Taas

Kun kaikki muut valittaa, että on kylmä ja kostea, liki talvinen kesä, miä porskutan ja nautin ;) Ei ole liian kuuma! Voi kehrätä ja vois neuloakin, jos neulotuttais. Joo, neulemojo on yhä edelleen totaalisen kadoksissa, vaikka lankaa on kyllä tullut kotiutettua vähän liikaakin. Sitä se elämä joskus on.

100 % BFL, pitkävedetty ensin yksisäikeiseksi ja sitten kerrattu perinteiseksi kaksisäikeiseksi. Tämä haluaa ihan ehdottomasti joksikin todella yksinkertaiseksi huiviksi. Tätä on 151 grammaa, joten tästä riittäisi semmoiseen oikeaan kietoutumishuiviin. Paljon sileää pintaa, jotta lanka itsessään on pääosassa.

Kuvat on otettu metodilla sähelletään lahjakkaasti. Ulkona tuppasivat ylivalottumaan, ja vasta sisällä jostain syystä keksin, että sitä valotusta voi säätääkin. En jaksanut mennä ottamaan uusia kuvia, joten kuvitelkaa näihin hitunen vihreää lisää. Sellaista kuusimetsän vihreää. Näissä on kuitenkin tummuusaste oikein.

Oma piha on nautinto niin miulle kuin kissaherroille. Tällä hetkellä kukkivat pionien lisäksi akileija, lehtosinilatva, unikko, kurjenmiekka, tulikellukka, ja mitähän vielä. Tänä vuonna bongasin torilta yrttimyyjän, joka siis myi ihan taimia. Nyt miulla on jokavuotisten ruohosipulin ja persiljan lisäksi myös lisptikkaa, basilikaa, suklaapiparminttua (ihana tuoksu!) ja ranskalaista rakuunaa.

Oppia

Kesäloma on yhtä opettelemista ja oppimista. Viime viikonloppuna esimerkiksi opin:
-että itikat Pielisjärven rannalla on pirullisia ja niitä on kamalan paljon.
-että ne samaiset itikat osaa tunkea sisään aittaan, jos joku huolimaton rakentaja on jättänyt aukon seinään.
-että navigaattorilla on sellaisiakin lempinimiä, joita ei lasten kuullen kehtaa ääneen sanoa.
-että Pösöön mahtuu kolmen naisen ja heidän normaalien viikonloppuvarusteidensa lisäksi kolme rukkia ja neulekone tykötarpeineen. Ihan hyvin. Mitä nyt jalat vähän puutuivat takapenkillä risti-istunnassa.
 -ja ennen kaikkea, että pitkäveto (rukilla) on nopeaa, hauskaa ja kivaa!

Yllä siis vasemmalla ihan ensimmäinen pitkävetokokeiluni ikinä. noin 50 grammaa Hopeasäikeen BFL 80% silkkiä 20%. Onneksi kuva on pieni ja epäselvä, toi on varmaan kaameimpia kehruitani ikinä, mutta oppimisen riemu oli huikeaa! Vähän väliä piti hihkua ääneen vieressä kehrääville/neuloville/kälättäville ihmisille, että kattokaa!

Tämä on sitten se toinen pitkävetokokeilu. Yhä edelleen paksuus vaihtelee runsaasti, mutta kyllä tätä voi jo ihan hyvin neuloa. Ihanan ilmavaa ja pehmoista! Noin 100 grammaa Louhittaren Luolan Tuulian BFL 70 % silkkiä 30%. Tähän lienee paikallaan myös Etsy-linkki. Pitkävetokokeilut jatkuvat kaiken aikaa. Nautin suunnattomasti!

Pitkäveto on houkutellut miua jo pitemmän aikaa, kun se osaavissa käsissä näyttää niin uskomattoman vaivattomalta ja nopealta. Sitä paitsi, mittarimatoa (lyhytvetona myös tunnetaan) on tässä tullut harrastettua jo useampi vuosi. Ja lisäksi, olen ollut niin kateellinen niille kehrääjille, jotka osaavat tehdä paksumpia, ilmavia, pehmeitä lankoja. Minä kun vain kehrään ohutta ja tiukkaa. Mutta pitkävedolla miäkin saan aikaiseksi paksumpaa, ilmavaa ja pehmeää! Sellaista lapas- ja pipolankaa. Kunhan vielä oppisin käyttämään pipoja...

Viimeisenä se vanhin. Tämä oli vuosi sitten Tuulian kehruuklubin (Heavenly Fiber Club) yksi lanka, Voikukka, 70 % merino, 15 % bambu ja 15 % silkki. Tätä oli peräti 150 grammaa ja nyt hiukan harmittaa, että tein kaksisäikeistä, marmoroitua. Kun en miä marmoroinnista yleensäkään tykkää ja tässä on niin nätit värit. Ne värit olisivat pysyneet paremmin ominaan jos olisin ketjukerrannut. No, seuraavan kerran.

Lopuksi vielä mainos lisäopista. Jos joku ei vielä ole tietoinen, niin pari viikkoa sitten ilmestyi Minerva-kustannuksen kautta Kehrääjän Käsikirja. Ensimmäinen kehruukirja suomeksi sitten 80-luvun alun. Perusteellinen, kaunis, selkeä ja ihana! Takana taas tehokimppu Tuulia Salmela (se aiemmin jo mainittu Tuulia). Sain olla mukana tuon kirjan tekemisessä kuvausapuna - en kuvaajana, vaan kuvattavana! Älkää silti säikähtäkö, ei miun pärstää tuosta kirjasta löydy, vain kädet ;)

Kirjaprosessin seuraaminen oli kiehtovaa. Kirjan tekeminen on raakaa työtä, monia asioita tehdään moneen kertaan, ja vielä kerta kiellon päälle. Lopputuloksen saaminen käsiin suorastaan itketti, niin iso oli tunnekuohu ♥ Kirja on oikeasti ihana! Toivomme hartaasti jatko-osaa...

