Tuosta jälkimmäisestä ilmaisusta tulee välittömästi mieleen hääjuhlat kolmenkymmenen vuoden takaa. Silloin tietenkin otettiin kaikki videolle. Uusi anoppi istui sohvalla juttelemassa jonkun kanssa asunnon erikoisesta parvekkeesta, ja kun anoppi huomasi videokameran... Miljoona kertaa silmäripsien huikea räps, räps ja hurmaava hymy:"Sellainen, ranskalainen parveke". Tästä tuli lentävä lause sukuun.
Mutta kyllä kamera osaa vangita ihmisistä tosi mainioita tilanteita. Äidin suvun kuuluisin valokuva on miä ja serkku vuonna -75 tädin hautajaisissa. Lähisukulaiset kokoontuivat haudan äärelle kukkien laskun jälkeen. Ihmisiä siinä sitten aseteltiin johonkin kuvaajaa miellyttävään järjestykseen. Valmiissa kuvassa, serkkuni hymyilee niiiiiiin mahtavasti, loistavasti, kuin Naantalin aurinko "miun mummo!" Serkku siis pääsi mummon käsipuoleen. Miä murjotan jossain kauempana äärimmäisen kateellisena mulkoillen.
Tai. Ylhäällä mainitussa hääjuhlassa, sen kirkkotilaisuudessa tuo samainen videokuvaaja onnistui (paitsi sanomaan päivämäärän väärin) kuvaamaan miua ja veljeä meidän tietämättä. Olimme kahdestaan eturivissä. Jossain vaiheessa pappi tietysti sanoi, rukoilkaamme. Veli, miua 5 vuotta nuorempi, ei tajunnut, että pitää laittaa kädet ristiin. Videolla näkyy komeasti, kuin miä heiluttelen mukamas vaihvihkaa veljelle ristittyjä käsiäni, että näin!
