataikina.... Miehet!
-Hysteeristä itkua väsymyksestä - meni ohi nukkumalla.
-Palaveria ja hanketta ja suunnittelua ja vaikka mitä. Liikaa.
-Ziljoona verikoetta - Indy ottaa sellaisen minusta joka kerta kun truuttaan antibiootit kurkusta alas. Paitsi tänä aamuna, kun se ei kerennyt herätä... Mitäs on aamu-uninen!
-Yksi hajonnut videotykki töissä.
-Melkein sula takapiha (mutta toipilaskissa ja sen kaveri eivät pääse ulos).
-Herra ties kuinka monta unohtunutta asiaa.
-Vähän neulontaakin - täällä saattaa lähitulevaisuudessa olla jotain valmistunutta. Jotain pientä ja sievää, jotain jonka kaikki muut ovat jo tehneet.


Tämän tein talvella -82-83, kun olin kuudennella luokalla. Valitsin tämän itse ja ope (tosi kultainen) oli sitä mieltä, että liian iso, et ehdi. Intin riittävästi vastaan ja sain luvan kokeilla. Ope lupasi, että saan kympin numeroksi, jos ehdin. Ehdin ;) Ja tein vielä toisen pienemmän ja erilaisen. En muista kuviota, mutta valkoisella kankaalla punainen kuvio. Se meni Mummolle joululahjaksi, ja tämän annoin Mammalle. Tämä on täydellinen hienolle ompelukone/eteisen pöydälle.

Iso perä kuvassa on Piki.

Lunta

Kimpun ruusut ovat auenneet upeasti! Ihana!

Mamman tekemistä käsitöistä voin tehdä kohtuullisen monta postausta. Se jännä ero miun isoäideissä oli, että Mamma oli kaupunkilainen, tavallaan moderni ja virkkasi kaikkea ns. tarpeetonta ja jopa glitteristä. Mummo taas oli maalainen, uskonnollinen ja neuloi vain harmaata ja tummansinistä ja vain tarpeeseen.

Mamman piskuinen huusholli oli täynnä käsitöitä. Verhokapat, sivuverhot, sängynpeitto, taulut (ristipistoja), nojatuolin päällisliinat, keinutuolin istuinliina, soffatyynyt ja nämä:


Herra on vahingossa ylösalaisin ;) Pariskunta on lumessa ja pakkasessa sen takia, että ne haiskahtavat vähän ummehtuneelta ja oikein vanhalta tupakalta (Mammahan ei missään nimessä tupakoinut, haju tuli tietenkin rappukäytävästä ;) En millään viitsisi irrottaa kehyksistä ja siksi, heitin lauantaina takapihalle terassille puhtaaseen lumeen raikastumaan.


Tuolla jossain ne olivat eilen... Eli miehet tulivat ja pudottivat lumet katolta. Heillä oli mukanaan myös kauhakuormaaja, jolla tyhjennettiin etupihaa. Samalla he onnistuivat tuhoamaan hiekkiksen reunan, nurmikkoa sieltä täältä (komeet kuopat) ja veivät sitten lopuksi lumet naapuritaloyhtiön puolelle. Siellä ei oltu kauhean tyytyväisiä.

Pariskunta löytyi kohtuullisen reunalta muutamalla lapion kauhaisulla. Ihan ehjinä. Heidän vieressään terassilla raikastuu myös neljä kerää Novita Linusta. Nappikasat ja virkkuukoukut laitoin pesuun.

Hymyilyttää

Jotenkin on vaan niin onnellinen ja tyytyväinen olo ;) Ei voi olla hymyilemättä. Ei, vaikka ainepino odottaa laukussa (taas), ensi viikolla pitää tehdä ja tarkistaa vino pino kokeita, ja muutakin kiirettä on tiedossa. Mutta tuntuu hyvältä. Oman olon vuoden tarkkailun jälkeen väitän, että extramagnesiumin popsiminen on meikäläiselle (kramppaaville jaloille ja mielentilalle) välttämätöntä.

Herrat ja salaperäinen kukkakeikaus ylöspäin (ks. ed. postaus). Olen miettinyt ja pähkäillyt ja pohtinut. Ainut selitys mitä keksin, on, että jompi kumpi on jahdannut kärpästä (tai (tosin epätodennäköisempää) välikatossa rapistelevaa hiirtä) ja onnistunut irrottamaan laskoskaihtimen narun (tämä on tehty ennenkin) ja jotenkin kummallisesti sotkenut sen narun sekä posliinikukkaan ja itseensä. Sitten herra on hypännyt kiipeilytelineen ylätasolle ja kasvi on seurannut perässä (aika tukeva ja tiivis kasvi tämä yksilö). Sain nimittäin selvitellä laskoskaihtimen narua irti kasvin oksista aika kauan. Mitähän seuraavaksi?