Jes!

Kyllä. Nyt se on. Tai ainakin huomenna. Loma.

Lomasuunnitelmia ei pahemmin ole. Ensi viikonloppu menee reissussa, mutta muuten tarkoituksena on vain olla möllöttää, tehdä sitä mitä kulloinkin mieli tekee. Ehkä käydä Helsingissä, sukulaisissa Etelä-Savossa, tai sitten ei, jos ei satu huvittamaan. Lomassa on ehdottomasti parasta aikatauluttomuus ja pakon puute! 

Aikomus on myös neuloa. Olen aloittanut kesähuivin, mutta tällä menolla se ei kyllä valmistu tänä kesänä. Tekisi mieli neuloa sukkia, mutta ei mitään turhan monimutkaista, joten ehkä päädyn taas ihaniin sileisiin noro-sukkiin. Villasukkien tarve on krooninen ja akuutti yhtä aikaa, aina.

Kehrännyt olen. Tämä valmistui jo parisen viikkoa sitten. 54 grammaa Wensleydale-silkkiä (50/50) Corgi Hilliltä. Ihanan helppo kehrättävää, kaksisäikeistä tein. Tätä vain on niin vähän, että en tiedä mitä tästä tekisi. Hanskat? Ehkä vähän jotain toista väriä tehosteeksi? Katsotaan, kyllä se ajan myötä kertoo mitä tahtoo.

Jossain vaiheessa, kun saan kuvattua, pitäisi kirjoitella kaksi juttua. a) Rukkikatsaus. Villasukan keskisuomalaisessa rukkikeskuksessa on jo neljä erilaista rukkia. Miksi? b) Kirjakatsaus. Olen parina viime viikkona saanut postista monta kiehtovaa käsityökirjaa. Pari vanhempaa pari ihan upouutta painomusteen tuoksuista - ja mikä parasta, jälkimmäiset ovat kotimaisia!

Hinku

Uusi rukki tuli! Se on ihana, tuoksuu puulle ja jollekin, ehkä lakalle. Päivämäärän mukaan se on tehty 2.5.2012. Kuvaa ei vielä ole, eikä sillä ole nimeäkään. Pitää vähän pohdiskella ja makustella. Olkkarissa kyllä alkaa olla ihan aidon käsityöaseman tunnelmaa. Ja ahdasta.

Kesä tuli. Ainakin väliaikaisesti. Toivottavasti mustikan kukat eivät palellu ensi viikolla. Kesän mukana tulivat myös astmaoireet, pahimmat ikinä. Huomenna on saatava lääkettä. Silloinkin kun en meinaa tukehtua, enkä hingu ja vingu (kuten aamulla kävelyllä), keuhkoihin koskee.

Edellisestä huolimatta olen raivannut pihaa kissaherrojen innokkaalla avustuksella. Tänään tyhjensin piha-altaan. Se on semmoinen muovinen 157-litrainen allas. Talven jäljiltä täynnä ällöä vihreää vettä. Silti sieltä ei löytynyt tänä keväänä yhtään ainutta myyrän tai päästäisen raatoa, vaan neljä piskuista (alle 2 cm) sammakkoa. Pelastin sammakot ja vein ne pihan alalaidan ojaan turvaan Indy The Lähmäkäpälältä.

Indy löysi tänään uuden löhöilypaikan. Ikkunan edessä jakkaralla on tuollainen kankainen kori täynnä villoja ja lankaa. Sen päällä oli kiva maata, ja kerrankin kamera oli sohvalla käden ulottuvilla. Vastavaloon kuvattuna tosin ei mikään valokuvaustaiteen helmi. Ei herra siinä kauaa viihtynyt, piti lähteä jahtaamaan jotain itikkaa tms lentävää ötyä. Liharuokaa siis.

Eiku

Viime viikonloppu meni iloisessa Itä-Suomessa iloisten käsityöläisten seurassa. Kehräsimme ja neuloimme siis porukalla Portaanpään kristillisellä kansanopistolla. Mukana oli lähinnä Kuopion seudun neulojia, ja sitten minä ja Tuulia. Paikka oli kaunis (kuvia joskus, lähinnä sitä luontopuolta), ruoka hyvää (taivaallisia ei-taatusti-kaupan-hyllystä karjanlanpiirakoita, mutta parasta olivat ihmiset, jotka puhuivat samaa käsityökieltä.

Kehruuseen taisi koukuttua aika moni... Miä vein mukanani peräti kaksi rukkia ja silti välillä oli ihan pakko neuloa, kun ei ollut rukkia saatavilla. Lainasin Suzie Pron Nemesialle, mutta aika moni muukin kokeili sitä. Jacqueline - tai lyhyesti Jacqui (Suzie on siis merkki ja Jacquie ristimänimi ;) - käyttäytyi kuin pieni enkeli, ei kolissut eikä kränkkäillyt ollenkaan. Se selvästikin tykkää opetushommista.

Mukana oli myös miniSpinner. Sunnuntaina sekin pääsi opetushommiin ja hurmasi välittömästi. Ymmärrän täysin, se nyt vaan on niin täydellinen työjuhta.

Alla oleva lanka on 100 % Wensdeydalea, valmistunut jo ainakin viikko sitten. 105 grammaa ja värjäys Tuulian. Rakastan noita värejä, niin ihanaa syksyä ja niin minua.

Ja jossain vaiheessa vastakehrätty vyyhti eksyi vahingossa ostolangan (sekin Tuulian) viereen - samikset! Värin nimi on Eiku. Siksi nimesin myös itsekehrätyn samoin.

