27. toukokuuta 2012

Hinku

Uusi rukki tuli! Se on ihana, tuoksuu puulle ja jollekin, ehkä lakalle. Päivämäärän mukaan se on tehty 2.5.2012. Kuvaa ei vielä ole, eikä sillä ole nimeäkään. Pitää vähän pohdiskella ja makustella. Olkkarissa kyllä alkaa olla ihan aidon käsityöaseman tunnelmaa. Ja ahdasta.

Kesä tuli. Ainakin väliaikaisesti. Toivottavasti mustikan kukat eivät palellu ensi viikolla. Kesän mukana tulivat myös astmaoireet, pahimmat ikinä. Huomenna on saatava lääkettä. Silloinkin kun en meinaa tukehtua, enkä hingu ja vingu (kuten aamulla kävelyllä), keuhkoihin koskee.

Edellisestä huolimatta olen raivannut pihaa kissaherrojen innokkaalla avustuksella. Tänään tyhjensin piha-altaan. Se on semmoinen muovinen 157-litrainen allas. Talven jäljiltä täynnä ällöä vihreää vettä. Silti sieltä ei löytynyt tänä keväänä yhtään ainutta myyrän tai päästäisen raatoa, vaan neljä piskuista (alle 2 cm) sammakkoa. Pelastin sammakot ja vein ne pihan alalaidan ojaan turvaan Indy The Lähmäkäpälältä.


Indy löysi tänään uuden löhöilypaikan. Ikkunan edessä jakkaralla on tuollainen kankainen kori täynnä villoja ja lankaa. Sen päällä oli kiva maata, ja kerrankin kamera oli sohvalla käden ulottuvilla. Vastavaloon kuvattuna tosin ei mikään valokuvaustaiteen helmi. Ei herra siinä kauaa viihtynyt, piti lähteä jahtaamaan jotain itikkaa tms lentävää ötyä. Liharuokaa siis.