No postia! Indyllekö?


Indy rakastaa syvästi höyheniä :) Mutta se saa leikkiä niillä vain valvottuna, en halua sen nielevän noita värjättyjä ja mahdollisesti suolistoon tukkeeksi jääviä höyheniä. Paketti tuli Yarnissimalta. Taivaallista lankaa ja La Digitessa-sukkien ohje. Mukana myös suloinen pieni suklaa ja Succaplokki-silmukkamerkki. Kyllä kauniisti pakattu, huolella ajateltu paketti vie aina asiakkaan mennessään... Heti tekisi mieli tilata lisää... Mutta jospas ensin edes ajattelisin näiden neulomista.


Toinenkin paketti, pikkuruinen, mutta täydellinen yllätys ja niin ihana! Kaverini harrastaa korujen tekemistä ja oli tehnyt suloiset katit (kuulemma Indy ja Piki) minulle korviin. Indy kyllä yritti heti pelata jalkapalloa näillä... No, sen omat pallot on siinä kunnossa, että menivät roskiin. Lelujen roskiin heittäminen on aina hankala operaatio. Se täytyy tehdä niin, ettei Indy näe - muuten se käy hakemassa lelut takaisin ;)


Muutenkin, tänään on ollut tosi hyvä päivä. Verolappu tuli vihdoinkin, rahaa tiedossa, tosin tuhlasin siitä jo kolmasosan kirjakaupassa - kirjoihin, jotka voin vähentää vuoden päästä verotuksessa ;)

Muutama työkaveri on ollut tämän viikon kuntoutuksessa ja tiedän näkeväni heidät vihdoinkin maanantaina - on ollut ikävä!

Viikonloppuna ei ole mitään pakkotekemistä, vaan saan olla möllöttää, löhötä, laiskotella.

Ja eilen olin kiltti ja ekan kerran muistin tehdä koko käsiharjoitesatsin, minkä fysioterapeutti määräsi viikko sitten. Tänään käsi ei ole ollut mitenkään erityisesti kipeämpi, vain hieroessa, sillein ihanasti kipeä. Ehkä se paranee, eikä ole loppuiän vaiva.

Tilkkuja - Quilts

No, nysse on seonnut ompelemaan - ehei! Tai kyllähän minä heinäkuun lopussa sain tehtyä lempparihameeseeni uuden vuorin (ohutta puuvillaa, ihana!), korjattua yhden kassin ja leikattua paitaan kankaat. Ompelinkin paidasta jo sivu- ja olkasaumat, sovitin ja tajusin ommelleeni kankaat oikeat puolet vastakkain... Purin ja luovutin kunnes inspis seuraavan kerran eksyy tänne.

The title may indicate to some readers that perhaps I've been sewing? No, not a chance. Well, actually, at the end of July I did try sewing, and managed to make a new petticoat to my favourite skirt. I even cut a fabric for a new shirt, sewed a couple of seams, tried it on and.... I had sewed rights sides together... Will try again some day in the future.

Ehei, tilkkusukat. Tämä ajatus on pyörinyt päässä jo pitkään. Sukkaparin neulomisesta jää yleensä sen verran lankaa, ettei riitä toiseen pariin (edes minun pieniin sieviin jalkoihini), ellei neulo olemattomat varret (en tykkää) tai neulo lasten sukat (ei ole ihan kamalasti lapsia lähettyvillä), joten siitä tämä idea. Asiaa helpottaisi kummasti, jos osaisi neuloa vasenkätisesti, mutta kyllä se meni näinkin.

No, quilt socks. I've had this idea for quite a long time. There's always left over yarn after knitting a pair of socks, but not enough for a new pair (not even for my tiny feet), unless you knit no cuffs (I don't like that) or unless you knit for a child (not too many of those in my vicinity). These would have been much faster to knit if I knew how to knit left handedly.


Malli: omasta kallosta. Jokainen väri omalta kerältään, takana keskellä käännös takaisinpäin eli joka toinen kerros neule on väärinpäin kädessä ja neulotaan nurjaa. Takana keskellä on myös yhden silmukan siirrolla tehty sauma, jolla langat sai kiertymään nätisti toistensa ympärille, eikä jäänyt saumaa ommeltavaksi.
Lanka: kaikkia suht saman paksuisia sukkalankajämiä viime vuosilta. 69 grammaa.
Puikot: 2,50 mm.

Pattern: my own. Intarsia, worked in the round, turning the sock in the middle in the back = so it's knit row, purl row, knit row, purl row... I made a nice seam in the back with a one stitch cable.
Yarn: all kinds of sock yarn left overs from recent years. 69 grams.
Needles: 2.5 mm


Ensi alkuun hidasta neuloa (langat menivät sotkuun), mutta kun tottui vääntelemään tekelettä aina tiettyyn suuntaan tietyssä vaiheessa, homma toimi. Kunnes laittoi kassiin ja meni kotiin/töihin/kokoukseen/jonnekin, otti taas esiin kassista ja sai ensi töikseen järjestellä kerät.