Joku innostui taas kuvaamisesta. Sain pienen kuvausteltan ja tilasin kunnon jalan (hintaansa nähden erinomainen jalka). Eräät muutkin tässä huushollissa innostuivat kuvaamisesta...

Vau!

Olen aina arvostanut käsityötä ja sen tekijöitä syvästi. Koko suku (sekä isän että äidin puoli) ovat aina tehneet käsin niin töitä kuin harrasteitakin. Tai ennen vanhaanhan nykyajan harrasteet olivat monesti pakon sanelema juttu. Äidillä ja hänen sisaruksillaan oli kaikilla oma rukki, eikä äitini kuitenkaan ollut sen kauempaa menneisyydestä, kuin syntynyt vuonna -45. Nyt, arvostukseni on taas kohonnut uusiin sfääreihin.

Näissä ensimmäisissä kuvissa on osia äitini siskon rukista. Rukin pyörässä on käsin lyijykynällä, kovin lapsellisella käsialalla kirjoitettu Hilkka. Tästä olen arvellut rukin olevan peräisin 30-luvulta. Rukissa on kaikkiin muihin näkemiini perinnerukkeihin verrattuna pari outoa piirrettä. Siinä on metallinen liipotin ja metalliset lyhdyn pidikkeet. En tiedä ovatko ne alkuperäiset, mutta vanhoilta kyllä näyttävät, varsinkin liipotin. Tänä keväänä rukista paljastui aivan uusia piirteitä.

Yläkuvassa on siis lyhty (ilman karaa, se on jo irrotettu), ainokainen rulla ja kehrä. Kehrässä ei ole metallikierteitä laisinkaan ja rullan isompi pää on ulkopuolelta sen verran muotopuoli, että se on ehkä mahdollisesti viimeistelty vuolemalla. Lyhdyn koukut vaikuttavat pieniltä nauloilta. Ne eivät ole ruosteessa, vaikka kovin mustat ovatkin.

Kuten kuvasta näkyy, lyhty on jossain vaiheessa kokenut kovia. Se on liimattu kummaltakin puolelta kasaan. Silti ihan toimiva lyhty. Rulla on nykyrukkien rulliin verrattuna kovin pikkuruinen. Ainokainen rullani. Tämä sai miut ajattelemaan ja etsimään. Lopulta bongasin Ilun blogista upouuden rullan perintörukissa, ja homma lähti pyörimään.

Yritin mittailla rullaa, mutta ei se oikein onnistunut. Lähetin siis rullan ja lyhdyn asiantuntijalle ja hän teki uusia rullia. Ja kun lyhtykin näytti niin kovin kärsineeltä, lopulta päädyttiin, että hän irroitti karan ja teki uuden lyhdyn. HIENON lyhdyn! Rukin arvoa uusi lyhty ei vähennä, sillä tuo entinenhän oli jo nykyaikaisella liimalla kasattu.

Samalla siis paljastui lisätietoa vanhasta rukistani. Arvokkain osa rukissani on kara. On mahdollista, että se on vanhempi kuin rukkini, sillä se on käsin taottu, ja sen torviosa on yhdistetty muuhun karaan hopeajuotoksella. Kara on myös vähän muotopuoli - se on toisesta päästä 7 mm ja toisesta 7,2 mm. Useimmissa vanhoissa rukeissa Suomessa kara on 6 mm. Itse kuvittelisinkin, että kara on kenties otettu vanhasta hajonneesta rukista ja käytetty uudelleen uudessa rukissa.

Kuvissa ei näy, mutta lyhdylle tehtiin myös nahkapidikkeet, jotta metalli ei kuluttaisi karaa. Niitä piti itse vähän muotoilla puukolla, jotta mahtuivat paikoilleen, kun en tajunnut reikiä korvakoista mitatessani, että nekään eivät ole mitenkään symmetriset tai teollisen tasaiset. Todellista käsityötä koko rukki ;)

Uusi lyhty on tammea, joka on pintakäsitelty vanhan näköiseksi. Kaunis! Rukkinikin on jotenkin käsitelty, se on punaoranssi.

Uusia rullia on kolme ja se yksi vanha, joten nyt saan kolmisäikeistäkin muutoin kuin ketjukertaamalla. Rullat ovat niin pieniä ja rukki muutenkin niin kovavauhtinen, että todennäköisesti tällä on kehrätty erityisesti pellavaa. Mummo ainakin kasvatti pellavia vielä 70-luvullakin. Jossain komerossa miulla pitäisi olla kassillinen mummon pellavalankoja.

Yritän joskus ottaa kuvan koko rukista ja lyhdystä paikoilaan. Rukin pyörä on vinossa, joten lyhtykin pitää sijoittaa oikeasaa kulmassa paikoilleen. Onneksi kaikki ovat nätisti vinossa samaan suuntaan ja rukki toimii hienosti!

Kiitos tekijälle upeasta lyhdystä ja erinomaisen toimivista rullista!

ps. Jos jotakuta muuta kiinnostaa saada rukkiinsa lisä/vara/korjausosia, yhteystiedot ovat saatavissa miulta.

Onnellinen

Kevät.
Kolme viikkoa kesälomaan.
Viikon päästä kehruuviikonloppu ♥
Muutenkin vaan kehrään. Paitsi tänään raivasin pihaa ja eilen korjasin kokeita.

Jäättekö te koskaan jumiin johonkin käsityölajiin? Kesäisin tekee mieli virkata (vaikka niskat ei kestä), joten olen hamstrannut matonkudetriikota (vessaan matto?) ja nyt tekee mieli Cataniaa... Bongasin jo yhdestä lehdestä aika kivan virkatun tunikankin. Mutta olen siis jäänyt jumiin kehräämiseen. Neulominen huvittaa lähinnä kokouksissa, kotona vaan kehrään.

Valmis vyyhti on kuivumassa pesun jälkeen, tuli todella kauniita syksyn värejä, tai ehkä kesänkin. Seuraavaksi haluan jotain ihan erilaista. Haluaisin kehrätä tosi tiukkakierteistä sukkalankaa, jonka sitten neuloisin pelliksi, jotta kestäisi sukissa hyvin. Mutta kun olen kerran viime kesänä kehrännyt sellaista liikakierteistä väkerrystä, etten sitäkään kyllä halua. Pelkään saavani sitä aikaiseksi, joten en kuitenkaan uskalla laittaa paljoa kierrettä... Toisaalta tekisi mieli kokeilla kaikkea erilaista. Esim. - hui kauhistus! - paksua! Tosin sen opettelu voi olla vaikeaa, pitäisi harjoitella ja harjoitella. Ehkä voisin ryöstää Pirrenin idean: harjoittelen paksun kehräämistä ja ihan oikeasti neulon nämä harjoitteluni tilkuiksi ja teen elämäni tilkkupeiton ;) Nuo tilkut näyttivät niin hauskoilta, kun niitä näin Päivölässä maaliskuussa.

Kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista!

Jostain syystä elämä tuntuu just nyt tosi ihanalta ♥

Sittenkin!

Ihmeiden aika ei ole ohi, se neuloo sittenkin! Tässä meni kyllä pari kuukautta, että neulominen ei kiinnostanut pätkääkään, mutta nyt tuntuu, että lama on ohi. Pitsihuivit tehoavat aina mihin tahansa lamaan ;)

Tämän huivin tarina alkoi jo vuosi sitten. Osallistuin silloin yhteen vaihtoon Ravelryn kautta, ja sain ihanan punaisen paketin. Paketissa oli villaa, BFL:ää Fiber Optic Yarnsilta. Näköjään se on tuolloin tahtonut sukkalangaksi, mutta kehräsin sen viime kesänä kyllä kaikkea muuta kuin sukkalangaksi. Huivilankaahan se.

Malli: Seraphim Shawl (Ravelry)
Lanka: itse kehrätty BFL (ihana pehmeää ja ilmavaa, kauniisti melkein solidia lämmintä punaista), 109 grammaa
Puikot: 3,5 mm KnitPro pyörö

Rakastan! Alunperin ajattelin tätä lahjaksi, mutta kun miulla on jo mielessä toinen vaihtoehtoinen lahja tälle ihmiselle, taidankin pitää huivin itse. Miullahan ei ole vielä punaista huivia. Niin, siis punaista kolmiohuivia. Tai siis punaista kolmiohuivia, jonka olisin itse neulonut. Ei, huiveja EI voi olla liikaa!

Ohje oli selkeä ja hyvin kirjoitettu, mitä nyt amerikkalaiseen tyyliin vähän liiankin perusteellinen. Mukana kaaviot ja kirjoitetut ohjeet. Koska tiesin lankani rajallisen määrän, oikaisin vähän siellä sun täällä. Suora osuus on samoin kuin ohjeessa, ekassa kaaviossa jätin ainakin yhdet reiät väliin (ja yksissä rei'issä on supermoka, muttei kerrota kenellekään), toinen kaavio ohjeen mukaan, neljännestä vain vähän alkua. Mutta toimiihan tämä ihan hyvin näinkin ja tuli kyllä riittävän iso.

Tykkään mallista niin paljon, että voisin tehdä toisenkin!

Kuvassa mukana myös messuostos Popperilta. Pöllöt vaan on niin söpöjä.

Loistaa!

Kyllä tämä kehrääminen on kummallista. Väreissä näytän jumiutuneen näihin tiettyihin, vaikka voisin kyllä kehrätä mitä tahansa väriä, toisin kuin käyttää ylläni. Mutta... toi... tommonen... sparkle! Kimalletta, glitteriä, glamouria! Eihän se ole alkuunkaan miun tyylistä. Mutta kun toi oli niin jumalaisen ihanaa oranssia, taivaallisen pehmeää, huutaa päästä huiviksi tai joksikin ihan iholle.

60% BFL, 20% silkkiä, 20% firestar, värjäys Tuulia Salmela, kehruu minä ja miniSpinner, 2-säikeistä, 99 grammaa.

Herrat pääsivät tänään pitkästä aikaa ulkoilemaan. Indy veti eteenpäin kuin höyryjuna, innosta puhkuen. Sen pitää AINA päästä kulkemaan ensimmäisenä. Piki tuli vähän arempana, mutta kovin rohkeasti sekin. Sitä rassua vain alkoi palella, kun emäntä ei löytänyt sen villapaitaa. Ulkoilu tuo aina valtavan ruokahalun ja sen jälkeen pitää päästä kuorsaamaan aurinkoläikkään :)

Toisenlaista kissaa pääsee taas seuraamaan. Tallinnan eläintarhaan odotetaan taas piskuisia amurinleopardin pentuja. Emä, Darla on siirretty omaan tarhaansa ja pesäkamera asennettu. Nähtävästi toimintaa on odotettavissa piakkoin.

Viljaa

Vauhdikasta on elo nykyisin. Remontti valmistui ja nyt nautin suunnattomasti pienestä ja pirteästä vessastani, kauniista ja avarasta kylppäristä, ja erityisesti söpöstä saunasta. En yleensä tykkää saunomisesta, mutta jotenkin kummasti nyt sinne on tosi kiva mennä. Lämpeääkin niin ihmeen nopeasti. Miehet tekivät tarkkaa ja siistiä työtä - taidan turvautua heihin sitten kun on keittiörempan aika. Joku voisi vielä siivota muun huushollin läpikotaisin. Suurimman osan kylppäristä rempan tieltä pois siirretyistä tavaroista olen jo kantanut takaisin, mutta jotkut tavarat etsivät vielä uutta säilytyspaikkaa. Ennen mm. käytin saunaa mattovarastona (ne matot, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole käytössä), mutta nyt kun taidan olla ihastunut saunomiseen, minne työntäisin matot? Eiköhän se aikaa myöten selviä.