At first really slow to knit (the yarns were always tangled), but when I got used to the system, it was ok. Until I had to stop, put the knitting into a bag, go home/work/meeting/somewhere, take up knitting again - I had to organize the yarns first.


Tykkään! Voisin tehdä lapaset ja hanskatkin tällä systeemillä. Harjoittelua sukkasatoon!

I do like these! I could knit mittens and gloves in this method.

Tekemistä

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom! Kyllähän tässä jo kerkesi pari tuntia poutaa ollakin :) Mutta ei haittaa - keksin tekemistä. Muinainen ufo, kaksi vuotta sitten luotu ja puoliksi niisitty loimi pääsi vihdoinkin puihin kutomiskuntoon. Kaamea setviminen ja taatusti jäi löysiä loimilankoja. Syyllisiä ovat kuitenkin herrat, en minä, herrat ovat käyttäneet kangaspuita henk.kohtaisena huvipuisto-kiipeilytelineenään. Ja tukin kankaaseen on myös voinut terottaa kynsiä. Tosi kestävä kangas, vieläkään ei näy mitään muita jälkiä kuin kilo kissankarvoja.

Puut ovat pienet, metrin mittainen pirta on suurin joka mahtuu. Ne ovat ns. x-runkoiset ja kokoontaittuvat. Etsin puoli ikuisuutta luhan pultteja. Siipimutterit löytyivät siitä peltilootasta mistä pitikin, mutta ne pultit... Pala mustikkapiirakkaa, kuppi pari teetä ja välähti. Mokomat pultit olivat tietysti pudonneet sinne luhan varsien sisään (siis metalliset, ontot varret). Vaati pientä kekseliäisyyttä, taskulamppua ja koukkuamiskoukkua saada ne ulos aloittamatta niisimistä alusta.


Kissakuvahaaste on tällä kertaa sottapytty. Meidän herrat ovat kyllä oikeasti tosi siistejä. Piki mm. kaivaa aina vähintään 16 kuoppaa Kiinaan isolla asialla. Kaikki osuu aina laatikkoon. Oksentaminenkin harmittaa niin paljon, että pitää varoittaa etukäteen semmoisella "ououououuuu" ulvaisulla tai parilla. Ruokapaikka on oikeastaan ainoa missä sotketaan - emännän mielestä. Varsinkin Indy on viime aikoina ruokaillut seuraavasti: haistelua, kai se kelpaa, tassun ojennus, varovainen kosketus, uusi ojennus, kouraistaan kynnellä palanen ruokaa, heitetään ruoka keskelle keittiön lattiaa (huom! kuppien alla 3 muovitablettia, heiton on siis yllettävä niiden ulkopuolelle), syödään tassun ja kynnen avulla välillä heitellen. Emännän mielestä raivostuttavaa.

Pikissähän ei mikään lika näy, mutta Indyn sievissä valkoisissa tassuissa näkyy kaikki. Kyllä niitä pestäänkin välillä kahden katin voimalla. Indy on muuten lievästi ilmaistuna tympääntynyt kuvauskohteena olemiseen. Tällä hetkellä se kääntää pään automaattisesti pois kun otan kameran käteen.


Kiitos sukkakommenteista! Uusia ideoita, toivottavasti ihan omia, pitää tutkia nettiä tarkasti, pyörii päässä.

Ennätys

Tämän blogin kaikkien aikojen ennätysmäisin kuvapläjäys, s'il vous plaît.
Tapahtuma paikka Röykkälä, Leivonmäki. Aika la-su.

Minä olin (raskaasta viikosta johtuen) paikalla viimeisenä, eli vasta su-aamuna. Tällainen näkymä (yllä) minua kohtasi. Vaikea arvata mitä rouvat (kanssa KipAkkalaiset) olivat touhunneet...

Tilan päärakennus. 

Ihana vanha tupa jostain 1800-1900 lukujen vaihteesta.


Tilan pomo, Tomppa.

Taljoja - mielettömän villaisia, ihania.

Villahuone.

Auringon leikkiä villoissa.

"Iiiiih, ne on niiin ihania, voi tule, rapsutetaan, hellanlettas-duudelis....!"

Uuhi. Korvamerkki alapuolella korvaa.

Söpöläisiä muuten vaan.

Vielä kerran kun ovat niin söpöläisiä.

Ja vielä kerran.

Sitten töihin. Tätä vartenhan tänne tultiin, huovuttamaan.

Kätevät kädet. 

Isojakin töitä.

Ja monimuotoisia.

Ja monella tavalla.