Ylppäritkin ovat onnellisesti ohi taas vaihteeksi. Tänään sain paperit pois käsistäni. On se kumma, miten vuodesta toiseen jännittää mokomaa koitosta opiskelijoiden puolesta. Pelkään myös ihan järjettömästi jotenkin ihmeellisesti hävittäväni tai sotkevani paperit. Nyt odotamme loppukevättä ja lopullisia tuloksia. Ja juhlia.

Kuvissa 174 grammaa Shetlanninlammasta kaksisäikeisenä. Värjäys ihan itse Tuulian neuvoilla ja avustuksella.

Tätä kerratessa tein semmoisen mokan, että kehtaankohan tunnustaakaan... No, menköön. Aloitin kertauksen siis vielä evakkokämpässä. Minä patjalla istuen ja miniSpinner lattialla patjan edessä. Jonkin aikaa kerrattuani (ehkä viidesosa säikeistä) ihmettelin kummissani, että kuinka tästä tulee näin hirmuisen kovaa, vaikka kierrettä ei ole nimeksikään? Kävin hakemassa teetä, istuin alas (siis kömmin patjalle lattian rajaan), käynnistin rukin - ja siinä samassa välähti! Minä kaikkien tomppelikehrääjien esiäiti olin kerrannut samaan suuntaan kuin olin kehrännyt säikeetkin! Eli oikeastaan en ollut kerrannut, vaan syöttänyt lisää kierrettä. Hetken huhhailin ja ihmettelin mitä tehdä. Hukkaan en halunnut ohutta ja nättiä säiettä heittää, joten tyynesti (tai vähemmän tyynesti) vedin mokoman ulos rullalla vierelleni kasaan ja aloitin kertaamisen alusta vastapäivään.

Hassua kyllä, mutta tuo korjauskertaus onnistui vallan erinomaisesti! Oli tosi jännä katsella käsissä olevia säikeitä: uusi kierre etummaiseen käteen asti, pääsin irti käden hennosti, vanha kierre suoristui ja uusi valtasi alaa. Suorastaan kiehtovaa - joo, olen outo ;) Pesun jälkeen lanka on ihan normaalia, tuo tuplakerrattu pätkä on ehkä hitusen (todellakin vain hitusen) verran kovempaa kuin muu lanka. Kaunista. Huivi? Taas.

Ai niin! Olin viime sunnuntaina Käsityönmuseolla Jkylässä kehräämässä julkisesti Silmä, pisto, tikki, takki -markkinoilla. Mukana oli todella monta neulojaa päivän mittaan, kaukaisimmat Lapinlahdelta ja Kuopiosta asti. Otin rukin mukaan viime tingassa, mutta kylläpä se olikin oiva ratkaisu. Sain kuulla kauniita sanoja vanhasta taidosta ja perinteestä, mutta myös kummastelevia ja ihmetteleviä kommentteja sähkörukista. Erityisen ihana ja mieleenpainuva oli ehkä noin 80-vuotias rouva, joka sanoi minun tehneen hänen päivästään iloisen ja onnellisen ♥

Om-Om-Om-Om...

Kehrättiin. 29 rukkia, 12 eri mallia. Jossain purkamattomien tavaroiden seassa on tarkka listakin. (Tavaroita ei kannata purkaa, ennenkuin perjantaina pääsee (toivottavasti) remontin jälkeen kotiin.)

Neulottiinkin. Tai moni neuloi, minä en silmukkaakaan. Sen sijaan ostin lankaa ja villaa ja silmukkamerkkejä. Kauppiaita oli useita, tuotteet toinen toistaan kauniimpia.

Tunnelmakuva sunnuntaiaamun rauhasta. Muuten ei kyllä hiljaista hetkeä tainnut olla... Kotiin ajellessa (Ikean kautta perinteisesti) autossa oli ihanan hiljaista. Mitä nyt Steven Fry yritti kuiskutella korviin.

Värit. Kamalaa jos maailman olisi mustavalkoinen.

Eväät. Herkkupöytä pullisteli taas.

Viimeistään syksyllä uudestaan. Miusta on todella upeaa, että nyt on useita eri neule/kehruuretriittejä ympäri Suomen. Yritän kyllä ehtiä niin moneen kuin suinkin vain pystyn ♥

Hulinata

Loma ohi. Töissä takaisin, mitä nyt yksi päivä meni kuumeen kourissa.

Viime maanantaina alkoi siis remontti. Minä ja kissat ollaan evakossa noin 100 metrin päässä kotoa. Hassua. Ollaan niin lähellä, mutta niin kaukana. Miulla on koti-ikävä! En ole viitsinyt raahata tänne kuin välttämättömimmät - yllättävän paljon tavaraa silti. Patja, jakkara, verhot, pari mattoa, petivaatteet, hiukan astioita, pari kirjaa, kehruuvilloja, sähkörukki, lamppu, vaatteita, jne.

Ruuanlaitto ilman perusruokatavaroita on mielenkiintoista. Ensin huomaa, että ei ole öljyä. No, ostetaan huomenna. Sitten huomaa, että ei ole mausteita. No, heitetään tomaatteja sekaan antamaan makua. Yllättävän hyvää ruokaa silti.

Kissaherrat ovat sopeutuneet hyvin, vaikka ensin vähän vaikutti toisin. Ekan päivän nämä säpsivät jokaista kolausta, ilmastoinnin suhinaa ja ohi ajavia autoja. Ekan kerran kun tulin "kotiin", Indy oli ovella vastassa, mutta Pikiä ei näkynyt missään. Mihin voi piiloutua katti huushollissa, jossa ei ole huonekaluja? Löytyihän se sitten lopulta, tiskipöydän alta kaapista, pää työnnettyä perimmäiseen nurkkaan, tutisten ♥ Nyt täällä jo riehutaan, vedetään rallia ja roikutaan verhoissa (piti tuoda vanhat verhot näkösuojaksi). Molemmat tykkäävät istua tolla iiiisolla ikkunalaudalla, ja varsinkin Indy on ollut ylettömän hellyyden kipeä.

Toivottavasti kaikki menee remontissa ok ja päästään kotiin pian. Ainakaan mitään kosteus/vesivahinkoja ei ole löytynyt.

Neulominen ei yhä edelleenkään huvita. Yksi lapanen olisi valmiina. Kehrääminen sen sijaan on mukavaan evakkotoimintaa. Sähkörukki on tossa lattialla patjan edessä ja kehrääminen on todella kevyttä ja kivaa. Kuvassa on ihan itse värjättyä (mestarin valvovan silmän alla) Teeswateria. Teeswater on kova ja todella pitkä kuitu, ja opinpahan nyt, että se ei todellakaan sovi ketjukertaukseen. Lenkit eivät oikein taivu nätisti, ellei vahdi silmä kovana, että tulee juuri niihin lenkkikohtiin tarpeeksi kierrettä. Tätä on tosi vähän, arviolta 50 grammaa (vaaka on kotona). Eiköhän tästä jotain kivaa keksitä!

Kuohkeaa

Ihanainen aurinko paistoi taas tänään. Kieltämättä se paljastaa kovin raa'asti likaiset ikkunat, pölyiset pinnat ja kalpean naaman. Mutta se on niin kaunista, energistä, kevättä! Kissat lojuvat onnellisina lattialla aurinkoläiskissä ja vaativat jo varsin kovaäänisesti ulospääsyä. Ulos vaan ei pääse, kun emännällä on liikaa tekemistä.

Ensinnäkin se kehrää. Ihan kauhea kehruuvimma päällä. Tämä tilauskehruu on odottanut vuoroaan jo puoli vuotta. Nyt vihdoinkin noin 92 grammaa äärettömän kuohkeaa kaksisäikeistä. Lammarodusta ei ole varmaa tietoa, mutta voisi olla suomalaista. Laadultaan kuitu oli hieman epätasaista: suurin osa oli hyvää ja kivaa kehrättävää, mutta välillä oli pätkiä, joissa kuitu oli raivostuttavan lyhyttä. Kaksisäikeinen on ihan kivaa vaihteeksi. Yleensä kertaan ketjukertauksella, koska siinä ei tarvitse muistaa kehrätä kahdelle eri rullalle suurin piirtein samaa määrää.

Olen aina tykännyt kovasti kertaamisesta, mutta jotenkin kadotin tuntuman ja taidon viime kesänä. Elokuussa kertasin harmaan kolmisäikeisen ja siitä tuli melkein köyttä, kovaa, liikakierteistä. Olen päätellyt, että MiniSpinnerillä kerratessa pitää olla aika vähän kierroksia, ja käsillä sitten päätellä mikä on sopiva tahti. Tässä on hetkittäin hiukan liian vähänkin kierrettä, mutta ainakin tämä on pehmeää ja ilmavaa, ja täysin erilaista kuin se harmaa - molemmat kun menevät samalle ihmiselle.

Tämän jälkeen tekee hirveästi mieli värejä. Jotain oikein loistavaa, voimakasta ja voimauttavaa.

Hups

Ei voi mitään, mutta elämä on aika ihanaa! Huolimatta siitä, että perjantaina spinnasin jäisellä tiellä täyden ympyrän ja hiukan säikähdin - mitään ei kuitenkaan sattunut, kiitos alhaisen nopeuden ja sen, että ei sattunut olemaan vastaantulijoita. Elämä on ihanaa. Loma. Se pelkästään jo riittäisi. Ystävät. Vietin ihanan, hermoja lepuuttavan pitkän viikonlopun pohjoisessa ystävän tykönä. Remontti. Joo-o! Se alkaa maanantaina, vihdoinkin, oon odottanut jo vuosia!

Pääsin viikonloppuna ekaa kertaa ikinä värjäämään kunnolla. Vein mukanani vanhoja valkoisia villojani. Oli Devonia, Massamia, Shetlandia, Teeswateria ja jotain muutakin, en muista enää. Halusin lämpimiä värejä, ja niitä sain. Ihania ♥ Koko värjäysprosessi oli kiehtovaa. Olisi pitänyt ottaa kuvia villoista valkoisina, kattilassa, kuivumassa ja nyt letillä. Ja sitten jatkokäsittelystä myös: kehrääminen yksisäikeiseksi, kertaaminen, neulominen. Muodonmuutos, värien eläminen on SE juttu, joka käsitöissä kiehtoo niin paljon.

Nyt sitten kehruuttaa ihan mahdottomasti. Jos vaan olisi enemmän käsiä, hoitelisin MiniSpinneriä ja Suzieta yhtä aikaa... Lisää käsipareja tarvittaisiin siksikin, että saatoin ihan vahingossa tilata huusholliin neljännen rukin tänä aamuna. Mutta kun kylässä sain kokeilla rauhassa Schachtin Matchlessiä ja se käyttäytyi kuin unelma! Jos joku keskisuomalainen haluaa tulla kokeilemaan erilaisia rukkeja, täällä on kuukauden päästä jo neljä käytössä ;) Se neljäs on siis perintörukkini.