Inspiraatiota luonnosta. Ja tilan avulias 9-vuotias tytär antoi meille ehdotuksia, värivaihtoehtoja, nimitarjouksia.

Yleisöäkin oli. Maailman kiltein koira, Tessu.

Ja sukkelan puoleinen kissa, Santtu.

Kikkaroita.

Ja koko valmis valikoima näyttelyssä. Arvatkaas mitkä ovat minun? Jotenkin, taas kerran, niiiiiiin minua.

Ennen

Siivosin ja vaihdoin keittiön pöytäliinan. Tykkään oikeista kankaisista pöytäliinoista - ei tartu Hesarin muste, helppo heittää pesukoneeseen. Kissankarvat tosin tarttuvat vähän liian helposti. Kaivoin kaapista ulos mieleistä liinaa (se verhojen kanssa samaa kangasta oleva on pyykissä) ja unohduin muistelemaan.


Pohjimmaisen ja ylimmäisen tekijä on joko äitini, tätini tai mummoni. Tädillä (kummitätini myös, kuoli -75) oli käsityöalan koulutus (silloin ei taidettu vielä tuntea nimityksiä artesaani, artenomi) ja kaikki muistikuvani hänestä ovat joko leipomassa leipää tai kutomassa puilla jotain. Näitä liinoja tulee käytettyä ihan liian harvoin, jotenkin pelkää hajottavansa ne.

Pikin alla oleva ja oikean puolen samanmoinen kirjonta ova tietääkseni äidin tekeleitä (kuoli -80). Muistan hänen tykänneen erityisesti ompelemisesta, mutta osasi kyllä tehdä ihan mitä vaan. Antoi kauniisti iiiihanana kankaan barbien häähunnuksi, vaikka tiedän kyllä, että siitä (tai niistä, niitä oli kaksi) piti tulla hihat yhteen hihattomaan mekkoon. Luulenpa, että tuo kangas saattaa vielä löytyä barbinvaatepussista.

Keltaisen olen joko tehnyt itse tai sitten veljeni - kumpikin yhtä todennäköistä. Kirjaimet T.S. viittaavat isääni. En muista oliko tämä pyyhe vai liina vai mikä.... Vihreä samalla tyylillä on ehdottomasti minun tekemäni. Noin 6-7 vuotiaana tein näitä kohtuullisen monta ja kaikissa on tuo sama dinosaurukselta näyttävä lintu.

Tein myös kananmunapaketin kansista (keltaiset, voimakkaan keltaiset) kirjan. Kerroin siinä tikkukirjaimin punaisella tussilla makaronipuun tarinan (kirja on kadonnut). Leikkasin myös kaikilta nukeilta keskeltä takaa hiukset - jotta näkisin kasvavatko ne takaisin... Laitoin katkottuja nuppineuloja nukeille korvakoruiksi. Kaikilta itkeviltä (1 kpl) ja laulavilta (1 kpl) nukeilta kaivoin sisuskalut auki, jotta tietäisin miksi ne ääntä pitävät - eivätpähän äännnelleet enää. 

Testailua

Meidän pieni Pikinen. Tunnetusti maailman mamiin leimautunein, Indyn perässä kulkija, äärettömän arkajalka ja pelkuri. Ja myös suuri palelija, oikea vilukissa (sic!). Talon lämpötila on yleensä +19. Silloin Piki yöllä kainaloon tullessaan täristelee, nähtävästi vilusta, ja tunkee peiton alle. Nyt kun tätä täristelyä muutama iltana esiintyi myös illalla sylissä, totesin, että asialle on tehtävä jotain. Tietysti herran (tai molempien) mielestä talon autuain paikka on kylppärin ja saunan lämmitetty lattia, mutta kyllähän nyt sylissä täytyy pystyä olemaan. Väänsin pattereita isommalle, +20,5 ja nyt on täristely loppunut. 

Mutta mites ulkoilu? Huuto ulos on kova, varsinkin Indyllä, mutta tuntuisi hassulta viedä vain yksi kissa ulos. Joten, piti tehdä testikappale vanhan, tarkoituksella koneessa kevyesti huovutetun villatakin hihasta. Koekaniinimme, anteeksi, koekissamme saattaa jonkun mielestä näyttää kärsivältä, mutta itseasiassa se meni tuohon hihaan parikin kertaa eikä edes näyttänyt kynsiä, ja nukkuu nyt sen vieressä. 

Hiukan on tiukan puoleinen, vaikka onneksi joustin antaa periksi. Jospas käyttäisin tätä mittakappaleena ja neuloisin jostain (hyvän tuoksuisesta hahtuvasta?) paremman version. Käveleminen tämä päällä on hieman jäykähköä ja Indy käy koko ajan tökkimässä ja haistelemassa. Jostain syystä en uskaltanut edes yrittää Indylle sovittamista, vaikka hihoja kyllä on kaksi kappaletta ;)