Aurinkoa II

Aurinkoa ei viime päivinä ole pahemmin näkynyt taivaalla, päinvastoin. Lunta on tullut oikein antaumuksella, lumitöitäkin on saanut tehdä ihan niin paljon kuin on huvittanut. Toisaalta, kivaahan se on. Ei ole liian kylmä, ei mahdotonta tuulta (paitsi tänään) eikä edes älyttömän liukasta. Tykkään tällaisesta talvesta!

Kuitenkin, tarvitsen aurinkoa, valoa, väriä! Niinpä olikin ihan pakko ottaa käsittelyyn Aurinko-vyyhtini. Ihanaa pehmeää BFL-silkkiä Tuulian värjäämänä. Kehräsin sen aikoinani kolmisäikeiseksi Navajo- eli ketjukertauksella. Näin värit pysyivät suht selkeinä, eivätkä sekottuneet toisiinsa. Koskapa tänä nyt on liukuvärjättyä, en voinut kuvitellakaan mitään kovin monimutkaista pitsihuivia - kuvio menisi ihan hukkaan. Tietysti olisin taas ja jälleen kerran voinut tehdä Simplicitaksen, mutta ei, välillä jotain muuta. Selasin Ravelryä puoli ikuisuutta, mutta mikään ei tuntunut siltä oikealta. No, eihän se mitenkään neulojaa rajoita...

Pistin sitten posottaen ilman mitään ohjetta, vaan sen mukaan mitä nyt sattui päähän pälkähtämään - nimesinpä tämän sitten Flow-huiviksi. Mitään en kirjoittanut muistiin, joten voi olla mielenkiintoista pähkäillä mitä oikein teinkään. Ja pähkäillä pitää. Sillä kuten ylläolevasta kuvasta näkyy (huonosti tosin, klikkaa isommaksi), pystysuorien reikäjonojen molemmin puolin on minipalmikot. Noloa tunnustaa, mutten huomannut tätä neuloessani, vaan vasta pingotuksen jälkeen. Mutta ne näyttävät sen verran kivoilta, että nyt tekee mieli kehittää tätä ideaa eteenpäin.

Malli: Ei ole, omasta päästä vaan. Nimetty Flow-huiviksi.
Lanka: Itse kehrätty BFL-silkki, 138 grammaa.
Puikot: 3 mm - yllättävän pienet, jotenkin kuvittelin ottaneeni isommat.

Tykkään huivista kovasti! Eniten tykkään noista poltetun oranssista kohdista, hailakoimmat menevät kyllä siinä välissä ihan hyvin. Kiva efekti, että päättelykerrokselle sattui tummaa.

Kiitos edellisen postauksen runsaista ja ihanista kommenteista. Joo, villaa on paljon. Kyllä ne siitä joskus vielä langoiksi muuttuvat... Joskus. Ja ehkä osa valkoisista muuttaa väriä, mutta siihen tarvitsen jonkun paljon paremman värjärin apua. Lankavarastoani en tosiaankaan uskalla levitellä samalla tavalla. Noita villoja on viisi muovilaatikollista. Lankoja on kuusi samanalaista laatikkoa + kolme kapeaa ja yksi leveä sängynaluslaatikko ja lukuisia muovipussillisia siellä sun täällä...

Villaisaa

Hullu. Tiedän olevani hullu monellakin tapaa, mutta tämä tapa on hieman spesiaali. Onneksi en ole yksin ♥

Yllä on tämän hetkinen villakokoelmani leviteltynä olkkarin lattialla. Kuvasta puuttuu ainakin samojedin villat (yksi pienehkö paperikassillinen). Niitä ei voi laittaa näkyville, jottei Piki käy syömässä niitä. Kuvasta puuttuu myös pari satsia (pieniä satseja) alpakkaa. Ne pitäisi karstata/kammata. Lisäksi huushollista saattaa löytyä vielä jostain kolosta villaa, jota en muista olevan olemassakaan. No, enpä muistanut kaikkia näitäkään... Ja postissa on tulossa All Spun Up'lta lisää. Pitäisköhän siirtyä vähäksi aikaa neulomisesta kehräämiseen? Pitäisköhän levitellä langat samalla tavalla?

Herra Avustaja. Piki istui ikkunalaudalla ja katseli hämmentyneenä. Indy syöksähteli ees taas villanyssäköiden perässä.

Kuka järjestäisi nuo nyt takaisin laatikoihin? Mielellään jotenkin loogiseen systeemiin? Värilliset erikseen (värin vai värjärin mukaan?) ja luonnonväriset erikseen. EDIT: klikkaa kuvat isommiksi!

Ainakin talo on eristetty hyvin mahdollisten tulipalopakkasten varalta.

Hajanaista

Väsy, muttei kuitenkaan väsy. Väsy rutiiniin, joka kuitenkin on niin turvallista.

Huomenna on tiedossa kivaa ja erilaista. Pääsen esittelemään kehruuta ja erilaisia kuituja 7-luokan kässään. Taatusti ujostelevat ensin, mutta toivottavasti joku rohkea uskaltaa kokeilla kehräämistä. Huolsin Suzienkin, vaihdoin jopa nyörin.

Tekee mieli leipoa. Leivon viime viikolla ja viikonloppuna pitkästä aikaa, ja se oli huikean kivaa. Haluan jatkaa kokeilemista ja herkuttelua.

Rukit pyörii mielessä muutenkin. Voi kun ehtisi kehräämään enemmän - ja pystyisi perustelemaan itselleen vielä yhden (siis neljännen) rukin hankinnan...

Ps. Kuvat näyttävät paaaaaaljon paremmilta kun ne klikkaa isommiksi.

Kimaltelee

Glitter - mikä ihana, mutta vaikea asia. En ole siinä mielessä romanttisen naisellinen nainen, etten tykkää hörhelöistä, vaaleanpunaisesta, pitsistä (paitsi neulotuista pitsihuiveista) tahi glitteristä sun muusta kimaltelevasta. Hm. Tuon mukaan en siis ole harakka, mutta kerään kyllä tavaraa kuin... hamsteri.

Kehrääminen on kuitenkin jännä juttu. Se on avartanut värimaailmaani huimasti ja nyt se toi elämääni myös glitterin. Alla olevassa langassa on fire staria, eli glitteriä. Se kimaltelee auringonvalossa niin hirmuisesti, että kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään. Varjossa sai kyllä kuvattua, mutta värit heittävät häränpyllyä. Oikeastikin tuo on vaikea väri määritellä. Tietyssä valossa on selvästi siniturkoosi, toisessa valossa taas ihan selvästi vihreä. Kuitenkin aivan ihanaa kehrättävää!

CorgiHillFarmin Eire-nimistä kuitua 66 grammaa. 50 % merinoa, 25 % jakkia (eka kertani!), 25 % tussah-silkkiä. Ja se Fire star kaupan päälle.

Loma. Tämä päivä on mennyt nukkuessa. En edes tuntenut itseäni eilen kovin uupuneeksi, mutta jotenkin vaan olen valunut unesta toiseen. Lomasuunnitelmia on kuitenkin sen verran, että nyt olisi hyvä ryhdistäytyä ja tehdä jotain järkevää. Hauskaa, mutta järkevää.

Ssk, eiku Skk

Kissaherrat olivat hoidossa ja kuulemma jompikumpi kuorsaa (kerroin kyllä, että se on Indy). Ruoka oli myös maistunut ja Hilman kanssa rellestetty.

Tämä herra tai mahdollisesti rouva sai viikonloppuna tarkkailla mahdottoman ihanaa ja samalla ehkä jonkun mielestä vähän hullua porukkaa. Mutta meillä oli tosi hauskaa!

Viikonloppu meni siis maailman parhaiden ystävien seurassa. Halasimme, neuloimme, ostimme lankaa ja villaa, kehräsimme, värttinöimme, söimme ja joimme, tuijottelimme tähdenlentoja, saunoimme, säikytimme akryylihain, joku sai kumiankasta päähänsä, kamikazelammas säikäytti kaikki, voimavarakouluttajaopiskelijat taisivat vähän järkyttyä, äimistelimme 19 litraa, nautiskelimme mm. tiramisua ja iPadit olivat ahkerassa käytössä (kuten myös visat...).

Vaikka mitään työpajoja ei ollutkaan, ohjelmaa tuntui järjestyvän ihan itsestään. Päivölässä samaan aikaan olleet Voimavarakouluttajat tarjosivat rentoutusta teemalla Voimaantuva naiseus... Anteeksi, jos loukkaan jotakuta, mutta - en uskaltanut osallistua, pelkäsin, että joku mainitsee munasarjat tms. ja räjähdän nauruun.

Nämä tällaiset viikonloput ovat parasta mahdolliset mielenterveysterapiaa. Paha vaan, että paluu maanpinnalle ja normaalille aikavyöhykkeelle huomisaamuna on karu. Mutta Tampereen messuja odotellessa voi katsella näitä (ja muitakin) kuvia, muistella ja nauraa Ravelryssä yhdessä näiden ja monien muiden ystävien kanssa. (Alin kuva kannattenee klikata suuremmaksi - siinä tiivistyy viikonlopun ydin.)

Aurinkoa

Eilen istuin auditoriossa kuuntelemassa varsin prosenttilukupitoista luentoa. Koska en osaa istua paikoillani hiljaa ja nätisti ilman neuletta, neuloin taaskin. Mutta tällä kertaa en tosiaankaan ollut ainoa! Kuulemma meitä kuuntelijoita oli vajaat 200 opettajaa, neulojia laskin itseni mukaan lukien 13! Sen mitä näin, useimmilla näytti olevan sukkaneule käsissä.

Se sininen lanka rukin rullalla edellisessä postauksessa ei ollut minun kehruuni, vaan Tuulian. Itse kehräsin tätä aurinkoa. Ihanaa, loistavaa, pehmeää, niin kaunista! Kuitu on 70 % BFL ja 30 % silkkiä (lempisekoitukseni), värjäys Tuulian, kerrattu navajolla, ja lankaa on 148 grammaa. Metrit on laskematta. Huivia taas ja jälleen kerran tekisi mieli - edellinen onkin sopivasti päättelyä ja pingotusta vailla. Laiskamatoa vaan ei ole huvittanut suorittaa kumpaakaan, vaan on aloittanut uuden neuleen, joka sekin on jo varsin pitkällä (no, kun neuloo pientä ja yksinkertaista).

Tartteisin ehdottomasti sukkia. Ohuita, kenkään meneviä, joka päivän sukkia. Äkkiä ja paljon. Huomasin nimittäin eilen illalla taas yksissä hiukan hiutuneen päkiän. Tietysti jos olisin järkevä, kaivaisin nyt samaa lankaa esille (on sitä) ja parsisin tai jäljittelisin silmukoita. Saisi vähän käyttöikää lisää. Kuitenkin miulla on kahdet (tarkalleen ottaen varmaan kolmet tai neljätkin) sukat kesken. Parissa A on toinen sukka jo yli kantapään. Parissa B on eka sukka päättelyissä, paria C ei kannata mainita kun lanka tuntuu nuhjaantuvan jo neuloessa (mitäköhän se oikein olikaan?) ja pari D on vissiin jo menettänyt puikotkin, pitäisi vetää takaisin kerälle. Mutta sukkapula on. Nyt. Toisaalta... Haluan kaivautua lehtipinooni ja etsiä sen yhden mallin, jota ihasteltiin elokuussa (vai oliko se heinäkuussa?) Milliinin luona ja tehdä heti ja nyt mallitilkun. Kunhan vaan saisi päätettyä lankavaihtoehdoista... Punaista vai vihreää?